Ysit

Johanna Auranheimo: Ysit

Johanna Auranheimo tuli nimenä tutuksi Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -hittikirjan suomentajana. Nyt käsillä on Auranheimon oma esikoisteos, jonka pääosassa on kirjan alussa ysiluokan aloittava Eve. Kesällä on ollut protuleiri, josta löytyi uusia ystäviä ja uusi yhteys vanhaan bestikseen Sanniin. On myös paras ystävä Meri, jolle Eve on juu... Lue koko vinkki »
Heartstopper : osa 1

Alice Oseman: Heartstopper : osa 1

Isoksi ilmiöksi noussut Heartstopper on Alice Osemanin kirjoittama nuorille suunnattu sarjakuva. Oseman on julkaissut sitä verkkosarjakuvana vuodesta 2016 alkaen ja vuonna 2019 se sai painetun muodon. Englanniksi sarjakuvaromaaneja on ilmestynyt jo viisi osaa, suomeksi on tullut tähän mennessä kolme. Viimeistään vuonna 2022 ilmestynyt Netflix-sarja... Lue koko vinkki »
Koko pitkä yö

Jukka-Pekka Palviainen: Koko pitkä yö

On koulujen päättymisen päivä ja 17-vuotias Matias pääsee ensimmäistä kertaa liikenteeseen uudella autollaan, hopeanharmaalla Volvolla. Kuka hyppää kyytiin? Paras kaveri Lunki aikoo suunnata koulunpäättäjäisbileisiin ja houkuttelee Matiastakin sinne, olisihan bileissä Vilma. Mutta onko Matiaksella mitään saumaa Vilman suhteen?  Joka toinen ... Lue koko vinkki »
Tytär hämärän, piika pimeän

J. S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

Aloitanpa poikkeuksellisesti kannesta, mutta sehän se on, mitä useimmat lukijat tästä kirjasta ensin kohtaavat. Karin Niemi on nousemassa kotimaisten kansitaiteilijoiden kärkeen ja tämän kirjan kansi voi hyvin olla hienointa, mitä Niemi on tähän mennessä tehnyt. Upeaa työtä! Onneksi ei tarvitse jäädä kehumaan vain kansia. J. S. Meresmaa on luonu... Lue koko vinkki »
Punapipoinen poika

Hanna van der Steen: Punapipoinen poika

Hanna van der Steen on tehnyt kirjoja jo kymmenen vuoden ajan, pääasiassa lapsille ja nuorille. Punapipoinen poika on van der Steenin ensimmäinen säeromaani. Se kertoo 15-vuotiaasta Marlista, jonka elämää järkyttää muutto ulkomailta takaisin Suomeen kahden vuoden poissaolon jälkeen. Ulkomaille jäi ihastus, Suomessa odottavat vanhat kaverit, joid... Lue koko vinkki »
Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela on monipuolinen kirjoittaja, joka on kirjoittanut erityisesti nuortenkirjoja, mutta myös historiallisia romaaneja aikuisille ja tietokirjoja. Yöuinti ja muita novelleja on Rannelan toinen novellikokoelma, edellinen oli vuonna 2012 ilmestynyt Yhden promillen juttuja, joka käsitteli suomalaista alkoholikulttuuria. Tämän kokoelman tee... Lue koko vinkki »
Sarjarakastuja

Tittamari Marttinen: Sarjarakastuja

Minulla meni Marit sekaisin ja tulin puolivahingossa ottaneeksi Tittamari Marttisen Sarjarakastujan luettavaksi – jo useamman Annamari Marttisen kirjan luettuani ajattelin tutustua myös hänen nuortenkirjoihinsa. Sekaannus oli kuitenkin pelkästään positiivinen erehdys. Tulipahan pohdittua parisuhdeproblematiikka nuorten näkökulmasta tässä ajassa.... Lue koko vinkki »