Tanja Tiekso: Fantasma

Fantasma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tanja Tiekson esseeteos Fantasma tutkailee ihmisen ja luonnon suhdetta eurooppalaisen humanismin marginaaleissa. Tiekso on taiteentutkija, joka matkailee luontevasti pitkin ja poikin Eurooppaa tutkien ja perehtyen. Annetaan Tiekson kertoa itse, mitä hän on tutkinut:

Jäljitin lajien välisten kytkösten historiaa. Etsin ihmisen kasvi- ja eläin­suhteiden fysiologiaa. Tutkin sitä, miten eläin jo ammoisina aikoina edusti ihmisten mielissä toiseutettujen kategorioitten, lajien, sukupuolten ja rotujen yhteisiä kuonoja, korvia, karvoja ja siivenkärkiä. Kuinka jo muinoin havaittiin, että syrjään sysättyjen kohtalot kietoutuvat toisiinsa, että monilajiset tarinat eivät kuulu vain myytteihin vaan ovat osa jatkuvaa yhteistä elämää, maailmoja rakentavaa tietoa.

Tähän aihepiiriin kytkeytyy paljon kaikenlaista, kuten filosofi Hélène Cixous, jonka esseissä viliseviä eläinaiheita Tiekso on koonnut. Tiekso vierailee paikoissa, joista on lukenut ja lukee paikoista, joissa vierailee. Kirkeä kuvaavan taulun näkeminen vie Tiekson matkustamaan Kirken saarelle Italiaan ja pereh­tymään Kirken tarinaan, muodonmuutoksiin ihmisestä eläimeen, kasvi­tieteeseen…

Roomassa majoittuminen Villa Lantessa johtaa tutustumaan Ruotsin kunin­gatar Kristiinan puutarhaan, joka sijaitsee Villa Lanten naapu­rissa. Sattumalta löytyvät Hildegard Bingeniläisen luonnonfilosofiset tutkielmat, joissa näppä­rästi yhdistyvät kaikki Tiekson tutkimusaiheet. Kirjasta lähtee mielenkiintoisia langanpäitä moneen eri suuntaan ja löysin itseni useampaan otteeseen haku­koneen parista penkomasta lisätietoja jostain kiinnostuksen herättäneestä aiheesta.

Tällaista kiehtovaa jäljitystyötä, jonkun kiinnostavan jälkien haistelua ja perässä sinkoilua sinne tänne on Fantasma: matkantekoa, lukemista, kirjoittamista, ajattelua. Matkakirjallisuudessa on nykyään herkästi nega­tiivinen kaiku; sinne tänne säntäilevästä lentomatkailusta lukeminen on ahdistavaa. Tiekso on kuitenkin junamatkailija, joka etenee paikasta toiseen vaivalloisemmin ja hitaammin. Pitkiä rataosuuksia kulkiessaan ehtii ajatella kaikenlaista.

Fantasma on ilahduttava esseeteos, täynnä älykästä ja monipuolista ajattelua, joka polveilee yllättäviin suuntiin. Mieleen tulee vuosi sitten lukemani Irene Vallejon Papyrus, jossa samaan tapaan vaellettiin taidokkaasti asiasta toiseen. Fantasma on aiheeltaan epämääräisempi, mutta vastineeksi napa­kamman mittainen. Lämmin suositus kaikille eurooppalaisen sivistyksen rajamaista kiinnostuneille kirjallisille matkailijoille!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...