Itsepä tilasit

Maija Kajanto: Itsepä tilasit

Maija Kajanto jatkaa tarinaa esikoisromaaninsa Mittoja ja tilaustöitä henkilöiden ja paikkojen parissa uudessa romaanissaan Itsepä tilasit. Titta Jokisalo on edelleen menestyvä viestintäpäällikkö pk-yrityksessä ja elämässä on noin päällisin puolin kaikki mallillaan. Idylliseen arkeen tulee kuitenkin iso särö yrityskaupan muodossa, jossa iso konsern... Lue koko vinkki »
Silittäjä

Marjut Pettersson: Silittäjä

Marjut Pettersson on julkaissut aiemmin kaksi kirjaa, jännitysromaanin Pohja sekä dekkarin Niin kuin sinä sen muistat, joista jälkimmäinen on jäänyt minulta lukematta, mutta enpä taida enää jättää häneltä mitään väliin, sillä Pettersson on luonut erikoisista lähtökohdista oikein näppärän rikosromaanin. Jiri Raivio, johon lukijat ovat saaneet sii... Lue koko vinkki »
Totuus on vaihtuva maisema

Tuula Ranta: Totuus on vaihtuva maisema

Tämän dekkarin olen ottanut yhdestä ainoasta syystä pihteihini. Muuten olisin taas laistanut, kuten dekkareiden kohdalla yleensä, koska eivät minua murhat ja tappamiset innosta, varsinkaan keksityt. Mediauutisissa kestämistä nokko. Tekijä on se yksi ainoa syy. Ei kirjan murhan tekijä, vaan kirjan tekijä. Tekisi mieli saivarrella: eikös kirjaili... Lue koko vinkki »

Ari-Pekka Palmu: Erämaaelämää kynällä, kameralla ja kiväärillä

Ehkä puolen tunnin päästä paukahti, ja näin kaukana lentävän koppelon. Harmittelin oikein tosissani kaverini puolesta. - Olisi se jo linnun ansainnut. Odotin haukulta murheellista miestä, mutta mitä sainkaan nähdä. Naama naurussa saapui märkä mies. Koira näytti murheellisemmalta. Suomalaisen luonnon kuvaukset ovat yksi vanhimmista kirjallisuuden... Lue koko vinkki »
Montako päivää vielä

Jaana Lehtiö: Montako päivää vielä

Rikoskomisario Juha Muhonen tavataan jo seitsemännessä kirjassa. Hän on kuin turvallinen vanha tuttu, jolle maistuu pulla ja muukin hyvä ruoka, jota Ellen-vaimo tuntuu edelleen kiltisti keittelevän, olkoonkin että Ellenin omakin työ koulukuraattorina osoittautuu jonkin verran merkitseväksi tämänkertaisen rikoksen selvittelyssä. Teri-laivakoirakin h... Lue koko vinkki »

Elina Pitkäkangas: Hukan perimät

Vampyyreja ja zombeja on nykykirjallisuudessa pilvin pimein. Elina Pitkäkankaan Hukan perimät nostaa esiin ihmissudet. Ensimmäistä kertaa hän ei ole asialla, sillä hän on aikaisemmin julkaissut Kuura-nimisen nuortenkirjasarjan, joka käsitteli ihmissusia yhteiskunnassa. Itse en ole siihen tutustunut, mutta sarja on kerännyt laajasti kehuja. Hukan pe... Lue koko vinkki »

Teija Huusko: Balettia, Alina!

Balettomaani kun olen, tämä nuortenkirja piti saada luettavaksi, kun näin ilmestymisestä tiedon Myllylahden esitteestä, olkoonkin että nuortenkirjan lukijaksi olen vähän yli-ikäinen. Mutta takakansi antoi ymmärtää, että kirja ”on suunnattu ensisijaisesti varhaisnuorille, mutta kiehtoo myös vanhempia lajin ystäviä.” Lukemaan siis. Ja kyllä tätä muka... Lue koko vinkki »

Jenna Kostet ja Kaisu Sandberg: Ilon Milli ja pelon Mölli

Milli on aivan tavallinen tyttö, sellainen joka pitää maailmasta, koska se on jännittävä ja ihmeellinen paikka. Eräänä päivänä hän kuitenkin tapaa metsässä kaikkea pelkäävän Möllin, joka ehdottomasti haluaa ystävystyä hänen kanssaan. Ja niinhän siinä käy, että sen jälkeen kun Mölliin on tutustunut, ei hänestä meinaa päästä eroon enää ollenkaan. Vai... Lue koko vinkki »

Eija Piekkari: Jälki jää

Olen usein lukenut esimerkiksi Facebookin dekkarikeskusteluryhmistä, että monet lukijat kaipaisivat sellaisia jännitysromaaneita, joissa raakuudet ja julmuudet ja loiskuvat verilammikot ja roiskuvat aivomassat eivät olisi pääosissa, eivätkä murhien kohteena olisi lapset (tai eläimetkään). Sellaisille lukijoille voisi mitä sydämellisimmin suositella... Lue koko vinkki »

Tuire Malmstedt: Mykkä taivas

Tuire Malmstedtin Isa Karos -sarjan ensimmäinen osa, Pimeä jää (2018) valittiin vuoden esikoisdekkariksi, eikä syyttä: siinä yhdistyvät perinteinen murhatutkinta ja moderni ihmissielun syövereihin sukeltaminen vallan mainiolla tavalla. Nyt sarja on saanut jatkoa. Tällä kertaa Isan ja hänen työtovereidensa ratkottavaksi tulee vastenmielinen ja va... Lue koko vinkki »

Maija Kajanto: Mittoja ja tilaustöitä

Chick lit on minulle kirjallisuudenlajina sen verran vierasta, että päätin oikein tutkia Wikipediaa selvittääkseni onko Maija Kajannon esikoisromaani varmasti tätä genreä, ja kyllähän se periaatteessa täytti vaatimukset. Päähenkilö Titta on menestyvä nuorehko nainen, mainostoimiston projektipäällikkö, ja tarina sijoittuu aluksi Helsinkiin – joka... Lue koko vinkki »

Johanna Tuomola: Liekit yössä

Jos on lukenut aiemmin Johanna Tuomolan dekkareita, niin tutuksi on tullut Noora Nurkka -niminen poliisi. Tällä kertaa Noora Nurkka heittäytyy virkava­paalle, mikä menee ihan kiville siksi, että lähipiirissä tapahtuu jotain sellaista, mikä ei anna hänen olla vapaalla, vaan on päästävä tutkimaan. Nooran isän hevonen on jäänyt kiinni dopingista ja... Lue koko vinkki »

Jaana Lehtiö: Mitään ei tapahtunut

Jaana Lehtiön kuudennessa dekkarissa tapahtumien jäljet johtavat kauas Himalajan rinteille: Porvoossa avataan kiinalaisen kulttuurin näyttely, joka saa Tiibet-aktivistit takajaloilleen. Jotta suurempia häiriöitä ja selkkauksia ei syntyisi, kutsutaan rikoskomisario Juha Muhonen, tuo meidän niin hyvin tuntema pulla-Muhonen, kollegoineen vartioimaan n... Lue koko vinkki »

Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Minua jotenkin arvelutti tämän kirjan aloitus, uskallanko lukea, haluanko edes? Jostain syystä silti olin innokas ja niin se minun, Mikon ja Tiinan suhde alkoi! Sanon suhde, koska niin syvälle uppouduin, että alkoi tuntua siltä, että me tunnemme toisemme. Tiina on kirjan sankaritar, nainen joka sairastuu rintasyöpään ja ihan niin kuin siinä ei o... Lue koko vinkki »

Tiina Martikainen: Surmanpolku

Surmanpolku on kolmas osa rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta kertovasta sarjasta; luin niistä ensimmäisen (Kasvot pinnan alla, 2015), mutta toinen osa jäi jostain syystä väliin. Tällä kertaa tutkinnan kohteeksi tulee sammattilaisen ilmalämpöpumppuyrittäjän murha: hänet löydetään lenkkipolulta puukko rinnassa. Murhaaja on siis tiennyt, mitä tehd... Lue koko vinkki »

Martti Linna: Impivaara

Pitkästä aikaa sain tavata taas rikosylikonstaapeli Sudenmaan, Reijo Suden­maan. Nyt on mielenkiintoinen pähkinä purtavana, koska on ruumis, joka on saanut surmansa kivestä. Kops, kivi päähän ja kuolema korjaa. Ruumis on Raisa Kennää ja surma tapahtuu kotona, mutta kuka kumma voisi olla murhaaja. Herra Kennää, Risto Kennää, on metsänhoitaja, jol... Lue koko vinkki »

Arttu Tuominen: Leipuri

Jollei olisi niin perin alatyylistä kirjoittaa, että Arttu Tuominen parantaa kirja kirjalta uraansa kuin sika juoksuaan, niin sanoisin niin, mutta en nyt sitten sanokaan. Joka tapauksessa Leipuri on todella jännittävä kirja, täynnä pelottavia murhia ja auki kiertyviä salaisuuksia. Tapahtumien alkusysäyksenä toimii Porin poliisilaitoksen entisen ... Lue koko vinkki »

Annika Eronen: Yöhön kadonnut

Annika Erosen esikoisromaani Kaivo ilmestyi vuonna 2017. Se oli kaikella tavoin jännittävä ja napakka dekkari, jolle jäi mieluusti odottamaan jatkoa. Nyt tämä jatko-osa, Yöhön kadonnut, on sitten ilmestynyt eikä se ollenkaan petä odotuksia. Hämeenlinnalaisella rikoskomisario Hannu Savolaisella on kädet täynnä töitä, mutta hän kiinnostuu 12 vuoden ... Lue koko vinkki »

Mika Kähkönen: Kroonikko

Joensuulainen rikospoliisi Kari Jontka on synkkä hahmo, jolta eivät vitsit luon­nistu, yrityksetkin menevät yleensä pieleen, ja mikäpä häntä naurat­taisikaan, kun elämä työssä on ankaran kilpailun sävyttämää ja työn ulkopuolella yksi­näistä vaimon kuoltua syöpään. Ainoa läheisempi kollegakin on juuri jäänyt eläkkeelle. Nyt poliisia alkaa kuitenk... Lue koko vinkki »

Eija Piekkari: Kuolema rannalla

”Kikkaratukkaisen poliisin hän halusi kiertää kaukaa. Naisella oli liian tutkivat silmät ja ilme sellainen kuin hän olisi juuri oivaltanut jotain, jota ei aikonut kertoa kellekään. Naisen edessä alkoi tuntea itsensä paljastetuksi.” Näin miettii yksi Kuolema rannalla -romaanin henkilöistä, mutta kukapa meis­tä lukijoista haluaisi kiertää kiharatu... Lue koko vinkki »