Laura Ertimo ja Satu Kontinen: Lumotun maan kartasto : tarinoita muuttuvalta planeetalta

Lumotun maan kartasto -kirjan kannessa on piirros lentokoneesta lentämässä taivaalla puiden, kukkien ja vuorten yllä.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Laura Ertimon ja Satu Kontisen Lumotun maan kartasto on isokokoinen kirja, jonka kansikuva näyttää äkkiä katsottuna hienolta ja tarkemmin tarkasteltuna hämmentää. Mitä ihmettä tässä tapahtuu? On kasveja, vuoristoista planeetan pintaa, norsu, lentokone ja ties mitä muuta.

Sisäsivuilla ymmärrys ei ihan hetkessä valkene. Kirja alkaa sarjakuvalla, jossa kannen lentokone lentää avaruudessa aikakausien halki, näkee maapallon muodostumisen ja vaiheet, ja haluaa kartoittaa planeettaa lähemmin.

Varsinainen kirja ei kuitenkaan ole sarjakuva, vaan rakentuu formaatille, jossa ensin on aukeaman mittainen tarina tai selostus jostain aiheesta ja sitten aihetta käsittelevä maailmankartta. Ensin kerrotaan esimerkiksi maahan kätketyistä aarteista ja esitellään kartalla aarrelaivoja, fossiilien löytöpaikkoja, kultakaivoksia, hautoja ja luolia. Seuraavana aiheena puhutaan valtamerten syvyyksistä ja siellä asuvasta elämästä ja siihen liittyvä kartta esittelee merenpohjan maastonmuotoja.

Lumotun maan kartasto esittelee siis maailmaa monesta näkökulmasta. Kartat ovat näyttäviä, joskin paikoin vähän vaikealukuisia. Pisteet tekijöille siitä, että kartat eivät ole perinteistä Mercatorin projektiota, vaan näyttäisivät perustuvan lähinnä Mollweiden projektioon, joka näyttää alueiden pinta-alat oikeassa suhteessa keskenään.

Mukavasti vähän haastava ja vaikea kirja on antoisa kuva- ja karttakirja maailmasta, joka kuvastaa sekä maailman monimuotoisuutta että sitä, miten kartantekijöillä on valtaa tehdä valintoja ja sitä kautta ohjata sitä, miten maailman havaitsemme.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...