Argentiinalainen Mariana Enríquez teki moniin suomalaislukijoihin vaikutuksen Mitä liekit meiltä veivät -kauhunovellikokoelmalla, joka yhdisti Argentiinan lähihistoriaa ja yliluonnollisia kauhuelementtejä herkullisin tavoin. Tänä vuonna saatiin Enríquezin loistava Yö kuuluu meille -romaani, joka tarjoaa vielä syvemmän annoksen kauhua.
Molemmat teokset on suomentanut Sari Selander, jota haastattelin sähköpostilla syyskuussa 2022.
Aloitit Mariana Enríquezin parissa novellikokoelmalla Mitä liekit meiltä veivät, josta voitit Jarl Hellemann -palkinnon. Onneksi olkoon! Taitaa olla mukavaa (ja valitettavan harvinaista), kun kääntäjänä saa tunnustusta?
Lämmittää todella sydäntä, kahdesta syystä: olin todella taitavien kääntäjien seurassa ehdokkaana ja teos on itselleni läheinen, joten myös siksi ilo oli ja on niin suuri.
Miten päädyit suomentamaan Enríquezia?
Luin aikoinaan Las cosas que perdimos en el fuego (Mitä liekit meiltä veivät) -novellikokoelman ja minusta tuli saman tien fani, vaikka yleensä en lue kauhua, sillä olen todella heikkohermoinen. Kaupittelin eli ehdotin jo novellikokoelmaa eri kustantajille, mutta silloin ei kukaan siihen tarttunut (se ilmestyi Espanjassa 2016). Novellit ovat aina olleet epäsuosittu genre kustantajapiireissä. Pari sanoi odottavansa romaania, sillä Enriquez nousi kansainväliseksi ilmiöksi heti kun novellit julkaistiin Espanjassa, ja pian niitä alettiin kääntää lukuisille kielille.
Positiivinen yllätys oli, kun kuulin että WSOY oli ostanut romaanioikeuksien lisäksi oikeudet tähän tarinakokokoelmaan ja siitä siis aloitin suomennosprojektini.
Millainen käännöstyö Yö kuuluu meille oli? Mikä siinä oli helppoa, mikä vaikeaa?
Koska olin fani eli vilpittömästi pidän kirjailijan maailmasta ja tyylistä, romaaniin tarttuminen oli sekä suuri ilo että suuri haaste. Mielestäni tyylissä ja tarinassa on jotain, joka tekee siitä modernin klassikon. Mieleeni tulee sekä Stokerin Dracula että Brontën Humiseva harju tästä hurjasta sukusaagasta ja rakkaustarinasta. Enriquez on maininnutkin monessa yhteydessä Humisevan harjun ja myös Yön rakastavaiset (Juan ja Rosario) viittaavaat Humisevan harjun Catherineen ja Heathcliffiin.
Useat tasot ja maailmat tekevät teoksesta rikkaan ja kääntäjälle haastavan. Siinä on paljon viitteitä muun muassa Argentiinan lähihistoriaan, populaarikulttuuriin, okkultismin historiaan, klassikoihin ja kulttipaikkoihin. Enriquez on taustaltaan toimittaja ja uskon sen vaikuttaneen sekä tyyliin että asioiden huolelliseen taustoittamiseen. Toisinaan hänen tyylinsä on hyvinkin selkeää ja ekonomista, mutta esimerkiksi kultin seremonioiden kuvauksissa houreenomaista tajunnanvirtaa, jossa kääntäjältäkin vaadittiin välillä transsinomaiseen tilaan vaipumista. Minusta tuntui toisinaan kuin olisin ollut itsekin meedio Juanin ja Gasparin tavoin, mutta meedio, joka välittää Enriquezin mielikuvituksesta pulppuilevia outoja maailmoja.
Vaikeinta oli erittäin raakojen kohtausten kääntäminen ja hiominen, sillä kääntäessä tarinaa ei lueta vain kerran, vaan kaikkiin kohtauksiin palataan useita kertoja. Tosin kääntäessä minulla on enemmän kieleen painottuva asenne, lukijana eläytyvämpi. Vaikka suomentaminenkin vaatii samastumista ja eläytymistä, ammattirooli suodattaa pahimpia sokkiefektejä.
Vaikka olen asunut vähän aikaa Argentiinassa ja Argentiinan espanja on minulle tuttua, jouduin turvautumaan usein argentiinalaiseen ystävään, joka selitti minulle monia konkreettisia yksityiskohtia, esimerkiksi futistermejä (monien muiden paikallistermien ohella) ja kaikkein hankalimmat ongelmat selvitin lopuksi kirjailijalta. Asiantuntijoita konsultoin usein, myös tämän romaanin kohdalla, esimerkiksi sydänleikkauskohdissa. Minulla oli onni löytää espanjalainen sydänkirurgi, joka tarkisti sydänleikkauksen kuvaukseen liittyvät kohdat, sillä lapsuudenystäväni työskentelee samassa sairaalassa kuin kyseinen sydänspesialisti.
Millainen kielenkäyttäjä Mariana Enríquez mielestäsi on? Onko hänen tyyliinsä ollut helppoa päästä sisään, mikä hänelle on leimallista?
Tähän jo edellä vastasinkin osittain, eli hän yhdistää selkeää asiatyyliä surealistiseen tajunnanvirtaan. Hänen maailmassaan liikutaan usein hulluuden ja tervejärkisyyden rajamaastossa, mikä edellyttää erilaisia kielirekisterejä. Kieli ei siis ole aina helppoa, mutta minulle on ollut helpompi päästä sisälle siihen kuin esimerkiksi joidenkin espanjalaisten dekkarikirjailijoiden rönsyilevään ja koukeroiseen, adjektiivejä viljelevään kieleen. Fanius helpottaa tässäkin.
Olet kääntänyt paljon espanjankielistä kirjallisututa suomeksi, muun muassa Pérez-Reverteä, Redondoa ja Isusin sarjakuvia. Onko suomennostesi joukossa jotain, mikä on erityisesti jäänyt mieleen?
Tein aikoinani lisensiaattitutkielman Julio Cortázarista ja Rio de la Platan alueen fantastisesta genrestä. Jatko-opinnot tein Madridin Complutensen yliopistossa ja niistä jäi parhaiten mieleen Bestiario-kurssi, josta inspiroiduin valtavasti. Tämän kurssin satoa on kaksi käännöstä, joista olen erityisen ylpeä: Julio Cortázarin Bestiario (Loki 1999) ja J. L. Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja (Teos 2009). Mariana Enriquez kuuluu tähän jatkumoon genren originellinä uudistajana.
Muita erityisen mieluisia suomennoksia ovat olleet kolumbialaisen Laura Restrepon Houre (Like 2007), kuubalaisen Abilio Estévezin Sinun on valtakunta (Like 1999) ja Fernando Aramburun Äidinmaa (WSOY 2020), joka on suosikeistani realistisin.
Mitä muuta sinulla on viime aikoina ollut työn alla? Onko Enríquezilta odotettavissa lisää suomennoksia? Novellikokoelma Los peligros de fumes en la cama nousi viime vuonna International Booker Prizen lyhytlistalle ja onhan Enríquezilla jokunen aikaisempi romaanikin.
WSOY jatkaa Aramburun julkaisemista ja parhaillaan teen korjauksia Los Vencejos eli Tervapääskyt-romaaniin, joka julkaistiin Espanjassa vuosi sitten.
Erittäin mielelläni jatkaisin Enriquezin suomentamista ja toivon että WSOY ottaa ohjelmaansa Los peligros de fumar en la cama (“Sängyssä tupakoimisen vaaroista”) -novellikokoelman, ja tietysti odotamme innolla, mitä Enriquez julkaisee seuraavaksi. Luin vähän aikaa sitten Bajar es lo peor -romaanin, josta otettiin Enriquezin menestyksen siivittämänä uusintapainos. Se on hänen esikoisteoksensa, jonka hän kirjoitti alle parikymppisenä. Siitä näkyy jo kirjailijan tyyli ja nautin siitäkin tarinasta, vaikka kirjailija itse pitää sitä kypsymättömänä.
Viime aikoina näitä eteläamerikkalaisia naiskirjailijoita on saatu suomeksi mukavasti – haastattelin taannoin Satu Ekmania hänen Karina Sainz Borgo -suomennoksensa tiimoilta. Mitä espanjankielistä kirjallisuutta itse haluaisit päästä suomentamaan?
Nuorten tai nuorehkojen naiskirjailijoiden “buumi” on noteerattu kaikkialla, eli siitä on tullut suorastaan kansainvälisen kustannusmaailman trendi, mikä on todella ilahduttavaa. Suomessa on julkaistu Sainz Borgon lisäksi muun muassa Fernanda Melchoria ja Samanta Schwebliniä, mutta nimiä on paljon lisää ja uusia julkaistaan jatkuvasti. Myös Espanjassa on monta kiinnostavaa “uutta” naiskirjailijaa, jotka odottavat suomalaista kustantajaansa. Mielelläni tarttuisin johonkin näistä uutuuksista.
Olen niin ikään tarjonnut yhtä chileläistä (mieskirjailijan) romaania parille kustantajalle ja odotan parhaillaan vastausta siitä. Tarina on hauska ja humaani, ja luulen kaipaavani jotain hauskaa ja humaania vaihtelua ennen kuin jatkan taas (toivottavasti) hurjissa goottilaisissa maailmoissa.
Miten itse päädyit työskentelemään juuri espanjan parissa?
Veri veti Espanjaan ja espanjalaisen kulttuurin pariin. Teininä luettu Sadan vuoden yksinäisyys ja nuorena nähdyt ekat Almodóvarit käynnistivät kuumeen, josta en ole vielä parantunut. Opiskelin yliopistossa kirjallisuustiedettä ja espanjan kielen opin varsinaisesti opiskellessani Madridissa 1990-luvun puolivälissä.
Onko jotain, mitä haluaisit Kirjavinkkien lukijoille suositella juuri nyt?
Suosittelen nyt syksyllä ensi-iltaan tulevaa Alcarràs-elokuvaa, Carla Simónin raikasta kuvausta Katalonian maaseudun muutoksista.
Sari Selanderin suomentamat teokset Kirjavinkeissä. Poimintoja Selanderin teoksista:
