Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Nuori Natalia on matkalla sodasta toipuvan maan rajalla, viemässä rokotustarpeita lapsille toisen lääkärin, hurjan ja omapäisen Zóran mukana. Rajalla hän pysähtyy pesulle ja soittamaan isoäidilleen, jolta kuulee rakkaan isoisänsä kuolleen. Isoisän, jolla oli häneen suuri vaikutus. Isoisä vei hänet eläintarhaan, kertoi keksittyjä ja tositarinoita sekä rakasti lapsenlastaan yli kaiken. Nyt Natalialla on myös tehtävä. Ennen kuolemaansa isoisä katosi, myöhemmin selviää kyllä miksi ja minne. Mutta vain Natalia tiesi jo ennakolta, että isoisällä ei ollut paljon elinaikaa. Siksipä hänen viimeiseksi tehtäväkseen tuleekin nyt tämän avustusmatkan aikana hakea ukin tavarat, muuten isoäiti ei saa rauhaa eikä miestä voida haudata, jolleivät hänen tavaransa ole saatavilla.

Tarina kasvaa tästä pienestä episodista rajalla sekä Natalian tehtävästä. Isoisän tarinat elävästä elämästä hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiltaan ovat mystisen oloisia, outoja ja täynnä viehättävää salaperäisyyttä. Elämä oli köyhää, mutta silti omalla tavallaan antoisaa. Eläintarha ja tiikerit merkitsivät sekä ukille että Natalialle paljon, se oli heidän yhteinen salaisuutensa. Käynnit tarhassa täyttivät myös keskustelutarpeet ja yhdessäolon kaipuun. Isoisällä oli aina mukanaan Viidakkokirja, jota hän mielellään luki. Se kulki taskussa kuin talismaanina.

Mukaan tulee monia uskomattoman erilaisia tarinoita syrjäisestä kylästä, jossa isoisä varttui. Mitä tapahtui toisen maailmansodan pommitusten aikana eläintarhan asukeille, on kertomuksena klassista materiaalia. Tarina kuolemattomasta miehestä jatkuu pätkinä lähes kirjan loppuun asti. Hän ilmestyy aina jostakin esiin, ja totta: mies on kuolematon… Oli myös erästä tiikeriä suojeleva nainen, joka ei osannut puhua – mitä hänelle tapahtuikaan? Entä rakkauslauluja säveltävä poika, josta tulee sadistinen ja julma teurastaja, miksi? Apteekkaria ei missään nimessä voi unohtaa, hänellä oli mukanaan punainen iibislintu ja hän oli ruma kuin mikä! Tarinoita kuultuina jo edellisiltä sukupolvilta, kertomuksia ja totuuksia sadan vuoden ajalta.

Tarinat vuorottelevat karun nykyisyyden kanssa, jonka Natalia kokee matkallaan rajan taakse. Orpokotiin, jonka lapset ovat jääneet orvoiksi hänen maansa sotilaiden takia. Olot ovat ankeahkot ja rankat, kaikkia tavallisiakaan tarvikkeita ei ole saatavissa ja on tyydyttävä siihen mitä löytää. Nataliaa luullaan lääkärintakissaan myös haamuksi eräässä melko vakavassakin tilanteessa, jossa hän selvittää, miksi ihmeessä karua peltoa kaivelee iso joukko kulkulaisia. Hän pyrkii auttamaan heidän joukossaan matkaavaa tyttöä, joka on kuolemaisillaan. Arkipäiväisin teko on lasten rokottaminen, mutta siitäkin tulee lopulta outo seikkailu kesken kaiken ukin syntymäkylään.

Romaani on täynnä toisiaan tukevia ja keskenään risteäviä tarinoita, joista koostuu merkillisen viehättävä ja yllättävä kokonaisuus. Mystiikkaa, myyttejä ja erilaisia ihmisiä, jossain entisessä Jugoslaviassa tai sen läheisyydessä sijaitsevissa luoksepääsemättömissä pienissä ja arkaaisissa kylissä. Välillä hyppäys nykyaikaan ja sisällissodan jälkeiseen omalaatuiseen tilanteeseen, jossa entiset ystävät asuvat vieraassa maassa ja rajoja vahditaan tiukasti.

Pidin itse tästä romaanista yllättävän paljon ja suosittelen muillekin, joita kiinnostaa hieman erilainen tarinankerronta. Tämä sisältää paljon omalaatuisia tarinoita, kansantarunomaisia piirteitä, fantasiaan pohjaavia uskomuksia sekä uskontojen merkillistä vetovoimaa, tässäkin varmuuden vuoksi useampaan eri uskontoon viehättyneen isoäidin huolestuneisuutena. Kirja elää ajasta irrallaan, vailla tarkkoja vuosia ja paikkoja, tarinat virtaavat vapaasti ja pakottamatta.

Tämä on Téa Obrehtin ensimmäinen romaani sekä myös ensimmäinen suomennettu teos. Tekijä sai kirjastaan Orange-palkinnon vuonna 2011 nuorimpana koskaan sen saajana. Lisäksi romaani oli National Book Award -ehdokkaana vuonna 2011 ja useat kirjallisuuslehdet ovat nimenneet sen vuoden 2011 parhaimmaksi kirjaksi. Eikä turhaan, romaani on nuorelta taitajalta todella vakuuttava näyttö.