Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tekijät haaveilevat että tämä kirja toimisi ‘myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville’. Ainakin pitäisi selvitä, millainen kirjan lopetuksen tulisi olla, ei ainakaan Jotunin Huojuvan talon lainen eli uskomattoman naiivi höpsötys verrattuna edeltäneeseen vahvaan realistiseen puoleen tuhanteen sivuun.
Kirjailijat Vuola ja Melender käyvät pitkät sähköpostikeskustelut pohjustukseksi ennen kuin ottavat käsittelyyn kolmekymmentä tunnettua ja arvostettua kirjaa ja kirjailijaa Suomesta ja maailmalta, yhden suomentamattomankin.
Edeltävissä sähköpostidialogeissa selviää keitä tekijät ovat; miten kirjailijat joutuvat tai eivät joudu ‘sudenkuoppiin’; mitkä lopetuskaavat romaanitaiteessa vallitsevat ja mitä vaihtoehtoisia lopetustapoja on olemassa.
Moni tuntee monen romaanin alkulauseen, mutta moni ei tunne monenkaan romaanin loppulausetta. Kai siksi, kun sillä ei ole kirjan valitsemisessa juuri osaa ei arpaa, kun taas introlla on. Esimerkiksi Saarikoski ei voinut iänkuun päivänä lukea Linnan Pohjantähti-trilogiaa alkulauseen ajatusviivan takia: “Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”!
Tekijäkaksikko käy läpi myös ehkä muistetuimman loppulauseen eli Linnan Tuntemattoman sotilaan aurinkosanoman: “Aika velikultia.” Melender turvautuu selityksessä Kiveen ja Seitsemään veljekseen, joka niin ikään päättyy kultaisen auringon kiertoon ja karistelee näin topeliaanis-runebergiläisissä harhoissa elävän Suomen ja suomen kielen hereille:
– “Aika velikultia” voidaan lukea Seitsemän veljeksen lopetuksen varjolauseena: “Aika” (päivän kierto, historian kulku), “veli” (veljekset, rivisotilaat), “kultia” (auringon kultaiset säteet, pauhun jälkeinen rauha).
Monimutkaiseksi välillä menee, mutta antoisaahan tuo spekulointi!
Mukaan loppulausetarkasteluun ovat päässeet suomalaisista lisäksi Haavikko/Lieksman – Barr-niminen mies; Idström – Veljeni Sebastian; Kihlman – Kallis prinssi sekä Liksom – Everstinna.
Rosa Liksomin loppulause kuuluu: “Huoneessa leijuivat lumihiutaleet.” Inessiivissä siis. Laittaisipa lukemaan, jos tuon lopun kirjasta ensin tavaisi! Sekin päätös saa selityksensä:
– Kalervo Palsan maalaukset mieleen tuova lause on täynnä symboliikkaa, sillä huone vertautuu ihmisruumiiseen, lumihiutaleet unohdukseen ja kuolemaan.
Goldingin Kärpästen herra, Fitzgeraldin Kultahattu, Kunderan Olemisen sietämätön keveys, Pynchonin Painovoiman sateenkaari ja Wolfin Majakka monen muun mukana tulevat lopetetuiksi selvityksen kera.
Ja koska esseistä on kysymys, me lukijoina voimme hyvinkin esittää vastalauseen ja tarjota omia selvityksiä perusteluin tai perustelematta, koska taidekirjaan tutustuminen on enempi tunnetason juttu.
Että herättihän tämä teos!