Juha Itkonen ja Kjell Westö: 7+7 : Levottoman ajan kirjeitä

Osta kirja itsellesi

Miehen egossa todella on jotain häiritsevää, jotain riikinkukkomaisen pöyhkeää ja toisaalta herkästi loukkaantuvaa – jotain sellaista, jonka tässä ajassa ja näiden mielipiteiden keskellä elävä mies kyllä itsekin tajuaa. Miehet haluavat asioita. Miehet uskovat ansaitsevansa niitä. Harvemmin kuin naiset he epäilevät omaa osaamistaan, silloinkaan kun siihen olisi syytä. Toisin sanoen miehet ovat monella tapaa naurettavia, ja juuri egonsa tähden.

Kahden henkilön kirjeenvaihto tarjoaa mielenkiintoiset lähtökohdat kirjalle ja erityisen kiinnostavaa kirjeenvaihto on, kun kirjeitä toisilleen lähettelevät kaksi valovoimaista suomalaista kirjailijaa. On jännittävää, että Juha Itkonen ja Kjell Westö eivät kirjeenvaihtoon ryhtyessään tunne toisiaan muuten kuin maineelta ja se väistämättä näkyy ensimmäisissä kirjeissä, jotka ovat tunnustelevia ja niitä lähetetään harvakseltaan.

Kirjeet alkavat aiheilla, jotka kuvailevat henkilöitä itseään ja heidän elämäänsä juuri sillä hetkellä. Itkonen elää lapsiperheen arkea ja hänen kirjeensä elävät tässä arjessa, kun taas Westö reagoi muistelemalla tuota samaa aikaa omassa elämässään. Ensimmäisissä kirjeissä käydään läpi voimallisesti myös kirjailijoiden tuotantoa, kirjojen syntyprosessia sekä kirjailijoiden suhdetta kritiikkiin ja kriitikoihin. Näistä Itkonen ja Westö löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja kirjeiden sävy muuttuu tuttavallisemmaksi.

Myöhemmin kirjeet sukeltavat syvälle miehen rooliin perheessä ja erityisesti siihen, millaista on olla mieskirjailija ja löytää yhtäältä aika ja motivaatio kirjoittamiseen ja toisaalta täyttää perheen isän velvollisuudet tyydyttävällä tavalla. Molemmat kirjailijat myös jakavat syvän huolen luonnon tilasta ja jakavat ajatuksiaan siitä, miten huoli käytännössä näkyy heidän arjessaan ja kuinka vaikea huolta on käytännössä siirtää konkreettisiksi toimiksi omaan aktiiviseen ja kansainväliseen elämään.

Kirjeet säilyvät mielenkiintoisina läpi kirjan, vaikka erityisesti kirjeenvaihdon lähestyessä loppuaan ne ovat todella pitkiä ja polveilevia. Välillä lukija suorastaan hengästyy, kun kirjeissä syvennytään useampaan aiheiseen ja välillä kerrotaan tuttavallisesti kuulumisia. Kirjeistä myös huomaa, että ne on kirjoitettu ei vaan vastaanottajalle vaan myös laajemmalle lukijakunnalle. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kirjeiden sisältöön vaan ennemminkin siihen, miten viimeisteltyjä kirjeet ovat rakenteeltaan ja kieliasultaan.

Kirjeet ovat pikaviestien ja sähköpostien aikakaudella katoavaa kansanperinnettä mutta suomalaiset fiktion mestarit näyttävät sen, että kirjeet ovat edelleen erinomainen tapa käsitellä ajankohtaisia asioita ja laajentaa omaa ja lukijan ymmärrystä kirjeen kirjoittajan mielen päällä olevista aiheista. Toivottavasti saamme viimeistään kahdenkymmenen vuoden päästä vielä lukea yhden kirjan verran lisää kirjeitä tai vaikka vähän aiemminkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.