Yhdestoista käsikirjoitus

Anne Holt: Yhdestoista käsikirjoitus

Tätä Anne Holtin uutta dekkaria aloittaessa kiinnittyi huomio kuten tavallista ensiksi kirjan nimeen. Nyt sillä onkin aivan erityinen merkitys, sillä Yhdestoista käsikirjoitus on yhdestoista osa Holtin ansiokasta Hanne Wilhelmsen -sarjaa. Taisipa olla kirjailijalla vähän hymy huulillaan tätä suunnitellessaan. Romaanissa risteää kaksi juonta. Ens... Lue koko vinkki »
Kimalaisten kirja

Vappu Kannas: Kimalaisten kirja

Uskoisin, että runoilija Emily Dickinsonin (1830–1886) nimi on monelle tuttu, mutta harvempi on lukenut hänen omalaatuista lyriikkaansa tai tutustunut hänen elämänvaiheisiinsa, joista onkin melko vähän varmaa tietoa. Kuulun itse selkeästi tähän ryhmään: Dickinson, tuo salaperäinen lyyrikko, on tuntunut aina kiinnostavalta, mutten ole oikein päässyt... Lue koko vinkki »
Yö. Uni. Kuolema. Ja tähdet.

Joyce Carol Oates: Yö. Uni. Kuolema. Ja tähdet.

Enpä ole vähään aikaan lukenutkaan melkein tuhatsivuista tiiliskivikirjaa – tuntui usein, että jaksanko enää moisiin tarttuakaan, ne ovat nuoremmille ja reippaammille lukijoille ja että ne ovat enimmäkseen kuitenkin niin sanottuja lukuromaaneja, viihdettä ja tarinointia. Mutta Joyce Carol Oates osoitti, että olen jälleen kerran väärässä ennakkoluul... Lue koko vinkki »
Haava

Jarkko Tontti: Haava

Jeminan, narkomaanin, lyhyt traaginen elämä päättyy yhtä traagiseen kuolemaan junanraiteille. Hänen eronneet vanhempansa, Greta ja Johannes, joutuvat vaikeiden tunteiden äärelle. Jemina, heidän ainoansa, on ollut murheenlapsi koko nuoruus- ja aikuisikänsä: hän on ollut syvälle vaipunut huumeidenkäyttäjä, hän on päässyt aina välillä kuiville ja sitt... Lue koko vinkki »
Palmikko

Anne Tyler: Palmikko

En ole varsinaisesti mitenkään mindfulnesshenkinen, mutta täytyy sanoa, etten lukenut Palmikko-romaania henkeäni pidätellen, vaan tietoisesti ja rauhallisesti hengittäen, sillä sellaisen lukutavan se minusta vaati. Anne Tyler on yksi monia nykyajan mielikirjailijoitani, kenties samassa sarjassa kuin Carol Shields ja Elizabeth Strout.  Palmikko k... Lue koko vinkki »
Paha äiti

Karin Fossum: Paha äiti

Paha äiti oli hyytävä kirja. Suorastaan jäätävän hyytävä, mitä määrettä ainakin urheiluselostajat tapaavat nykyään käyttää. Kaukana kaikesta hyvän mielen lukemisesta, mutta psykologisesti tavattoman oivaltava ja uskottava kaikessa karuudessaan. Aksel ja Ellinor Adelson ovat eläneet lapsuutensa ja nyt sitten myös aikuisuutensa kamalassa perheessä... Lue koko vinkki »
Ajasta ikuisuuteen

Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen

Camilla Grebe on suorastaan oivallinen dekkaristi, selvästi yli skandinaavisten rikosromaanien harmaan keskitason, jonka edustajia en nyt rupea tässä luettelemaan, ettei kukaan pahoittaisi mieltään. Niinpä olenkin harmistunut siitä, etten muka ole ehtinyt tutustua hänen aiempaan tuotantoonsa lukuunottamatta viime vuonna ilmestynyttä teosta Veteen p... Lue koko vinkki »
Pitkä talvi preerialla

Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla

En lue nykyään kovinkaan paljon kirjoja uudestaan, koska lukuaika on parhaimmillaankin rajallista, ihmisen elämä perin lyhyt ja markkinat syytävät uusia kiinnostavia kirjoja joka vuosi. Eräät tyttökirjat vetävät minua kuitenkin puoleensa yhä uudelleen, etenkin näin joulun aikaan. L. M. Montgomery, Louisa M. Alcott, Anni Swan, Laura Ingalls Wilder. ... Lue koko vinkki »
Illan epämukavuus

Marieke Lucas Rijneveld: Illan epämukavuus

Jälleen kerran varoitus: tämä ei ole mikään herttainen romaani. Eikä sellainen, jota mielellään lukisi ruokapöydässä aamiaista mutustellessaan. Mutta jos haluaa eläytyä tarinaan, joka on taitavasti kirjoitettu esikoisteos nuoruuden tuskasta, kun tragediat kohtaavat perhettä toinen toisensa jälkeen ja vanhemmat unohtavat lapsensa omien ongelmiensa k... Lue koko vinkki »
Sukella silmät auki

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Olen kuluneena vuonna usein joutunut toteamaan, miten suppeassa muodossa ja melko pienen sivumäärän kautta voidaan ilmaista valtavia asioita, ihmisen elämänkaaria, tunteiden hyökyjä ja menneisyyden salaisuuksien avaamista. Tähän joukkoon kuuluu ehdottomasti Sukella silmät auki -romaani. Maria on saanut lopultakin valmiiksi pitkäaikaiseksi projek... Lue koko vinkki »
Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

”Äidillä oli elämänkumppanina mies, jota hän ei liiemmin enää rakastanut, minun isäni. Isä oli päivät tehtaassa, illalla hän tuli kotiin, äiti tarjoili ruoan.” Naisen taistelut ja muodonmuutokset -romaani kertoo äidin ja pojan tarinan, ja siinä sivussa myös aika paljon isästäkin, josta Louis on kirjoittanut oman kirjansa, myös hyvin kompaktin t... Lue koko vinkki »
Perhetragedia

Mattias Edvardsson: Perhetragedia

Voi huoletta sanoa, että Mattias Edvardsson on psykologisen jännityksen mestari. Hänen kykynsä tulivat tutuiksi jo Lund-sarjan aiemmissa osissa Aivan tavallinen perhe (2018) ja Hyvät naapurit (2021). Edvardsson lähtee liikkeelle arkisista, välillä jopa idyllisistäkin, ihmissuhde- ja perhekuvioista, mutta hyvin pian tapahtumat alkavat kulkea vääjääm... Lue koko vinkki »
Voi William!

Elizabeth Strout: Voi William!

Lucy Barton! Kuin vanha tuttu muutaman vuoden takaa, Lucy, joka hänen mukaansa nimetyssä pienoisromaanissa makasi pitkään sairaalassa ja tapasi siellä äitinsä monien vuosien tauon jälkeen. Nyt saamme lisää syvyyttä hänen henkilökuvaansa, kun hän minäkertojana valottaa lukijoilleen lisää elämästään ja ihmissuhteistaan. ”Koska olen kirjailija, kir... Lue koko vinkki »
Aivan tavallinen perhe

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

”Muutama kuukausi sitten olimme vielä aivan tavallinen perhe. Nyt olemme joutuneet säälimättömyyden parrasvaloihin”, pohtii Ulrika-äiti tilanteessa, joka ei sitten olekaan ihan tavallinen: perheen ainokainen, 19-vuotias Stella, on oikeudessa syytettynä miesystävänsä murhasta. Syytös ja tutkintavankeus ovat nyt pilanneet Stellan elämän täysin, ne ov... Lue koko vinkki »
Crossroads

Jonathan Franzen: Crossroads

Eletään vuoden 1971 joulunalusaikaa chicagolaisessa esikaupungissa. Hildebrandtin perheenjäsenet elävät kukin omien kriisiensä ytimessä. Isä, pastori Russ, on kyllästynyt asemaansa seurakunnassaan nuoremman polven painostuksen alaisena; lisäksi hän on tyytymätön avioliittoonsa älykkään mutta eksentrisen Marionin kanssa ja havittelee seurakuntalaist... Lue koko vinkki »
Kulovalkea

Ann Cleeves: Kulovalkea

Ann Cleevesin kirjojen Shetlanti on säältään kylmänkostea ja henkiseltä ilmastoltaan sisäänpäinkääntynyt yhteisö, johon ulkopuolisen on vaikea päästä mukaan. Nyt saarelle on muuttanut perhe, joka uskoo, että rauhallinen elämä olisi hyväksi autistiselle Christopher-pojalle. Perheellä on lastenhoitaja, omalaatuisesti pukeutuva Emma, ja kun Christophe... Lue koko vinkki »
Hyvät naapurit

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Luin taannoin Mattias Edvardssonin jännitysromaanin Aivan tavallinen perhe, ja tuo lukukokemus sai minut tarttumaan myös kirjailijan toiseen suomen­nettuun teokseen. Eikä turhaan. Tukholmalaiset Bianca ja Mikael, kiinteistönvälittäjä ja liikunnanopettaja, ovat saaneet tarpeekseen suuresta kaupungista. Toisenlainen ympäristö olisi varmaan hyvä my... Lue koko vinkki »
Jäljettömiin

Cara Hunter: Jäljettömiin

Kahdeksanvuotias Daisy Mason katoaa salaperäisesti kesken perheen pihajuhlien. Daisy näyttää olevan vanhempiensa lemmikki huolimatta siitä, että perheessä on myös kymmenvuotias Leo-poika. Daisyn huone on täynnä hänen englanninkielisen nimensä mukaista päivänkakkarakrääsää, ja kaiken lisäksi hänen piti pukeutua päivänkakkaraksi myös itse juhliin. Mu... Lue koko vinkki »
Bungalow

Åke Edwardson: Bungalow

Åke Edwardson on kirjoittanut lukuisia rikosromaaneja, joista tunnetuin lienee Erik Winteristä kertova sarja. Bungalow-kirjan sivulieve kertoo, että Winter on tekemässä vielä paluuta, mutta nyt saamme lukea hieman toisenlaista Edwardsonia. Romaanin päähenkilönä on keski-ikäinen kirjailija Kalle Edwards, jonka tytär Jenny on reppureissaamassa Kaa... Lue koko vinkki »
Taito

Kati Ranta: Taito : romaani oikeudesta elämään

Eletään syvällä 1930-luvun Suomessa. Riihimäkeläisen rautatieläisen eteenpäin pyrkivä tytär Liina Lehtonen on päättänyt lähteä Helsinkiin opiskelemaan lääketiedettä; hänen äitinsä näivettyi ja kuoli vakavan sairauden seurauksena, ja nyt Liina haluaa oppia hoitamaan ja parantamaan. Lisäksi hän on ystävystynyt viehättävän Fanny Utterin kanssa, joka m... Lue koko vinkki »