Tuulikki Pekkalainen: Susinartut ja pikku immet : Sisällissodan tuntemattomat naiset

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kun tekijä sai käsiinsä entisöinnin yhteydessä seinästä paljastuneen runon Hämeenlinnan vankilassa, sellissä nro 7, hän alkoi selvittää naisten kohtaloa. Sellin seinästä paljastunut teksti kertoo siellä asustaneesta 31 naisesta, kaikista jotakin luonteenomaista, kronikanomaisesti, hieman hirtehisestikin. Tämä oli ehkä loppusysäys asialle, jota ei kovinkaan paljon ole käsitelty. Millainen oli punakaartissa olleiden naisten kohtalo? Selvitystyö oli kuitenkin äärimmäisen hankalaa ja aikaavievää – oikeudenkäyntejä ei välttämättä ole kirjattu täydellisesti, nimet ovat muuttuneet ja vääntyneet ajan mittaan. Kuitenkin näiden naisten kohtalojen ohella kerääntyi paljon tietoa yleisestä suhtautumista punakaartissa tai sen apuna työskennelleisiin naisiin. Jo sodan aikana naisia katosi, heitä ammuttiin, raiskattiin ja häväistiin sekä lopulta vangittiin.

On aika avata keskustelu naisten tuomioista vuoden 1918 sisällissodan tapahtumiin liittyen. Syyttömien naisten, muonittajina, sairaanhoitajina tai huoltojoukoissa toimineiden tyttöjen ja naisten mielivaltaisista tuomioista. Tuomioista, jotka jopa pantiin täytäntöön välittömästi eli ammuttiin. Koska tuomioistuinjärjestelmä oli valkoisten hallinnassa, myös todisteita pyydettiin usein kotikunnan suojeluskunnilta tai kirkonmiehiltä. Arvattavasti usein epätoivotut henkilöt saivat kummallisia lausuntoja: työpaikkaa vaihtanut nainen vietti kuljeskelevaa elämää, tuleva kansanedustaja oli kiihoittaja ja punaisten villitsijä, pahansuopaiset ja kostonhaluiset todistukset sekä valmiiksi esitäytetyt, johdattelevia kysymyksiä sisältävät kuulustelulomakkeet vaikuttivat tuomioihin selkeästi. Samoin oikeudenkäynteihin osallistuneiden henkilöiden (jotka eivät siis välttämättä aina edes olleet juridiikkaan perehtyneitä) omat mielipiteet.

Jo kirjan otsikossa mainitut susinartut, naarastiikerit, ilkeämielinen ilmaisu — naisia pidettiin luonnottomina, hyökkäävinä narttuina, varsinkin aseistettuja nuoria tyttöjä ja etenkin, jos he vielä sattuivat käyttämään housuja. Pienet immet taas on luonnehdinta, joka on annettu viattoman oloisesta nuoresta tytöstä, joka tahtomattaan oli houkuteltu joukkoon… Tuomiot eivät olleet missään suhteessa tekoihin, jos teoista nyt tässä yhteydessä edes pystyy puhumaan. Raskaana olleille tai pienten lasten äideille ei osoitettu minkäänlaista armoa, kuten ei sairaillekaan.

Etsiessään tietoja tekijä törmäsi edelleen – tällä vuosituhannella – häpeään, moni tietoja antanut ei halunnut nimeään julkisuuteen suvun maineen takia tai sukulaisten nimen takia. Moni ei ehkä uskaltanut edes ottaa yhteyttä, joku ei ehkä halua edes muistaa kuulemiaan tarinoita. Selvitys on karua luettavaa tuomioista, oikeudenkäynneistä, ihmiskohtaloista. Myös vankileirien sietämättömistä oloista, sairauksista ja kuolleisuudesta. Kaikesta ei vieläkään ole aivan tarkkaa tietoa, koska asiakirjoja on hävitetty myös tahallisesti.

Suosittelen tutustumaan lähihistoriaan. Siihen, miten palveluskuntaan kuuluva, piika, koneenhoitaja, kutoja tai juuri työpaikkaansa vaihtanut tai sillä hetkellä työtön nainen lähti mukaan punakaartiin. Moni on kertonut myös syynsä, yleensä oli puute ruuasta, rahasta, työstä. Elämän perusasioista. Tutkija on esimerkillisesti perehtynyt asiaansa ja esittää sen tavalla, joka on kiihkottoman toteava eli faktojen ja kuulustelupöytäkirjojen sekä langetettujen tuomioiden voimalla. Kirjassa on myös kuolintilastoja, kadonneiden naisten nimiä, vankilan sairaalan tietoja ja muuta faktaa riittämiin. Itse arvostan tätä tutkimuksena ja merkittävänä työnä tuolloinkin unohdettujen naisten kohtalojen selvittämiseksi.

Teksti on melko kammottavasta aineistostaan huolimatta kaiken aikaa asiallista, rauhallista ja objektiivista. Toivoisin tämän herättävän mielenkiintoa  jo siksikin, että sadoilla sivuilla esiintyy lukematon määrä paikkakuntia ja henkilöitä, joihin varmasti monella nykyaikaa elävällä on jonkinlainen omakohtainen side tai yhteys. Toivon, että jokainen voisi olla ylpeä ja kertoa, että sukumme tai tuttaviemme suvun naisia oli mukana myös 1918 punaisten puolella. Vanhan häpeän aika on todella ohi!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *