Nyt on Anna Kortelainen taas tehnyt työn ja vaivan, kun on saattanut samoihin kansiin useamman tarinan. Stadin väkeä on kiinnostava kirja täynnä mitä mielenkiintoisimpia ihmisiä ja heidän tarinoitaan.
Sain tämän kirjan parhaaseen mustikka-aikaan ja nappasin siitä äänikirjaversion metsään. Siellä sitten marjat poimiutuivat ihan kuin itsestään, kun kuulin niin jännittäviä tarinoita. Toki aina kun tulin kotiin, plarasin kirjaa ja palasin uudelleen tarinoihin ja katselin kuvia, koska niitäkin kirjasta löytyy.
On pakko heti kertoo näistä kymmenestä tarinasta oma suosikkini, joka on kirjan ensimmäinen. Se kertoo Tyra Strömbergistä, joka oli Kammion sairaalan hoitajatar ja joka suljettiin kostoksi Lapinlahden sairaalaan. Se kutkutti niin mieltä, ja olipa se aikanaan 1900-luvun alussa skandaali Helsingissä. En kerro, miten tarina päättyi, mutta melkoisia jännitteitä siinä koettiin.
Nämä tarinat sijoittuvat siis 1900-luvun alun Helsinkiin, millaisia yrittäjiä siellä oli ja millaisin keinoin puskivat elämää eteenpäin. Itse panin merkille lähinnä sen, miten paljon oli vierasperäisiä nimiä. Vaan ei yhtään samankaltaista tapausta ole tässä varsin kunniakkaassa joukossa. Anna Kortelainen osaa kuvata jokaisen niin hyvin, että sitä ikään kuin kulkee matkan jokaisen kanssa, vaikka kukaan heistä ei ole enää keskuudessamme.
Toinen mieleenpainuva on Hilma Jalkanen – se helpoimmin kirjoitettava nimi. Hilma oli ansioitunut naisvoimistelun saralla. Vaikka aihe ei kiinnostaisikaan, niin miten oli sellainen tarina, että pois alta. Siinä tuli Hitlerkin tutuksi, vaikka ei olisi halunnutkaan.
Stadin väkeä sisältää tasapuolisesti miehiä ja naisia, joten jokaiselle löytyy se oma suosikki. Niin paljon kuin on elämäkertoja rustailtu kautta aikojen, näistä tapauksista yksikään ei ainakaan minulle ollut tuttu, joten senkin vuoksi oli ihanan tuoretta tavaraa.
Suosittelen kaikille, joita historia kiinnostaa, koska tämä paketti antaa niin monta kivaa yllätystä.








