Tuhopolttaja

Anna Jansson: Tuhopolttaja

11-vuotias Leo on onneton ja pelokaskin omalla tavallaan. Toisaalta hän osaa myös olla röyhkeä ja tehdä kaikenlaisia jäyniä. Leon äiti menehtyi pitkään kärsittyään tulipalon jälkisairauksiin; hän ehti juuri ja juuri pelastaa Leon, joka oli tuolloin pikkupoika. Leo ja hänen isänsä muuttavat Visbyhyn ja kuinka ollakaan, samalla asuinalueella palaa er... Lue koko vinkki »
Ryöstö

Heikki Reivilä: Ryöstö

Eero Suutarila on työtön, eikä työttömälle ole sijaa nykyisessä Suomessa. Eeroa ahdistaa, monikin asia; liputtomana matkustamisesta tullut tarkastusmaksu, TE-toimiston rouvan koko perheen elättäminen sekä vanhempien oudot puhelut peräjälkeen. Siksi hän päättää ottaa yhteyttä veljiinsä, Punttuun ja Pyryyn, sillä jotakin on tehtävä. Vanhukset tuntuva... Lue koko vinkki »
Ajojahti

Liza Marklund: Ajojahti

Solsidan, nimensä mukainen lähiö Saltsjöbadenissa ei ehkä olekaan niin aurinkoinen kuin vaikuttaa. Entinen poliitikko, liikemies Torsten Lerberg löydetään nimettömän vihjeen perusteella kotoaan raa'asti kidutettuna ja tajuttomana. Vaimoa, Noraa, ei löydy mistään ja lapsetkin ovat toisaalla hoidossa. Miksi Nora on tehnyt outoja järjestelyjä etukätee... Lue koko vinkki »
Pettävä hiljaisuus

Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

Grant Countyn entinen kuolinsyyntutkija Sara Linton on palannut pitkästä aikaa kotiinsa, onneksi vain kiitospäivän loman ajaksi. Hänelle kuitenkin soitetaan pian poliisiasemalta ja pyydetään apua erään pidätetyn takia ja Sara lähtee, sehän on lääkärinä hänen velvollisuutensa. Myöhemmin hän tosin toivoo, että ei oli sekaantunut koko juttuun... Nu... Lue koko vinkki »
Vanki

Jussi Adler-Olsen: Vanki

Carl Mørck oli eräs Kööpenhaminan parhaista poliiseista, murharyhmäetsivä, kunnes haavoittui työtehtävässä. Samassa yhteydessä hänen työtoverinsa kuoli ja toinen sai myös luodista. Mies kärsii itsesyytöksistä ja motivaation puutteesta palatessaan töihin. Myös työtoverit ovat saaneet hänestä kaikin tavoin tarpeekseen. Ei siis ihme, että työpaikalla ... Lue koko vinkki »
Kuoleman kasvot

Anne Holt: Kuoleman kasvot

Kirjailijan kaksi ensimmäistä Hanne Wilhelmsen -dekkaria on nyt sidottu yksiin kansiin eli Sokea jumalatar ja Vereen kirjoitettu. Sokea jumalatar antaa ensinnäkin melko perusteellisen kuvan päähenkilöstä eli nuoresta ylikonstaapelista, joka rakastaa vaaleanpunaista Harrikkaansa. Hän on älykäs, kova ja uskaltaa kohdata rankkojakin asioita. Hänell... Lue koko vinkki »
Ampiaiskesä

Denise Mina: Ampiaiskesä

Kaunis ja varakkaan oloinen Sarah Erroll löydetään raa'asti murhattuna ja pahoinpideltynä kotoaan hienostoalueella. Jäljet johtavat kovin sopivasti tietyn perheen veljeksiin, köyhempään kansanosaan ja jo rötöstelyä harrastaneisiin nuoriin. Varsinkin taloudenhoitaja Kay ja hänen poikansa Joe ja Frank Murray ovat kuuleman mukaan varsinaisia kansankii... Lue koko vinkki »
Pimeä korpi

Esa-Pekka Kanniainen: Pimeä korpi

Nuori koulupoika löydetään vanhalta uhrikiveltä murhattuna. Näyttää siltä kuin saatananpalvojat olisivat olleet asialla. Kun tapahtumaa aletaan tutkia tarkemmin, ei tämä enää vaikuta todennäköiseltä. Vasta Espoosta Turkuun muuttanut komisario Anna Kariluoto saa uransa haastavimman tehtävän. Hänen on selvitettävä, kuka tai ketkä ovat olleet murhaaji... Lue koko vinkki »
Kasvoton tuomio -kirjan kannessa on haalea naisen siluetti ja lintuperspektiivistä kuvattua omakotialuetta.

Anne Holt: Kasvoton tuomio

Anne Holt tarttuu uudessa dekkarissaan ajankohtaiseen ja maailmalla yleistyvään ilmiöön eli viharikoksiin. Holt kuvaa terävästi rikoksia, joissa rikosten taustalla on erilaisuuteen – etniseen, uskonnolliseen ryhmään tai seksuaaliseen vähemmistöön – kohdistuva viha. Kasvoton tuomio on vahvasti kantaa ottava ja kaukana yksinkertaisesta viih... Lue koko vinkki »
Possujuhla-romaanin kannessa on tumman turkoosiksi sävytetty mustavalkokuva. Kuva on otettu kadulla ja etualalla on 1970-luvun mallinen ruotsalainen poliisi-Volvo.

Leif GW Persson: Possujuhla

Kesällä julkaistu Possujuhla on Leif G. W. Perssonin esikoisteos vuodelta 1978. Kirjan tapahtumat alkavat toukokuussa 1977 tehdystä Dalagatanin postiryöstöstä, jonka tutkimukset tyssäävät alkuunsa. Tukholman poliisin väkivaltayksikön tehokaksikko Jarnebring ja Johansson pääsevät kuitenkin jonkinlaisille jäljille. Johtolangat tuntuvat johtavan hiema... Lue koko vinkki »
Ansan kannessa on lähikuva köydellä yhteen sidotuista käsistä.

Marko Leino: Ansa

Marko Leinon viimeisin rikoskirja, Ansa, on jälleen aitoa ja vahvaa tekstiä. Miten vaikeaa onkaan ero oikean ja väärän välillä! Kirjassa poika kasvaa pakolla isänsä tilalle pyörittämään rikosbisnestä, koska on pakko. Toisaalta juonena kulkee myös poliisin elämä – työn ja perheen yhteensovittaminen nyky-yhteiskunnassa, ympäristön vaatimukset ja hekt... Lue koko vinkki »