Max Allan Collins ja Richard Piers Rayner: Road to Perdition

Michael O'Sullivan on gangsteripomo John Looneyn pelätyin tappaja, kuoleman enkeli. Samalla hän on kuitenkin rakastava aviomies sekä kahden pojan isä. Michaelin ura kovanaamana saa ratkaisevan käänteen, kun hänen vanhempi poikansa Michael Jr. lähtee salaa mukaan irlantilaismafian tappokeikalle. Murhan todistanut poika muodostaa Looneyn perheelle uh... Lue koko vinkki »

James Ellroy: Musta Dahlia

15. tammikuuta 1947 löytyi 23-vuotiaan Elizabeth Shortin vyötärön kohdalta kahtia halkaistu ruumis tyhjältä tontilta Los Angelesin Leimert Parkista. Ruumiissa oli pahoja kidutuksen merkkejä, ja kaikki veri oli valutettu pois. Lehdistön Mustaksi Dahliaksi nimeämän Elizabethin murha on edelleen selvittämättä. Kirjailija James Ellroyn äiti koki 1... Lue koko vinkki »

Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla

Vuonna 2005 Islanti eli vielä ennennäkemättömän kasvun kautta. Islantilaiset riskisijoittajat keinottelivat globaalilla pääomalla ja ostivat yrityksiä ja kiinteistöjä meiltä ja muualta. Jättimäisille veloille perustuva talous oli ylikuumenemassa. Eikä kaikki bisnes ollut puhdasta. Kun talouskupla lopulta puhkesi, oli koko maa konkurssikypsä. Arn... Lue koko vinkki »

Thomas Enger: Aavekipu

Pitkän tuomion ruotsalaisen gangsterin surmaamisesta saanut Tore Pulli ottaa yhteyttä toimittaja Henning Juuliin, sillä hän väittää olevansa syytön rikokseen, josta hänet on tuomittu. Porkkanaksi Henningille hän tarjoaa tietoja Henningin 6-vuotiaan pojan kuolemaan johtaneen tulipalon syistä. Mutta vain, jos Henning suostuu ensin auttamaan häntä. ... Lue koko vinkki »

Jari Tervo: Layla

Layla on kihlattu muutama tunti syntymänsä jälkeen serkulleen. Viisitoistavuotiaana on kurditytön sopiva aika mennä naimisiin, mutta kun käykin ilmi, että Layla ei olekaan enää neitsyt, on koko klaanin kunnia vaarassa. Lukutaidottoman ja koulujakäymättömän Laylan ei auta kuin karata Istanbulista, jos hänen henkensä on hänelle kallis. Pitkä ja vaiva... Lue koko vinkki »

Arnaldur Indriðason: Räme

Iäkäs mies löytyy tapettuna kotoaan Reykjavikin Pohjoisrämeen kaupunginosasta. Miehen ruumiin luota löytyy omituinen kolmisanainen viesti, jonka perusteella paikalle hälytetty rikospoliiisi Erlendur alkaa vähitellen päästä jutun tutkinnassa hajulle siitä, mistä syyllistä kannattaa lähteä etsimään. Tapettu mies paljastuu melkoisen ikäväksi persoo... Lue koko vinkki »
Matka toiseen maailmaan

Cormac McCarthy: Matka toiseen maailmaan

Eletään 1940-luvun alkua Uudessa Meksikossa. 16-vuotias Billy lähtee isänsä opastamana metsästämään susia, ja onnistuukin nappaamaan rautoihinsa yhden tiineenä olevan naarassuden. Susi oli tullut Meksikon puolelta, ja jostain itselleenkin epäselvästä syystä Billy jättää suden henkiin ja lähtee kuljettamaan sitä takaisin rajan taakse. Matka venähtää... Lue koko vinkki »
Huolimattomat

Kari Hotakainen: Huolimattomat

"Nainen oli liukunut aivopoimuja pitkin silmämunien taakse ja sieltä pupillien päälle. Hän oli nyt Mokan koko maailma. Nainen ei ollut hurmannut miestä eikä mies iskenyt naista. Joskus ei tarvitse olla kuin ihminen." Kolme erilaista suunnilleen samanikäistä ihmistä liitetään toisiinsa sattumalta. Rikoskomisario Antero Mokka saa tehtäväkseen tut... Lue koko vinkki »