Rebecca Solnit: Eksymisen kenttäopas

Eksymisen kenttäopas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rebecca Solnit tuli minulle – kuten varmasti monille muillekin – tutuksi Miehet selittävät minulle asioita -esseekokoelmastaan ja miesselittäminen-käsitteen lanseeraajana. Solnit on toki kirjoittanut paljon muutakin. Se nähtiin jo edellisessä esseekokoelmassa ja nyt tässä uudessa kokoelmassa aihepiiri laajenee entisestään.

Kantavana teemana on eksyminen ja hukassa oleminen, monenlaisissa merkityksissä aina konkreettisesta eksymisestä erilaisiin epävarmuuksiin, muistoihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin. Materiaalin kirjo on laaja, omista muisteluista (jotka tuovat syystä tai toisesta kovin mieleen Lucia Berlinin) kirjallisuuteen, musiikkiin ja kuvataiteisiin.

Muiden esseiden välissä on neljä Siniset etäisyydet -tekstiä, joissa käsitellään sinistä: sitä kuinka taidemaalarit löysivät siniset etäisyydet, siniseen rakastunutta Yves Kleinia, blues-musiikkia ja amerikkalaisten alkuasukkaiden vangeiksi jääneitä eurooppalaisia.

Solnitin teksti on älykästä, ajatuksia herättävää ja hyvää pohdiskelunaihetta. Se on omakohtaista, henkilöhistoriaa ja oman suvun taustaa luotaavaa, mutta löytää yhteyksiä ulkomaailmaan, kulttuuriin ja historiaan laajemmin. Siitä välittyy Solnitin syvä kiinnostuneisuus monenlaisia asioita kohtaan ja laaja lukeneisuus.

Eksymisen kenttäopas on melko lyhyt ja tiivis kirja, mutta ei mitään aivan helppoa luettavaa. Teksti vaatii paneutumista, mutta palkitsee lukijan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...