Varkaat-kirjan sinisävyisessä kannessa loistaa hampurilaista kuvaava valomainos. Sen alla on kaksi ihmisen siluettia: pojalta näyttävä hahmo etualalla sivuprofiilista kuvattuna ja toinen kauempana.

Taina Niemi: Varkaat

15-vuotias Luka paistaa burgereita ostarin pikaruokalassa koulunkäynnin ohessa. Koulun TET:stä jatkunut duuni on kiva juttu, koska Luka on siinä hyvä: paistaminen sujuu nopeasti ja ajattelematta, tarkalla rutiinilla: “kunpa kaikki olisi yhtä selkeää paiston ulkopuolella, elämässä tai edes koulussa”. Lukan yksinhuoltajaäiti tekee pitkiä päiviä, eikä... Lue koko vinkki »
Kolme senttiä sekunnissa -kirjan kannessa kirjan nimeä ympäröivät joka puolelta tulevat siniset kukat.

Kirsti Kuronen: Kolme senttiä sekunnissa

Suomalaisen säeromaanin pioneerin Kirsti Kurosen tuorein nuortenkirja on sekin säeromaani. Kolme senttiä sekunnissa kertoo lukiolaisesta Hertasta, jolla on vähän hankaluuksia sopeutua koulun kaveripiireihin. Välit entisiin ystäviin ovat kärsineet ja nyt Hertalla on taakkanaan salaisuus, jota hän ei halua kertoa kenellekään. Jutellessaan sairaala... Lue koko vinkki »
Piste ja megaällö tykkäysjuttu -kirjan kannessa on kuva pisteestä, jolla on pitkät raajat ja kädessä kyltti "Varoitus! Imelää hattaraa!". Toisella kädellä piste kiskoo kieltään suustaan. Kannessa on myös kyltit "Yäk!" ja "Älä VAAN lue tätä!"

Kaisa Happonen ja Joonas Utti: Piste ja megaällö tykkäysjuttu

Joonas Utin ja Kaisa Happosen Piste kertoi pienestä pisteestä, joka on kyllästynyt olemaan kaikenlaisten pelottavien tarinoiden lopussa. Nyt Piste on uusien seikkailujen parissa ja tällä kertaa luvassa on imelää hattaraa ja ällöä tykkäilyä kirjan täydeltä. Piste ja megaällö tykkäysjuttu sisältää taas sisätarinan, jota Piste kommentoi omalla väri... Lue koko vinkki »
Rakkautta ratsutilalla -kirjan kannessa on mies, nainen ja hevonen. Mies seisoo hevosen vierellä ja pitää hevosen suitsista kiinni. Nainen istuu aidalla ja nojailee silmät kiinni hevosen päähän. Hevosellakin on silmät kiinni ja sen turpa nojaa naisen reiteen.

Asta Ikonen: Rakkautta ratsutilalla

Asta Ikonen kirjoitti paljon nuorille ennen kuin alkoi julkaista Rakkautta-sarjaa aikuisille. Jos Ikosen hevoskirjat ovat tuttuja, tunnelmaan pääsee Rakkautta ratsutilalla -kirjassa. Netan ensimmäinen ylioppilaskesä alkaa isän luona Lappeenrannassa. Kesätyö isän kaupassa odottaa. Luvassa on sekä hyllyttämistä että kassalla työskentelyä. Kaupp... Lue koko vinkki »
Rakkautta vai rikkautta -kirjan kannessa on mustaan nahkatakkiin pukeutunut nuori nainen ulkona puiden alla, taustalla näkyy iso kartanorakennus.

Asta Ikonen: Rakkautta vai rikkautta

Voiko varakkaan perheen jälkeläinen solahtaa muiden joukkoon omana itsenään? Kysymystä pohtii Asta Ikosen Rakkautta-sarjan seitsemäs osa Rakkautta vai rikkautta. Varakkaan yrittäjäperheen tytär Stina kyllästyy siihen, että vanhemmat ovat suunnitelleet hänen elämänsä sulhasehdokkaita myöten valmiiksi. Olisi kätevää ja kaikin puolin käytännöllistä... Lue koko vinkki »
Sydän vasta puolillaan -kirjan piirretyssä kannessa on koulutyttö kävelemässä reppu selässä ja kuulokkeet korvilla. Taustalla on seitsemän muuta nuorta kahdessa eri porukassa; toisesta porukasta yksi on kääntynyt katsomaan tyttöä. Taka-alalla näkyy puita ja rakennus, jonka seinässä on kello.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

WSOY:n Palkittua nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa ei ole ilmestynyt kuin pari kirjaa, mutta alku on vahva: sarjan tunnus näyttäisi olevan laatukirjan merkki. Sarjassa ilmestynyt norjalaisen Nora Dåsnesin esikoisteos Sydän vasta puolillaan on hieno sarjakuvaromaani ja sarjan teemaan sopivasti useamman palkinnon voittaja: se on palkittu Nor... Lue koko vinkki »
Syvään veteen -kirjan kannessa on ikään kuin paperista leikattu valkoinen nuoren naisen hahmo vajoamassa tummenevista sinisistä samankeskisistä ympyröistä muodostuvaan kuiluun.

Anne-Maija Aalto: Syvään veteen

Anne-Maija Aalto nuortenkirjailija ja humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on opiskellut luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Syvään veteen on Aallon esikoisromaani. Toinen romaani Korento sai Topelius-palkintoehdokkuuden. Vuonna 2021 julkaistiin kolmas ja neljäs romaani Mistä valo pääsee sisään ja Lumen hiljaisuus. Mistä valo pääsee sisää... Lue koko vinkki »
Tytöt tytöt tytöt -kirjan kannessa on vahvasti pelkistetty piirros kolmen tytön kasvoista.

Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen: Tytöt tytöt tytöt

Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen ovat käsikirjoittajia ja kirjailijoita: heidän käsikirjoittamansa Tytöt tytöt tytöt sai elokuvana ensi-iltansa vuonna 2022, ja voitti Sundancen elokuvajuhlien yleisöpalkinnon. Elokuva sai myös kahdeksan Jussi-palkintoehdokkuutta, voittaen niistä neljä. Ahdin esikoisromaani Hikisukka hirmuinen aloitti Stop secret -sar... Lue koko vinkki »
Erokuu-kirjan kannessa on sinisellä taustalla sinertävän sävyisiä mansikoita.

Sanni Ylimartimo: Erokuu

Sanni Ylimartimo on 31-vuotias kirjailija Kangasalta. Erokuu on hänen toinen romaaninsa; esikoisteos oli Pimeässä hohtavat tähdet. Ylimartimo kirjoittaa valloittavia nuortenkirjoja nuorille ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista. Hän on myös aktiivinen kirjagramissa @varjokirjat-nimimerkillä. Erokuu on koukuttava ja söpö romaani, joka ke... Lue koko vinkki »
Murtumia-kirjan beigessä kannessa on etualalla piirros makaavan tytön päästä sivulta kuvattuna. Taustalla näkyy kaksi ihmishahmoa, oletettavasti mies ja nainen.

Satu Tammela: Murtumia

Pienkustantamojen hyvätkin kirjat menevät helposti ohi silmien. Onneksi on tunnustuspalkintoja, joiden kautta niitä voi bongata. Satu Tammelan esikoisromaani Murtumia sai kunniamaininnan Punni-palkinnossa. Punni nostaa lasten- ja nuortenkirjojen joukosta esille esikoisteoksia ja mielenkiintoisia avauksia, ja tähän Murtumia istuu hienosti. Säerom... Lue koko vinkki »
Tuulentuomat

Minna Mikkanen: Tuulentuomat

Jo toinen kirja vuoden sisällä Sydänmaa-sarjassa Minna Mikkaselta! Ei hyvältä kuulosta – siis täyttä roskaa täytyy olla! Eipä vaan ole, vaan on ihan oivaa luettavaa nykyajan maalaiselämästä, nyt kirkonkyläläisistä ja kahden pojan kanssa kaupungista kylälle muuttaneesta vastikään eronneesta arjenhuoltajaisästä, joka haparoi naisasioiden kanssa. K... Lue koko vinkki »
Minä olen monta

John Irving: Minä olen monta

Kuinka kuvailla muutamalla sanalla pääkäänteet John Irvingin romaanista Minä olen monta, siinäpä kysymys! Kokonaisia elämiä nousuineen ja laskuineen sisältävä tiiliskivi on vaikea selittää kattavasti. Kyse on kuitenkin Billystä, eli kirjailija William Marshall Abbotista, joka ponnistaa vermontilaisesta pikkukaupungista maailmalle – vain palata... Lue koko vinkki »
Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökön uudempi nuortenkirjasarja on jäänyt minulta lukematta, vaikka aikaisemmasta Kätkö-sarjasta pidinkin. Nyt lupauduin arvioimaan sarjan uusimman kirjan Onnimanniin, joten katsoin tarpeelliseksi lukea aikaisemmatkin. Rocky, Rauha ja rakkaus kertoo iittalalaisesta ysiluokkalaisesta Rockysta, joka törmää kylällä outoon tyttöön Rauhaan, johon ... Lue koko vinkki »
Poika valkean, renki raudan

J. S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan

J. S. Meresmaa aloitti viime vuonna kaksiosaisen kirjasarjan teoksellaan Tytär hämärän, piika pimeän. Se vei lukijansa Rauniaraan, kummalliseen valtakuntaan, joka ei voi hyvin: yö on vaarallista aikaa, jolloin kaikkien on oltava suojaloitsujen takana turvassa, lapsia ei synny ja kaikki rapistuu ikäänkuin loputtomassa syksyssä. Edellisen osan pää... Lue koko vinkki »
Terkuin ope

Aino Leppänen: Terkuin ope

Odottakaas, on kelattava, sillä tämän tyyppisiä lennokkaita, hauskoja, näppäriä, samaan aikaan hyvä- ja huonotuulisia kirjoja on tullut luetuksi monia: Elina Kilkulta Alina-trilogia teatterin liepeiltä, yksi Pitkään meni ihan hyvin -rompsu Anna Rimpelältä, myös Kristiina Sahan Minäpäivät, ja Laura Laakson Mrs. Milkyway, Veera Nieminen kuitattu, ja ... Lue koko vinkki »
Ihana

Dess Terentjeva: Ihana

Taajuus Z oli WSOY:n kirjoituskilpailu, jossa etsittiin uusia ääniä nuortenkirjallisuuteen. Kilpailun haluttiin nostavan esiin tarinoita, jotka avaavat uusia näkökulmia tämän päivän nuoruuteen. Taajuus Z -kisan voittajaksi nousi Dess Terentjeva säeromaanillaan Ihana. Jyväskylään sijoittuva Ihana kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Liljasta, joka on ko... Lue koko vinkki »
Pilven reuna

Hannu Mäkelä: Pilven reuna

Suomen kulttuurikaapiksi nimesin akateemikko Hannu Mäkelän blogissani: kun tämän kaapin ovet aukaisee, olemme suomalaisen kirjallisuuden ytimessä. Mäkelä on mies, joka tuntee suomalaisen kirjallisuuden ja henkilökohtaisesti suomalaiset tuntemisenarvoiset kirjailijat kaikki. Jo entisen virkansa puolesta: Otavan kustannustoimittaja. Nyt kun sitten... Lue koko vinkki »
Naistenkutsut

Outi Pakkanen: Naistenkutsut

Tässäpä on Outi Pakkasen odotettu uutuus. Loppukesä sai kivan huipennuksen, kun käsissäni oli Naistenkutsut. Se on turvallisen jännittävä psykologinen tarina, jossa uhri kuolee siististi, eikä tarvitse sen takia voida pahoin, että murha olisi kovin verinen. Max Luotola on nilkki, oikea nilkkien nilkki. Narsistinen naissankari, joka sanoi suorass... Lue koko vinkki »

Philip Teir: Neitsytpolku

Neitsytpolku-romaani kertoo suuren tarinan pienissä puitteissa; se kertoo näennäisesti lyhyessä muodossa elämän käänteentekevistä tapahtumista. Richard on kirjailija ja kustannustoimiston työntekijä, jonka elämästä ei tunnu mitään puuttuvan: hänellä on hyvä ja luova työ, harmoninen parisuhde ja kaksi aitoa teini-ikää potevaa lasta; joskus Sonja-... Lue koko vinkki »

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

Johanna Hulkko on tullut tunnetuksi ennen muuta geokätkeilyyn liittyvästä Geoetsivät-lastenkirjasarjastaan, jossa on jo kymmenen osaa. Hänen uusin kirjansa, Suojaava kerros ilmaa -romaani, on tarkoitettu vähän vanhemmille lukijoille. Sen päähenkilö Kerttu eli Kepa on mitä ilmeisimmin kolmen-neljäntoista ikäinen. Hänelläkin on eksoottinen harrastus,... Lue koko vinkki »