Muumipappa on rohkea

Tove Jansson, Päivi Kaataja ja Riikka Turkulainen: Muumipappa on rohkea

Muumikirjoja syntyy jatkuvaa tahtia ja osa näistä kirjataan yhä Tove Janssonin tekemiksi. Niin myös Muumipappa on rohkea. Sen ovat koonneet Päivi Kaataja ja Riikka Turkulainen Janssonin kuvitusta yhdistelemällä. Muumipappa on rohkea esittelee Muumipapan urotekoja: myrskyn läpi purjehtimista ja mamelukin pyydystystä. Mutta vaikka Muumipappa onkin... Lue koko vinkki »
Tirri ja erakkorapu

Emilia Alm ja Anu Holopainen: Tirri ja erakkorapu

Anu Holopainen on julkaissut jo 1990-luvun lopulta lähtien. Hän on hyvin tasaisesti julkaiseva kirjailija; häneltä on ilmestynyt teos melkein vuosittain. Parhaiten hän on tunnettu nuorille suunnatuista fantasiakirjoistaan. Kuvittaja Emilia Almilta puolestaan on julkaistu muun muassa kuvakirja Iloinen pihavaris Aaro. Tirri ja erakkorapu kertoo pi... Lue koko vinkki »
Cisco Kid : Musta ratsastaja

José Luis Salinas: Cisco Kid : Musta ratsastaja

Lännensankari Cisco Kid esiintyi ensimmäisen kerran O. Henryn novellissa vuonna 1907. Siitä käynnistyi vuosia kestänyt mediasuosio, jonka myötä hahmosta tehtiin elokuvia, tv-sarjoja, radiokuunnelmia ja sarjakuvia. Hahmon tuorein esiintyminen on niinikään sarjakuvissa, vuoden 2012 Lone Ranger-sarjakuvassa. Tämän sarjakuvakokoelman sisältö on Josè... Lue koko vinkki »
Eläintohtori Wuffe ja Kimi Kimalainen

Mikko Kunnas: Eläintohtori Wuffe ja Kimi Kimalainen

Lastenkirjailija Mikko Kunnaksen tunnetuin teos lienee Albi Lumiukko. Eläintohtori Wuffe on hänen toinen kirjasarjansa, jossa siinäkin on julkaistu jo kymmenen kirjaa. Nämä ovat ilmestyneet varsin tiiviiseen tahtiin, sillä ensimmäinen näistä julkaistiin vuonna 2021. Eläintohtori Wuffessa seikkailee kirjan nimeä kantavan eläinlääkärin lisäksi kak... Lue koko vinkki »
Älä avaa tätä kirjaa!

Ralf Butschkow: Älä avaa tätä kirjaa!

Ralf Butschkow on laajan uran tehnyt lastenkirjailija. Suomeksi hänen teoksistaan on ilmestynyt vain Hotakin jassua! : Jotakin hassua -kuvakirja. Senkin löytäminen voi osoittautua vaikeaksi. Älä avaa tätä kirjaa! on kuvakirja eläintarhasta karkaavista eläimistä. Eläinkaverukset huomaavat että häkin ovi on auki ja käyttävät tilanteen hyväkseen. L... Lue koko vinkki »
Nousu

Nicholas Binge: Nousu

Nicholas Bingen artikkeleita on ilmestynyt monissa suurissa sanomalehdissä. Nousu on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa ja se oli ehdolla yhdeksi Goodreadsin vuoden parhaista kirjoista. Keskelle Tyyntä valtamerta ilmestyy massiivinen vuori. Sen olemassaolo uhmaa niin järkeä kuin luonnonlakeja. Siksi paikalle lähetetään tutkijajoukko, jonka ... Lue koko vinkki »
Muumit tähtitornissa

Riina Kaarla, Sami Kaarla ja Anders Vacklin: Muumit tähtitornissa

Muumeista julkaistaan vuodessa todella monia teoksia. Yksi aktiivisimmista on Riina Kaarlan, Sami Kaarlan ja Anders Vacklinin työryhmä, jotka ovat tehneet muun muassa Muumipeikkoon ja Pikku Myyhyn keskittyviä kirjasarjoja. Muumit tähtitornissa on muotokuvakirja, jossa kirja on muotoiltu muistuttamaan tähtitornia. Samassa “sarjassa” on aikaisemm... Lue koko vinkki »
Kansalaistottelemattomuutta

Jyrki Vainio: Kansalaistottelemattomuutta

Jyrki Vainio on tehnyt kohta kymmenen vuotta pilapiirroksia useisiin sanomalehtiin. Näistä pilapiirroksista koostuu Kansalaistottelemattomuutta-kirja, johon on koottu strippejä, erityisesti lähivuosien aiheisiin keskittyen. Vainion pilapiirrokset ovat siitä hyviä, että ne tölväisevät kaikkia. Sarjakuvalla ei ainakaan tunnu olevan selviä suosikke... Lue koko vinkki »
Jännite

Zoraida Córdova: Jännite

Zoraida Córdovan Jännite on Star Warsin Uljas tasavalta -sarjan neljäs osa. Tämä sarja sijoittuu ennen jokaista elokuvaa ja kuvaa aikakautta, jolloin kaikki on (ainakin päällisin puolin) hyvin. Kaksi syrjäistä planeettaa ovat käyttäneet viimeiset vuosikymmenet sotimiseen keskenään. Kumpikin osapuoli on juuttunut ajatukseen loputtomasta sodasta, ... Lue koko vinkki »
Jäätävä Spede : Retro-Spede

Pertti Jarla: Jäätävä Spede : Retro-Spede

Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvan tietävät kaikki. Hänen omaelämäkerrallinen Jäätävä Spede -sarjakuva sen sijaan on yllättävän monelle tuntematon. Sarjan aluksi olin hyvin epäileväinen sen toimivuudesta. Tiesin Jarlan ensiluokkaiseksi vitsiniekaksi, mutta miten hauskaa hänen oikea elämänsä olisi? Näyttävästi ratkiriemukkaan hupaisaa, tai ainak... Lue koko vinkki »
Missä Hämis?

Emma Drage: Missä Hämis?

Etsi ja löydä -kirjat tuntuvat olevan nyt varsin suuressa muodissa. Esimerkiksi Kustannus-Mäkelä on julkaissut varsin nopeaan tahtiin Missä Vallu? -kirjoja ja Tammelta on tullut etsintäkirjat Star Warsista (Missä Grogu?) ja nyt Hämähäkkimiehestä. Etsintäkirjoissa etsitään yleensä valtaviin väkijoukkoihin piiloutuneita hahmoja. Missä Hämiksen tap... Lue koko vinkki »
101 monsteria

Alexandra Helm ja Ruby van der Bogen: 101 monsteria : Ja kaikki mitä olet ikinä halunnut niistä tietää

101 monsteria ja kaikki mitä olet ikinä halunnut niistä tietää on lasten kuvakirja, joka esittelee monstereita kaikessa kaameudessaan (ylitsepääsemättömän herttaisina). Samalta parivaljakolta on ilmestynyt aikaisemmin vastaava kirja yksisarvisista. Kirja esittelee monsterien elämää. Kirjan mukaan monsterit elävät keskuudessamme, ovat hyvin leikk... Lue koko vinkki »
Sielujen kutoja

Sami Makkonen: Sielujen kutoja

Sami Makkonen on lyönyt itsensä läpi sarjakuvataiteilijana. Hän on aiemmin julkaissut kaksiosaisen Kalevala-sarjakuvaversion ja vuonna 2022 hän julkaisi rujon kauhusarjakuvan Hevosjumala. Hevosjumalaa pidin vuoden parhaana sarjakuvana. Sielujen kutojassa Markus palaa sukunsa kartanoon. Hän ei ole ollut äitinsä kanssa yhteyksissä ja saa kuulla tä... Lue koko vinkki »
Veteen kirjoitettu

John Ajvide Lindqvist: Veteen kirjoitettu

Kauhukirjoistaan tuttu John Ajvide Lindqvist on voittanut monia pohjoismaisia kirjallisuuspalkintoja. Monet hänen teoksistaan ovat kääntyneet televisiosarjoiksi ja elokuviksi. Veteen kirjoitettu on häneltä uusi aluevaltaus: se ei ole kauhua, vaan jännitysdekkari. Kirjailija Julia Malmros on aloittamassa uutta osaa kansainväliseen menestysdekkari... Lue koko vinkki »
Rakas possumunkki

Juba: Rakas possumunkki

Ensimmäinen Viivi ja Wagner -albumi julkaistiin yli 25 vuotta sitten. Siinä ajassa hahmot ovat kehittyneet, vaikka asetelma on pysynyt suhteellisen samana. Rakas possumunkki on sarjan 27. albumi. Viivi ja Wagner seuraa sikaa ja tämän elämänkumppania näiden komediallisissa itseaiheutetuissa ongelmissa. Viivin ja Wagnerin elämä on yhtä koettelemus... Lue koko vinkki »
Ilveksen oma kirja

Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen: Ilveksen oma kirja

Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen sarjakuva Kamala luonto on yksi suomalaisen sarjakuvakentän tunnetuimmista. Sarja seuraa metsäneläimiä elämässään. Sarjakuvaa ilmestyy useassa eri formaatissa, joista Ilveksen oma kirja edustaa pienikokoista yhteen hahmoon keskittyvää sarjaa. Ilveksen oma kirja keskittyy luonnollisesti Ilvekseen. Hän lienee... Lue koko vinkki »
Muumipeikko rannalla

Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumipeikko rannalla

Muumipeikko rannalla on Riina ja Sami Kaarlan tekemä kylpykirja. Kylpykirja on pieni vedenkestävä kirjanen, jonka mukana tulee Muumipeikko-kylpylelu ja pieniä vaahtomuovilaattoja muumikuvituksella. Muumipeikko rannalla -kirjassa muumiperhe on rannalla. Siellä he toiminnan kautta esittelevät erilaisia asioita, joita rannalla voi tehdä soutamisest... Lue koko vinkki »
Mahtavat mehiläiset

Mario Cortes, Catherine Hapka ja Valeria Turati: Mahtavat mehiläiset

Nalle Puh : Mahtavat mehiläiset on ensikirjaksi tarkoitettu kuvakirja. Se on osa Disneyn kuvakirjoja koostuvaa sarjaa ja samalta tekijätiimiltä on luvassa myös majava-aiheinen Nalle Puh -kirja syksyllä. Kaikki tietävät, että mehiläiset tekevät Nalle Puhinkin himoitsevaa hunajaa. Mutta se ei ole ainoa asia, mitä mehiläiset tekevät. Mahtavat mehil... Lue koko vinkki »
Pedon mieli

Louise Penny: Pedon mieli

Louise Pennyn Three Pines -dekkarisarjaa on käännetty viimevuosina rivakasti. Sarjan ensimmäisen osan julkaisi aikanaan WSOY, mutta todellisen kotinsa kirjasarja on löytänyt Bazarilta, joka on julkaissut sarjaa kahden osan vuositahdilla. Pedon mieli on sarjan yhdestoista osa. Pienessä Three Pinesin kylässä Kanadassa on pieni poika, jolla on maht... Lue koko vinkki »