Ian McEwan: Ajan lapsi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Stephen Lewisin 3-vuotias tytär katoaa tavaratalon kassajonossa. Siinä vuonna 1987 ilmestyneen romaanin alkuasetelma. Tarina lähtee nopeasti kasvamaan ja nousee nopeasti yksilötasolta yhä enemmän yhteiskunnalliseksi. Selviytymistarina muuttuu monitahoiseksi kerronnaksi.

McEwan on mestari kuvaamaan maailmaa yksilön näkökulmasta. Stephen tapaa monenlaisia ihmisiä resuisista kerjäläisistä aina pääministeriin saakka. Etsiessään tytärtään hän löytää jonkinlaisen avaimen yhteiskunnan pinnan alle ja lopulta myös omaan elämäänsä.

Vaikka alun tapaus on kauhistuttava, niin kirjan edetessä ei enää olekaan niin oleellista, löytyykö tytär vai ei. Osuvasti nimetty Ajan lapsi tarjoilee ihmiskuvauksen lisäksi tarkkoja havaintoja, ironiaa ja ripauksen politiikkaakin. Sekä kauniiksi lopuksi vahvan kuvauksen rakkaudesta.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...