Tähtifantasia-voittaja 2021

Kirjojen tytär

Tähtifantasia-raadin lehdistötiedote:

Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinto parhaasta vuonna 2020 suomeksi ilmestyneestä fantasiakirjasta annetaan Kariston julkaisemalle Margaret Rogersonin romaanille Kirjojen tytär. Teoksen on suomentanut Mika Kivimäki.

Margaret Rogersonin Kirjojen tytär -romaanin (Sorcery of Thorns, 2019) tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiselle 1800-luvulle. 16-vuotias Elisabeth Scrivener on varttunut Suuressa kirjastossa, jossa häntä on kasvatettu kirjojen vartijaksi. Kirjasto sisältää demonologisia kirjoja, joilla on oma tietoisuutensa. Irti päässyt loitsukirja on vaarallinen ja saattaa muuttua demoniksi, eli maleficiksi. Elisabeth onnistuu tuhoamaan karanneen maleficin, mutta päätyy väärin perustein syytetyksi vanhemman kirjastonhoitajan murhasta.

Kokematon mutta sinnikäs Elisabeth joutuu taistelemaan koko maailmaa uhkaavaa juonittelujen verkkoa vastaan. Liittolaisikseen hän saa arvoituksellisen nuoren velhon, Nathaniel Thornin, sekä tämän demonipalvelija Silasin.

Kirjojen tytär on mukaansatempaava seikkailufantasia, jonka persoonallisiin henkilöhahmoihin muodostuu tunneside. Kerrontaa kantavat nokkelan humoristinen vuoropuhelu, luonteva romanttinen kipinöinti, kiinnostava maailmanrakennus ja pysähtymätön vauhti.

Rogersonin kaasulyhtyfantasia on nuorille aikuisille suunnattu romaani ilman yläikärajaa. Se on häpeilemättömän viihteellinen ja ammentaa seikkailukirjojen perinteestä, mutta on tämän päivän lukijalle suunnattu moderni teos.

Kirjojen tytär kertoo hyvän ja pahan kamppailusta sekä epäitsekkyyden ja periksiantamattomuuden merkityksestä. Ihmiset, joilla näyttää olevan vain vähän yhteistä keskenään, voivat löytää toisensa. Yhtä tärkeää kuin kamppailu oikeudenmukaisuuden puolesta on omien ennakkoluulojen ylittäminen.

Kirjailija on luonut hyviksi havaituista ainesosista tuoreen yhdistelmän. Rogerson kuvaa kiinnostavasti, minkä hinnan ihmiset ovat valmiit maksamaan magiasta ja mikä on lopulta tärkeää elämässä. Mika Kivimäen suomennos on tasaisen varmaa laatua.

Kirjojen tytär on kunnianosoitus voimaa ja lohtua sisältäville esineille, jotka ovat parhaimmillaan suurina kokoelmina.

Tähtifantasia-palkinto jaettiin viidettätoista kertaa. Tähtifantasia-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka Halme, kriitikko Aleksi Kuutio, Risingshadow.netin edustaja Osmo Määttä sekä kirjabloggaaja Niina Tolonen.