Elina Lappalainen: Pelien valtakunta

Pelien valtakunta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Peliteollisuus on uusi Nokia ja Suomessa tehdään maailman parhaat pelit ja niin edelleen. Pelifirmoja Suomessa on ollut jo hyvän tovin, mutta varsinaisesti peliteollisuus nousi koko kansan tietoisuuteen ensin Rovion ja Angry Birdsin myötä ja sitten Supercellin miljardikauppojen ja huippuliikevaihdon räjähdettyä käsiin viime vuosina. Nyt ala on suorastaan liekeissä.

Supercellin taustalla on paljon pieniä firmoja. Koko alan liikevaihto on 1,8 miljardia euroa, josta Supercellin osuus on 1,5 miljardia – yksi jättiläinen, siihen verrattuna pieni Rovio ja sitten paljon pieniä. Alasta saa varsin hyvin tolkkua, kun tarttuu Elina Lappalaisen Pelien valtakuntaan. Lappalainen työskentelee Talouselämän toimittajana ja on seurannut kasvuyrityksiä ja pelialaa jo vuosien ajan. Näkemystä siis riittää ja hyviä kontakteja: Lappalainen on ehtinyt jo aikaisemmin tutustua kirjan avainhenkilöihin.

Pelien valtakunnan luettuaan tietää, missä Suomen pelialalla mennään. Kirja esittelee ansiokkaasti isompia ja pienempiä firmoja ja henkilöitä niiden taustalla. Pelialan taustat demoskenessä ja pelifirmojen syntyvaiheet käydään läpi. Kirjan lukenut osaa varmasti keskustella pelialasta asiantuntevasti. Tarpeellinen teos, ja erityisesti hyödyllistä luettavaa pelialasta kiinnostuneille.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...