Jean Rouaud: Kunnian kentät

Jean Rouaudin kirjailijantaival alkoi uskomattoman onnekkaiden tähtien alla. Hän sai pikavauhtia kustannussopimuksen ja voitti Ranskan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Prix Goncourtin heti omaelämäkerrallisella esikoisteoksellaan Kunnian kentät vuonna 1990. Asiaan saattoi vaikuttaa paitsi hyvä onni myös se, että Kunnian kentät on erinomainen romaan... Lue koko vinkki »

Joël Egloff: Edmond Ganglion ja poika

Ranskalainen kirjallisuus ilahduttaa usein minimalistisuudellaan. Pienissä kirjoissa ja novelleissa voi olla niin monta katkeransuloista tai kammottavan hauskaa hetkeä. Edmond Ganglion ja poika on pieni kirja pienestä kylästä, jossa on enää mainio kahvila, jos tykkää luumuviinasta, sekä hautaustoimisto. Oi niitä aikoja, kun ihmisiä kuoli enemmän k... Lue koko vinkki »

Mia Couto: Plumeriaveranta

Luin Flamingon viimeisen lennon saadakseni maahaasteeseen Mosambikin, mutta pidin siitä sen verran, että kirjastosta löytynyt toinenkin Mia Couton romaani Plumeriaveranta oli syytä lukea. Plumeriaveranta on vahvasti maagista realismia. Alustava näkökulma on kuolleen miehen, joka on haudattu verannan lähelle plumerian alle väärin, jolloin sielu e... Lue koko vinkki »

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi

Kuolemansa jälkeen ihmisellä on yhdeksän kuukautta aikaa vierailla silloin tällöin maan päällä seurustelemassa vanhojen läheistensä kanssa, sillä suunnilleen sen mittainen on se aika, jonka jälkeen kuollut unohtuu mielistä. Kuollut ei ole kuitenkaan enää täysin sama kuin ennen, esimerkiksi lukemaan hän ei enää pysty. Sen sijaan sarkasmi ja näkymätt... Lue koko vinkki »