Baarien mies

M. A. Numminen: Baarien mies

1980-luvun alkupuolella M.A. Nummisen päässä alkoi muhia ajatus keskiolutbaariaiheisen kirjan kirjoittamisesta. Hän oli jo pitkään ja hartaasti harrastanut alkoholikulttuuria, kunnes viimein alkuvuodesta 1986 oli aika toteuttaa aie. Baarien mies on raportti vierailusta yhteensä 132 keskiolutbaariin ympäri Suomea Kotkasta Ivaloon, Ahvenanmaalta Liek... Lue koko vinkki »
Kaaret ja tarinat

Pasi Rein: Kaaret ja tarinat : keihäsmestarit Nevalasta Ruuskaseen

Ei tervettä päivää! pitää paikkansa, jos niputtaa nuo keihässankarit uranjälkeiseen aikaan. Suurin osa heittäjistä, käytännössä kaikki, on joutunut lopettamaan leipälajinsa vammoihin, joista on riesaa läpi elämän. Pasi Rein on käynyt haastoon kaikkien merkittävien elossa olevien keihäänheittäjien kanssa. Ne neljä menestynyttä naista – Lillak, Al... Lue koko vinkki »
Emman makeat piirakat

Emma Iivanainen: Emman makeat piirakat

Kakkutaiteilija ja blogisti Emma Iivanainen on tehnyt menestyksekästä uraa kakkujen ja niiden kuvaamisen parissa jo joitakin vuosia. Mainetta ja kunniaa on kertynyt niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Nyt ilmestynyt Emman makeat piirakat on kuitenkin oma ensikosketukseni kyseiseen taiteilijaan; ihme sinänsä onhan tämä Emmalta kirjojenkin alal... Lue koko vinkki »
Tietoa ja tarinaa Saariseliltä

Jorma Mattson ja Yrjö Teeriaho: Tietoa ja tarinaa Saariseliltä

Lapissa pitkän kartoittajan uran tehneen Yrjö Teeriahon Saariselkä-aiheiset kirjat saivat jatkoa. Jorma Mattsonin kanssa yhdessä tehdyn Tietoa ja tarinaa Saariseliltä -teoksen ajatus syntyi tekijöiden mukaan Kakslauttasen laavulla. Saariselkä on yksi Suomen suosituimmista matkakohteista, jossa liikkuvat hiihtäjät, vaeltajat, ruskan ihailijat tai... Lue koko vinkki »

Markku Saiha: Mustavalkokuvaus ja työnkulku

Mustavalkoinen valokuvaus on oma taiteenlajinsa. Siihen on tarjolla paljon välineitä: erilaisia tekniikoita on ollut käytössä jo parinsadan vuoden ajan. Filmi ja sen kehittäminen on oma lajinsa ja digipuolellakin on tarjota uusia mahdollisuuksia. Kokenut valokuvausopastaja Markku Saiha tarjoilee laajan näkemyksen mustavalkokuvauksen erityispiirt... Lue koko vinkki »
Suomen parhaat henkilökuvat

Krister Löfroth: Suomen parhaat henkilökuvat

Suomen parhaat henkilökuvat on katsaus suomalaisiin henkilökuvaukseen erikoistuneisiin huippukuvaajiin. Kyseessä ei siis ole mikään opaskirja, vaan jonkinlainen portfoliokokoelma, joka esittelee suomalaisen henkilökuvauksen nykytilaa. Kirjaan on valittu edustava otos alan huippuja ja näiltä yli 200 näyttävää kuvaa. Kenen tämä sitten kannattaa lu... Lue koko vinkki »

Jukka Lehtonen ja Jorma Peiponen: Makrokuvauksen käsikirja

Makrokuvauksesta eli pienten yksityiskohtien valokuvaamisesta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti perehtyä tähän kirjaan. Aiheesta on kirjoitettu ennenkin ja useimmissa valokuvausoppaissa on ainakin sivuttu asiaa, mutta vielä en ole suomeksi törmännyt tällaiseen yksityiskohtaisuuteen. Makrokuvauksen käsikirja käsittelee makrokuvausta ja sen e... Lue koko vinkki »

Vicki Smallwood: Burgeri joka makuun : yli 60 000 yhdistelmää

Burgeri joka makuun on nimensä mukainen opus, johon kannattaa tutustua oli sitten liha-, kala- tai kasvissyöjä – oikeastaan sen käyttö ei edellytä edes halua popsia burgereita. Siis jotakin joka makuun! Teoksen reseptit jakautuvat neljään kategoriaan: Sämpylät, päällysteet, pihvit ja kastikkeet. Klassisimmassa muodossa lukija valitsee kustakin o... Lue koko vinkki »

Ville Haapasalo ja Kauko Röyhkä: Makujen matka : Georgia

Venäjän tunnetuin suomalainen Ville Haapasalo on paitsi näyttelijä ja maailmanmatkaaja myös hyvän ruoan ystävä. Opiskeluaikanaan teatterikoulussa hän rakastui georgialaisen keittiön tuotoksiin – sanoopa hän georgialaisen lobio-papupadan pitäneen hänet pääasiallisesti parin vuoden ajan hengissäkin. Haapasalo matkusti paikan päälle Georgiaan luott... Lue koko vinkki »
Camp Creative

Lauri Laukkanen: Camp Creative : luova valokuvaus ja kuvankäsittely

Camp Creative on taas yksi kirja lisää valokuvaus- ja kuvankäsittelyoppaiden hyllykköön. Ja onhan näille kirjoille tarvettakin. Digikameroiden ja alati kehittyvien älypuhelinten myötä valokuvausharrastus on lisääntynyt. Kaikki kuvaavat kaikkea koko ajan, mutta hyviä valokuvia ei silti synny yhtään enempää, pikemminkin päinvastoin. Mitä siis pitäisi... Lue koko vinkki »
Metson suku

Pertti Koskimies ja Markus Varesvuo: Metson suku : Suomen kanalinnut

Kanalinnut ovat mielenkiintoinen, tärkeä ja erityinen lajiryhmä. Kevätaamussa pulisevalla teerellä, metsän salaperäisellä pyyllä tai tunturin viimassa asuvalla kiirunalla on kaikilla omat erikoispiirteensä. Tämä kirja kertoo loistavien kuvien kera Suomen kahdeksan kanalintulajin elämästä. Pertti Koskimiehen tekstit ovat yleensäkin perusteellisia... Lue koko vinkki »
Maantieteelle emme mahda mitään

Jaakko Iloniemi: Maantieteelle emme mahda mitään

"Maantieteelle me emme voi mitään. Ettekä te voi sille mitään." Näin kerrotaan Josif Stalinin sanoneen Juho Kusti Paasikivelle ennen talvisodan syttymistä. Suomen edustajat oli tuolloin kutsuttu Moskovaan neuvottelemaan Suomen asemasta ja Stalinin ajatuksen taustalla oli Leningradin turvaaminen riittävän leveällä vyöhykkeellä Suomen naapurina. Yksi... Lue koko vinkki »
Teatterikuninkaan sota

Heli Mäki ja Sakari Viinikainen: Teatterikuninkaan sota : Kustaa III:n ja Katariina Suuren taistelu Kymijoesta

Tämä kirja kertoo historiasta niin, että kenen tahansa on oikein helppo lukea huikeita sotahistorian käänteitä. Kirja käsittelee Ruotsin ja Venäjän sotaa 1700-luvun Suomessa, jossa Kymijoki on keskeinen rajajoki. Kustaa III ja Katariina Suuri ovat serkuksia ja sota syttyy, koska Kustaa III haluaa pönkittää omaa asemaansa. Ei kiva, mutta milloinkas ... Lue koko vinkki »

Maailman parhaat luontokuvat : 25. vuosikerta

Wildlife Photographer of the Year on maailman suurin luonnonvalokuvauskilpailu. Parhaat kuvat julkaistaan vuosittain kirjoina, tänä vuonna on vuorossa jo 25. vuosikerta. Formaatti on sama kuin edellisinäkin vuosina (viime vuoden kirjan arvio): kirjassa esitellään kaikki vuoden 2015 kisan sarjavoittajat ja kunniamaininnan saaneet kuvat, eli kokoe... Lue koko vinkki »
Kummeli : Erittäin hyvin sanottu

Tuomas Marjamäki: Kummeli : erittäin hyvin sanottu

Kummeli lienee Suomen tunnetuin komediasarja Uuno Turhapuron jälkeen. Kummelien ydinryhmän kolmen Heikin (Silvennoisen, Helan ja Vihisen) sekä Timo Kahilaisen sketsejä Suomessa on nähty 1990-luvun alkupuolelta useiden sarjojen ja elokuvien muodossa. Kirja lähtee liikenteeseen jo ennen Kummeli-aikaa, kartoittaen muun muassa useimpien jäsenten bän... Lue koko vinkki »

Tom Ang: Valokuvan historia

Valokuvan historia on jykevä kirja. Sen tavoitekin on melko kunnianhimoinen: käydä läpi valokuvan historia ensimmäisistä valokuvista tähän päivään. Kaikki alkaa siis 1820-luvun varhaisista valokuvausyritelmistä ja matkan varrella esitellään syanotypiat, daguerrotypiat, Brownie-kamerat, Kodachromet, Polaroidit, digikamerat, älypuhelinkamerat ja vaik... Lue koko vinkki »
Taigalunta

Mika Honkalinna: Taigalunta : Taiga snow

Mika Honkalinna on valokuvaaja, jolla on silmää lumelle. Taigalunta on kunnianosoitus taigan luonnolle: paksuille hangille, tykkylumen kuorruttamille puille, jäljille lumessa, kuuralle ja huurteelle. Teksteiltään hyvin runollinen teos on kuvaus taigavyöhykkeen talvesta, siitä miten yksi valokuvaaja sen näkee. Lumisten maisemien ja Lapin erämaalu... Lue koko vinkki »