Matti Komulainen ja Petri Leppänen: U:n aurinko nousi lännestä : Turun undergroundin historia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Underground on taiteen vastarintaliike. Kapinaa, joka kannattaa kuvien ja tekojumalien kaatamista. Se on valtaväestön makujen, aatteiden ja näkemysten vastaista, tekee niistä pilaa tai muuttaa ne tuntemattomaksi. Kirjan toimittajat ovat nähneet vaivaa, käyttäneet runsaasti lähteitä sekä omaa asiantuntemustaan saadakseen aikaan kirjan, joka on ehdoton lajissaan. Vastakulttuurin nousu – undergroundin aurinko nousi Turusta. Ja mikä olisikaan paras kustantamaan tällaisen opuksen kuin Sammakko, kustantamon kulttuuriteko myös Turusta!

Kirja oikeastaan kertoo kaiken. Lyhyt johdatus undergroundiin yleensä, sen syntyyn ja leviämiseen on jo monelle nuoremmalle uutta asiaa. Jipit, beat… ahh. Suomen undergroundin syntyyn pureudutaan pohjia myöten. Miksi juuri Turku? Miksi tietyt ihmiset? Liikkeen tunnetuimpina edustajina mainitaan legendat M. A. Numminen, liian varhain menehtynyt nerokas Jarkko Laine, myös jo poistunut Rauli Badding Somerjoki sekä Markku Into ja Harro Koskinen. Tässä vain osa tärkeimmistä vaikuttajista, kirjassa sitten lisää! Ryhmä oli harvinaisen monipuolinen, poikkitaiteellinen ja hajanainen. Kaikki runoilivat, kirjoittivat, tekivät musiikkia, kuvataidetta, elokuvaa – syntyi ikuisesti muistettava Suomen Talvisota 1939–1940. Yhtye ja levy, jotka aiheuttivat paheksuntaa ja vähintään outoja ilmeitä ja ilmiöitä esiintymisillään.

Teoksessa käydään läpi myös muun muassa eri lehtiä, joita tuossa vaiheessa ilmestyi useitakin. Joitakin tosin vain muutama numero. Tärkeimpänä kuitenkin Aamurusko, joka julkaisi äärimmäisen monipuolista materiaalia ja ilmestyi säännöllisen epäsäännöllisesti. Myös sarjakuvat nousivat aikuisten lukemistoiksi ja rock jatkoi kulkuaan. Syntyi muun muassa Ruisrock, Suomen vanhin rockfestivaali.

Kirjan loppuosassa esitellään nykyisiä taiteilijoita, muusikoita, runoilijoita, jotka kertovat tutustuneensa Turun U:n ja saaneensa siitä vaikutteita, osa hyvinkin runsaasti. Kirjoittajat ovat havainneet myös tietynlaisen undergroundin uuden tulemisen, vai loppuiko sen maanalaisuus edes koskaan… Netissä julkaistaan jatkuvasti mm. eri blogeissa varsin erikoisia sarjakuvia, hurjaa runoutta, dadaa, kuvataidetta. Osa päätyy julkaistavaksi kirjallisessakin muodossa, osa taas elää salamyhkäistä ja outoa elämäänsä Blogistanian syövereissä odottaen löytämistään.

U:n aurinko nousee lännestä on hyvä historiikki, kelpo hakuteos, ansiokkaasti koottu selvitys kaikesta, mitä tapahtui Turussa (ja muuallakin) 1960-luvun alun tienoilla. ”U on kuollut — itke en”, ilmoitti Jarkko Laine 1970. Mutta maanalainen meno jatkuu.

Suosittelen kirjaa kaikille. Jokaiselle, joka on kiinnostunut vallitsevan järjestelmän vastaisesta toiminnasta, taiteesta, poikkitaiteellisista tapahtumista, musiikista tai epämusiikista. Mistä tahansa, joka hätkähdyttää bopoja (= boheemit porvarit). Lue tämä kirja; osta, lainaa tai varasta se! U:n aurinko nousee varmasti vielä uudestaan. Pieniä valonsäteitä on jo näkyvissä. No, ainakin hehkua ja sekin on alku! Turku.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...