Guy Delisle: Shenzhen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kanadalainen animaattori Guy Delisle lähti joulukuussa 1997 kolmeksi kuukaudeksi Kiinan Shenzheniin johtamaan piirrossarjan animointia paikallisella animaatiostudiolla. Hän alkoi pitämään sarjakuvapäiväkirjaa aikansa kuluksi, ja tuon päiväkirjan puhtaaksipiirretty versio on hieno sarjakuvaromaani Shenzhen. Delisle itse seikkailee pääosassa teoksen sivuilla tehden kiinnostavia havaintoja länsimaisesta näkövinkkelistä katsottuna täysin erilaisesta kulttuurista.

Arkinen työnteko maassa, jonka kielestä ei ymmärrä sanaakaan ja jossa kommunikoinnin ongelmat eivät pääty tähän, on haastavaa, jopa turhauttavaa. Shenzhenin parhaita kohtauksia ovatkin Delislen värikkäästi kuvaamat vuorovaikutustilanteet kiinalaisten kanssa, joissa kerta toisensa jälkeen hän jää jotenkin ymmälleen. Delisle tuntee olonsa vieraaksi ja yksinäiseksikin. Aika käy usein pitkäksi. Hän pistää kuitenkin päiväkirjassaan itsensä peliin. Tuloksena on itseironian sävyttämää lämminhenkistä huumoria, joka kuitenkin puhuttelee ja toisaalta laittaa huomaamaan vieraan kulttuurin omituisuuksia, jopa järjettömyyksiä.

Delislen piirrostyyli on pelkistetyn yksinkertainen, jopa hieman luonnosmainen. Animaattorina hän ymmärtää hyvin, kuinka toimiva kuva rakennetaan ja kuinka pienillä yksityiskohdilla voi saada asiat elämään. Hän yhdistelee luonnoksia, kaavioita ja isompia piirroksia jännittäväksi kokonaisuudeksi, jota on ilo lukea.

Guy Delislen tuotantoa on suomennettu muutaman teoksen verran (aiemmin Kirjavinkeissä on arvosteltu Merkintöjä Burmasta). Hänellä on myös mainio nettisivusto sekä ranskankielinen blogi, joihin tutustumista voi suositella. Ne täydentävät mukavasti hänen teoksiaan ja avaavat vielä uusia näkökulmia hänen päiväkirjoihinsa. Kaikkiaan vuoden ensimmäinen vinkkaukseni on myös vuoden ensimmäinen uusi hieno kirjailijalöytöni. Tätä lisää!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...