Ville Kivimäki ja Anssi Männistö: Sodan särkemä arki

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Talvi- ja jatkosodasta on kirjoitettu paljon, mutta aivan tällaista kirjaa en ole vielä nähnyt. Sodan särkemä arki kertoo millaista sodan arki oli, toisaalta sotilaille niin etulinjoissa kuin kauempana toiminnasta, toisaalta kotirintamalla.

Kirjassa ei siis kerrata sotatoimia, vaan kerrotaan, millaista elämä sotavuosina oli. Tekstistä vastaa historiantutkija Ville Kivimäki, jonka aiempi sota-aiheinen tietokirja Murtuneet mielet palkittiin Tieto-Finlandialla vuonna 2013. Teoksessa on runsas kuvitus, jonka on SA-Kuvan arkistoista poiminut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa opettava ja tutkiva Anssi Männistö.

Sodan särkemä arki avaa hienosti sotavuosien elämää ja sodan vaikutuksia suomalaisiin. Kiihkoilematta, faktoissa pysyen, suhteuttaen asioita siihen, miten sotaa muissa Euroopan maissa koettiin. Kirjassa on paljon mielenkiintoista kuvamateriaalia, joista osa on harvoin nähtyä ja sellaista, jota armeija ei ole aikoinaan välttämättä halunnut esitellä – esimerkiksi kuvamateriaalia, joka on ristiriidassa Suomen ja Saksan erillissodan ajatuksen kanssa.

Vaikka olisit lukenut jo paljon talvi- ja jatkosodasta, Sodan särkemä arki on silti antoisaa luettavaa. Tämä on myös sotakirja, jota on helppo suositella kaikille, muillekin kuin sodasta erityisesti kiinnostuneille, sen verran mielenkiintoisella tavalla tämä sotakokemusta valottaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *