Perintämies ei soita kahdesti

J. K. Tamminen: Perintämies ei soita kahdesti

Lakimies, rikostutkija, teologi (myös ex-konna) J. K. Tamminen tietää mistä puhuu kirjoittaessaan 1990-luvun lamasta Suomessa, yrittäjänä itsekin kantapään kautta kantapäänsä tuolloin kastelleena. Pankit ja pankinjohtajat olivat yrittäjille ensin ystävällisiä lainantarjoajia, sitten lähes verikoiria. Yrittäjät ajettiin valtion suosiollisella avu... Lue koko vinkki »
Retkeilijän kansallispuistot

Jouni Laaksonen: Retkeilijän kansallispuistot

Retkeilijän kansallispuistot ilmestyi alun perin vuonna 2011, mutta on nyt saanut päivitetyn version. Kymmenessä vuodessa Suomeen on saatu viisi kansallispuistoa lisää ja nyt niitä on yhteensä 40. Kirja antaa hyödyllistä tietoa ansiokkaasti tiivistettynä. Johdannossa Jouni Laaksonen kertoo, että ei ole luonnontieteiden asiantuntija tai luontokuv... Lue koko vinkki »
Pyöräillen Suomessa

Matti Rämö: Pyöräillen Suomessa : Ohjeita pitkille retkille sekä matkakertomus Saimaalta Sallaan

Pitkistä pyöräilymatkoistaan (ja niistä kirjoittamistaan kirjoista) tuttu Matti Rämö suuntasi koronakesän 2020 matkansa sinne, minne monet muutkin, eli koto-Suomeemme. Rämön reissu oli parin viikon mittainen ja kulki lähinnä itärajan tuntumassa Helsingistä Saimaan seudulta Pohjois-Karjalaan, ja Koillismaan ja Kainuun kautta Itä-Lappiin. Säätiloja t... Lue koko vinkki »
Pelontekijät

Jarkko Sipilä: Pelontekijät

Jarkko Sipilän Pelontekijät-kirja alkaa dramaattisesti: poikansa kiusaamiseen kyllästynyt Paavo Ojala marssii poikansa koululle, kurittaa kiusaajia ja ampuu rehtorin. 15 vuotta myöhemmin Ojala vapautuu vankilasta, mutta on kaikkea muuta kuin tapansa parantanut, kuuliainen yhteiskunnan jäsen.  Pelontekijät on Jarkko Sipilän 21. Takamäki-kirj... Lue koko vinkki »
Hidasta matkaa

Katja Vaulio: Hidasta matkaa : Vastuullinen matkailija maailmalla

Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Ennen koronapandemian alkua halpalennot ja massaturismi olivat suositumpia kuin koskaan, ja matkailun ilmastolle ja luonnolle aiheuttamat haitat lisääntyivät huolestuttavaa vauhtia. Matkailun ja turismin on muututtava kestävämmäksi, sillä meillä ei ole toista planeettaa tuhottavaksi. Pian on l... Lue koko vinkki »
Valoisa kaupunkini

Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini : Sally Salmisen elämä ja teokset

Ahvenanmaalainen Sally Salminen (1906-1976) kirjoitti Katrinan, kansainvälisesti yhden kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista romaaneista. Romaanin suuresta arvostuksesta kertoo jotakin se, että Salmiselle ehdotettiin Nobelin palkintoa jopa kolmena vuonna peräkkäin. Siitäkin huolimatta tämä aikanaan huimaavan kuuluisa kirjailijatar... Lue koko vinkki »
Kuulin allien laulavan

Minna Pyykkö: Kuulin allien laulavan

”Isälleni Tapsalle, joka opetti, että taide on totta ja luontoretkillä on hauskaa”, toteaa Minna Pyykkö Kuulin allien laulavan -kirjan kiitoksissa. Isä on ensimmäisenä kiitettyjen joukossa. Molemmat puolet – taide ja luonto – toteutuvat kirjassa erinomaisen vaikuttavasti ja kauniisti. Kirjan kirjoittaja Minna Pyykkö on luontotoimittaja ja taidemaal... Lue koko vinkki »
Suomen luonto 2100

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100

Kirjan lähestymiskulma on hyvä, ei puhuta jostain hamasta tulevaisuudesta vaan tietystä vuodesta. Lukiessa tosin piti monta kertaa muistuttaa itseään, että nyt ei olla tässä päivässä vaan vuodessa 2100. Suomen luonto 2100 ei kuitenkaan ole dystopia vaan esittää pohdiskellen yhden skenaarion millaista silloin voisi olla. Koko ilmastonmuutoksen ym... Lue koko vinkki »
Pyykkilaudasta pillereihin

Maria Vanha-Similä: Pyykkilaudasta pillereihin

Arkinen historia on usein arkisuudestaan huolimatta kiinnostavaa. Maria Vanha-Similän tuoreen kirjan aiheena on naisten elämä Suomessa 1950–1970-luvuilla. Aihepiiri on FT Vanha-Similän ominta aluetta, hän on keskittynyt tutkimuksissaan arkielämään ja väitellyt lapsiperheiden arjesta tehdasyhteisössä juuri tällä aikakaudalle. Kirja kuvaa naisten ... Lue koko vinkki »
Kaikki elävä

Riikka Pelo: Kaikki elävä

Vuoden 2020 viimeiseksi kirjaksi jäi tämä Riikka Pelon iso ja vaikea kirja. Pelo julkaisee harvakseltaan, tähän asti seitsemän vuoden välein. Olen lukenut Taivaankantaja-esikoisen vuosia sitten, niin kauan sitten että olin jo unohtanut lukeneeni. Tämä uusin kiinnosti, vaikka vähän pelottikin: vaikutti pitkältä, raskaalta ja – alustavan selailun per... Lue koko vinkki »
Enkelimetsä

Tuire Malmstedt: Enkelimetsä

Rikostutkija Isa Karos on aikeissa lopultakin mennä vihille kollegansa Niileksen kanssa; hääpukuakin sovitellaan ja suhdetta Niileksen tyttäreen Aidaan rakennetaan, joista jälkimmäinen sujuu hyvin, edellinen taas ei. ”Hetken uskoin, että meistä tulisi hyvä perhe”, Isa tuumii, mutta eihän tämä olisi psykologinen dekkari, jos asiat sujuisivat näin mu... Lue koko vinkki »
Mullojoki, 1950

Jenni Linturi: Mullojoki, 1950

Puolakat ovat perhe itähämäläisessä kuvitteellisessa Mullojoen kylässä jokus 1950-luvulla. Nuori Martta, piikatyttö, kokee sen tavallisen tarinan: hän tulee raskaaksi perheen pojalle Olaville, joka perheen painostuksesta ja omastakin kunniantunnostaan lähtöisin menee Martan kanssa naimisiin. Martan äiti Maria, palvelijatar hänkin, ei tosin uutta vä... Lue koko vinkki »
Lasten Suomi

Jutta Tynkkynen: Lasten Suomi

Lasten Suomi on hauska tapa tutustua Suomeen ja sen kuuteen eri maisema-alueeseen, jotka eroavat toisistaan hämmästyttävän paljon ottaen huomioon, että koko ajan ollaan samassa maassa. Alueiden pinnanmuodot, maaperät, ilmastot ja vesistöt poikkeavat toisistaan, myös kasvillisuudessa ja eläimistössä on eroja. Saaristo-Suomi, Etelä-Suomi, Järvi-Su... Lue koko vinkki »
Metsä elää

Kimmo Ohtonen: Metsä elää

Tästä kirjasta pitäisi kertoa sanoin ja kuvin, ei pelkästään sanoin. Kun haluan sisällyttää arvosteluuni lauseita kirjan tekstistä, minun pitäisi ottaa myös kuvia. Kuvat ja teksti kun yhdessä muodostavat kirjan vaikuttavan kokonaisuuden. Kirjan teksteissä yhdistyy kaunokirjallinen tarinankerronta ja täsmällinen tieteellisiin tutkimuksiin perust... Lue koko vinkki »
Saamattomat

Jari Hanska, Minea Koskinen, Emilia Mäenmaa ja muut: Saamattomat : millainen Suomi meille jää?

Neljä nuorta toimittajaa tarttuu yhteiskuntamme suuriin kysymyksiin ja ravistelee niitä milleniaalinäkökulmasta. Miltä Suomi näyttää? Onko kaikki menossa käsittämättömällä tavalla pieleen? Onko tämä kaikki reilua? Pamflettimainen Saamattomat tuo mieleen – ja mainitsee itsekin – Osku Pajamäen Ahneen sukupolven. Tässä ei nyt sentään lietsota sukup... Lue koko vinkki »
Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia

Juri Nummelin: Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia

Nyt on hyvä! Juri Nummelin on onnistunut tiivistämään suomalaisen kirjallisuuden historian alle 170 sivuun tavalla, joka on helppolukuinen, innostava ja kiinnostava. Nummelinin tuntien tiesin jo etukäteen, että odotettavissa on lavea kattaus kirjallisuutta ja näin tosiaan onkin: niiden odotettujen nimien lisäksi kirjassa käsitellään kattavasti g... Lue koko vinkki »