Hae Kirjavinkeistä

Uusimmat vinkit

Kaupunki jonka keskellä on metsä -kirjan kannessa on alareunassa öisiä pientalojen siluetteja. Ylhäällä on pilviä ja keskellä iso punainen ympyrä, jonka keskeltä näkyy punasävyistä metsää.

Tiina Raevaara: Kaupunki jonka keskellä on metsä

Kaupunki jonka keskellä on metsä on Tiina Raevaaran Tuonijoki-sarjan avaus. Kirja kertoo tarinan Tuonijoen pikkukaupungin elämästä ja ihmisistä. Tarina alkaa vuodesta 1988 ja huipentuu vuoteen 2026. Tuonijoki on vanha tehdaskaupunki, jossa tehtaat on jo suljettu, ihmiset menettäneet työpaikkansa ja uutta menestystä kaivataan. Sitä on puuhannut j... Lue koko vinkki »
Luulosairas palkkamurhaaja -kirjan kannessa on kuva ihmisen päästä ilman ihoa ja lihaksia. Aivot ovat näkyvillä. Silmän paikalla on revolveri, hampaat rakentuvat pillereistä, leuassa on piippu ja kaulalla lääkeruiskuja.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Luulosairas palkkamurhaaja

Elämää on jäljellä vain päivän verran, säästyttyäni viisitoistatuhatta päivää kuolemalta minulla on enää yksi päivä jäljellä. Enintään kaksi. On aivan selvää, että kuolen jo tämän päivän kuluessa. Ellen sitten huomenna. Kirjan päähenkilö on nimensä mukaisesti palkkamurhaaja, joka on luvannut ottaa Eduardo Blaistenin hengiltä. Palkkio on maksett... Lue koko vinkki »
Siveltimenä heinänkorsi -kirjan kannessa on abstraktinoloinen maalaus, joka kuvaa heinikkoa tai rantakaislikkoa.

Kristiina Huttunen: Siveltimenä heinänkorsi : Vintagen tekijöiden jäljillä Finlaysonin Forssan ateljeessa 1951-1986

Finlayson perustettiin jo 1820, mutta vuonna 1934 yrityksen historiassa tapahtui käänne, josta en ollut aikaisemmin kuullut, ja joka on ehkä muillekin yrityksen kuosien ystäville tuntematon. Finlayson osti enemmistön osakkeita Osakeyhtiö Forssalta ja niin yrityksen nimeksi tuli Oy Finlayson-Forssa Ab. Koska Osakeyhtiö Forssalla oli puuvillakehräämö... Lue koko vinkki »
Sysivesi-kirjan kannessa punaiseen huppariin pukeutunut teinipoika putoaa alas kaivoon. Ylhäällä kaivon suuaukolla näkyy poikaa kohti kurottava hahmo. Pojan päällä on punainen spiraalikuvio.

J. S. Meresmaa: Sysivesi

Sysivesi jatkaa J. S. Meresmaan Lumola-sarjaa, joka alkoi Pimeänkynsi-kirjassa. Sarja on sen verran kiinteä kokonaisuus, ettei tätä toista osaa kannata lukea, ellei ole ensin lukenut ensimmäistä. Avausosassa esiteltiin 13-vuotias Aapo, joka muutti isänsä kotipaikkakunnalle vanhempien eron jälkeen. Aapo sotkeutui paikallisen Lumolan kartanon puuhiin... Lue koko vinkki »
Teerenpeliä Katajamäen naapurissa -kirjan kannessa valkoiseen kesämekkoon pukeutunut paljasjalkainen nainen kantaa pihalla lyhtyä tai amppelia. On kesä ja naisen ympärillä on pihakalusteita ja kukkia. Tunnelma on maalaisromanttinen.

Anneli Kivelä ja Pirta Syrjäneva: Teerenpeliä Katajamäen naapurissa

Teerenpeliä Katajamäen naapurissa on Anneli Kivelän luoman Katajamäki-sarjan 19. kirja. Tarinaa kirjoittavat yhteistyössä Anneli Kivelä ja Pirta Syrjäneva. Itselleni Katajamäki-sarja on ihan uusi tuttavuus. Kirjan tarina keskittyy pieneen maaseutukylään, Karimoon. Jos on katsonut vanhoja kotimaisia elokuvia tai tv-sarjoja, joissa tapahtumat pyör... Lue koko vinkki »
Paul Königsbergin kyky rakastaa -kirjan kannessa on sinisellä pohjalla valkoinen ympyrä. Ympyrässä näkyy oranssilla kuvio, josta erottuu vähän yli puolet knallipäisen miehen naamasta. Kannessa on myös kuva isosta sillasta, parit silmälasit ja jotain kaavioita.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa

Paul Königsberg on tunnollinen poikamies, joka asuu New Yorkissa ja työskentelee Gold & Kupfer LLC:n konttorissa arkistoimassa dokumentteja. Hän on työssään erinomainen, mistä todistavat vuosikymmenten varrella kertyneet kymmenet kuukauden työntekijä -tunnustukset. Königsberg on myös rutiiniensa vanki: hänen elämänsä kulkee tiukkoja raiteita, v... Lue koko vinkki »
Pimeänkynsi-kirjan kannessa on piirros teinipojasta synkkien kuusten keskellä. Poika katsoo pelästyneenä kohti lukijaa ja kuvan päällä menee neljä punaista kynnenjälkeä.

J. S. Meresmaa: Pimeänkynsi

Pimeänkynsi kertoo 13-vuotiaasta Aaposta, joka on muuttanut kaupungista Mustakolun kylään. Aapo asuu kylässä isänsä kanssa: vanhempien erottua isä halusi palata kotiseudulleen ja Aapo tuli mukana. Yhtenä päivänä Aapo häkeltyy, kun isän kauppaan tulee salaperäisen näköinen tyyppi, jolla on samannäköinen tatuointi kuin Aapon hiljattain kuolleella vaa... Lue koko vinkki »
Yksi pisara -kirjan kannessa on profiilikuva pipopäisestä aasialaisen näköisestä nuoresta naisesta. Taustalla on puita ja puiden lehtiä ja koko kuva on käsitelty läpeensä keltaiseksi.

Sissel-Jo Gazan: Yksi pisara

Yksi pisara on tanskalaisen kirjailija Sissel-Jo Gazanin Mia Thiel-Jensen -sarjan ensimmäinen osa. Tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1980–2001. Ensimmäinen osa kirjasta kertoo 15-vuotiaan Mia Thiel-Jensenin lapsuudesta ja nuoruudesta Tanskassa Själlannin saarella, hänen perheestään, isästä ja äidistä sekä pikkusisko Leasta. Kirjassa kuvaillaan myös Mi... Lue koko vinkki »
Vihreän maailman kannessa on vihreäsävyinen maalaus, josta erottuu puun muotoa ja jonkinlainen epämääräinen ihmishahmo.

Lucilla Lin: Vihreä maailma

Ihmiskunta on levittäytynyt maailmaan ja takana on jo tuhat vuotta eloa rauhassa ihmisten kesken ja harmoniassa luonnon kanssa. Planeetoille levittäytynyttä asutusta hallinnoi Keskusmaailma ja sen Valvojat, jotka toimivat siirtokuntien johtajina, asettavat rajat luonnon vahingoittamiselle ja pitävät yhteyttä Keskusmaailmaan, joka tukee siirtokuntia... Lue koko vinkki »
Erityisin eläin -kirjan kannessa on piirrokset yhdeksän eri eläimen kalloista. Keskellä on ihmisen kallo.

Christine Webb: Erityisin eläin : Myytti ihmisyyden ylivertaisuudesta

Ihmisillä on pitkä historia päähenkilösyndrooman vaalimisessa. Olemme pitäneet itseämme niin erityisinä muihin lajeihin verrattuna, että koko maapallon on ollut helppo nähdä palvelevan ensisijaisesti ihmistä ja hänen tarpeitaan. Vaikka jo Charles Darwin kirjassaan Lajien synty ymmärsi, ettei mitään varsinaista "luonnon hierarkiaa" ole olemassakaan,... Lue koko vinkki »
Hotelli Hämärä ja kummituspurkki -kirjan kannessa kolme lasta on portaissa ja kuvan alareunasta nousee aavelonkeroita.

Janni Mäkinen, Mila Teräs ja Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä

Mila Teräksen kirjoittama Hotelli Hämärä -sarja on helppolukuinen lastenkirjasarja. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kuusi kirjaa, jotka kaikki kertovat Teon ja Tuukan perheestä, joka on muuttanut vanhaan rapistuneeseen hotelliin. Hotelli Hämärää pyöritetään koko perheen voimin: isä laittaa ruokaa ja sisustaa, äiti remontoi, pappa hoitaa vasta... Lue koko vinkki »
Kotimetsän kutsu -kirjan kannessa mies ja nainen kävelevät talvista peltotietä poispäin katsojasta kohti matalalta paistavaa aurinkoa.

Sara Storm: Kotimetsän kutsu

Eija luulee, että hän viettää lapsuuskodissaan pari päivää. Mikäs on käydä vanhempia ja isosetää tervehtimässä, kun töistäkin on laihan tilauskirjan vuoksi lomautettu. Vierailu saa kuitenkin heti alkuunsa monta käännettä Sara Stormin Kotimetsän kutsu -tarinassa. Isosetä Kalle on fyysisesti yhä hyvässä kunnossa, vaikka yhdeksänkymppinen ei enää p... Lue koko vinkki »
Luontopolulla : Hyönteiset -kirjan kannessa on yksityiskohtaisia ja värikkäitä piirroksia kukista ja erilaisista hyönteisistä.

Emma Jansson: Hyönteiset

Hyönteiset esittelee parisenkymmentä erilaista hyönteislajia. Kirja on alunperin ruotsalainen, mutta lajivalikoima on suomalaisittainkin tuttu ja turvallinen. Nämä ovat hyönteisiä, joita Suomessakin näkee helposti. Enimmäksen jokaisella aukeamalla esitellään neljä lajia, joista jokaisesta on iso, selkeä kuva elinympäristössään ja lisäksi kappale-pa... Lue koko vinkki »
Jäljillä 4 -kirjan kannessa on syvän violetti suomaisema.

Tilda Laaksonen: Jäljillä 4 : Karmivia tositarinoita rikosten maailmasta

True crime -podcastia Jäljillä juontava Tilda Laaksonen on kirjasarjassaan ehtinyt jo neljänteen osaan. Tällä kertaa käsitellään rikoksia ja mahdollisia rikoksia pelkästään Yhdysvalloista. Jäljillä 4 -teos sisältää kahden eri sarjamurhaajan, John Wayne Gacyn ja Dennis Raderin, elämäntarinan ja hirmuteot. Gacy murhasi tiettävästi noin 30 nuorta m... Lue koko vinkki »
Mitä tekoäly tekee? -kirjan kannessa on kaksi lasta. Lasten taustana on epämääräistä huttua, jossa kelluu ykkösiä ja nollia.

Mikko Posio, Henna Ryynänen ja Tiina Sarja: Mitä tekoäly tekee?

Anni ja Akseli -sarjan kolmannessa osassa tutustutaan tekoälyn maailmaan. Sisarukset ihmettelevät, kun robotti-imuri alkaa sekoilla, opettajalta tulee aivan älyttömiä kotitehtäviä, liikennevalot ovat arvaamattomia ja sääennuste lupaa toukokuussa pakkasta. Kun lapset tutkivat asiaa, kaikkeen tuntuu liittyvän laitteita kontrolloiva tekoäly. Aikuis... Lue koko vinkki »
Lintu-kirjan kannessa on piirros vaaleasta pikkulinnusta vaaleanpunaisessa pesässä. Linnulla on muutamia yksittäisiä höyheniä päässään ja isot silmät, joilla se katselee pientä sudenkorentoa edessään.

Emilia Erfving: Lintu

Emilia Erfving tunnetaan Kasa-lastenkirjoistaan. Näiden lisäksi hän on myös julkaissut Pupu-nimisen teoksen, joka muistuttaa suuresti tätä Lintu-teosta. Lintu seuraa pienen linnunpoikasen matkaa syntymästä aina lentämiseen oppimiseen asti. Siinä missä nokka on terävä, höyhenet ovat pehmeitä. Syli puolestaan on lämmin ja nälkä aiheuttaa hätää. Li... Lue koko vinkki »
Näin rakennetaan tietokone -kirjan kannessa on piirros pojasta valoa loistavan pöytätietokoneen kotelon äärellä. Vieressä katselee pojan sisko ja vanhemmat ovat taustalla.

Marianne Liljeqvist ja Juho Paaso-Rantala: Näin rakennetaan tietokone

10-vuotias Juha haaveilee omasta pelitietokoneesta. Jotta Juha saa juuri sellaisen koneen kuin haluaa, se on tietysti rakennettava itse komponenteista. Alkuun vaaditaan kuitenkin kärsivällisyyttä: Juhan on hankittava tietoa sopivista osista ja siitä, miten kone rakennetaan, ja rahaakin pitää kerätä, jotta osat saa ostettua. Vanhemmat suostuvat t... Lue koko vinkki »
Taivaalta sataa mustia orvokkeja -kirjan kannessa on Juha Tammenpään grafiikanvedos Demeter (2009), jossa on kuvattuna jumalatar Demeter.

Leena Kellosalo: Taivaalta sataa mustia orvokkeja

Hetken piti miettiä, miksi olin varannut tämän runokokoelman kirjastosta. Kirjan lopusta löytynyt Leena Kellosalon teosluettelo palautti asian lopulta mieleen: luin Kellosalon edellisen kokoelman Tulikärpäsiä Tammelan yllä ja se oli sen verran mainio, että tämä uusikin päätyi varaukseen. Edellisen kokoelman Tammela oli Tampereella ja siellä uusi... Lue koko vinkki »