Apostolos Doksiadis ja Khristos H. Papadimitrou: Logicomix : nerouden ja hulluuden rajalla

Logicomix

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Formaalia logiikkaa pidetään Aristoteleen kehittämänä, ja hän säilyikin merkittävimpänä loogikkona aina 1800-luvulle asti. Samoihin aikoihin alettiin oikeastaan ensi kerran sitten Eukleideen todella haastaa matemaattisen totuuden perusteita, kaikkien päättelyiden pohjaa. Syntyi liike, jonka agendana oli matematiikan perusteiden etsintä. Joukko-opin ja modernin logiikan alullepanijoiden, kuten George Boolen, Gottlob Fregen ja Georg Cantorin jälkeen estradille nousi yksi suurimmista, Bertrand Russell. Hänen suurtyönsä oli yhdessä ystävänsä ja työtoverinsa Alfred North Whiteheadin kanssa puurrettu Principia Mathematica, kolmiosainen lähes käsittämättömän vaikeaselkoinen opus, jonka piti viimein luoda tukeva perusta matemaattisille struktuureille.

Kreikkalainen tekijätiimi Apostolos Doksiadiksen johdolla ryhtyi tekemään sarjakuvaromaania matematiikan, matemaattisen logiikan ja filosofian murrosvaiheesta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Lähtökohtana heillä on Russellin henkilöhistoria aivan hänen lapsuudestaan toisen maailmansodan alkupäiviin. Russellin tasapainottelu logiikan antaman totuuden ja järjen etsinnän sekä hulluuden pelon välillä (Russellilla oli pahaa sukurasitetta mielisairauksiin) on tärkeä juonilinja. Russellin mukana lukija tutustuu myös moniin tuon ajan ajattelijoihin, kuten Ludwig Wittgensteiniin, David Hilbertiin, Kurt Gödeliin sekä Wienin piiriin.

Logicomix kuljettaa yhtä aikaa montaa sisäkkäistä tarinaa: Russellin henkilöhistoriaa hänen itsensä kertomana, matematiikan perusteiden etsinnän isoa tarinaa sekä vielä tarinaa tekijöistä tekemässä Logicomixia. Alekos Papadatosin ja Annie di Donnan kuvitus elävöittää Apostolos Doksiadiksen ja Khristos H. Papadimitroun kertomusta mukavasti ja ajaa asiansa hyvin. Pääpaino on toki ajatuksilla ja johtopäätöksillä — logiikalla ja siitä keskustelemisella.

Logicomix on tuhti, mutta viihdyttävä tietopaketti matemaattisen ja loogisen ajattelun historiasta kiinnostuneille. Vaikka tekijät myöntävätkin tehneensä tarinankuljetuksellisten seikkojen vuoksi joitakin kompromisseja ja yksinkertaistuksia historiallisten tosiseikkojen kanssa, ovat ajatusten ja teorioiden sisällöt todenmukaisia. Logicomix onkin paitsi sarjakuvaromaani myös näppärä hakuteos aihepiiriin. Lopun parikymmensivuinen hakemisto-osio sisältää valitettavasti joitakin epätarkkuuksia ja virheitä, mutta suurimmalta osin sekin on pätevää materiaalia. Logicomixin tavoitteena on aukaista vaikeaselkoisia asioita kenen tahansa ulottuville, ja siinä se myös mainiosti onnistuu. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...