Kuka murhasi galleristin?

Unto Katajamäki: Kuka murhasi galleristin?

Kotimaisia dekkareita ilmestyy meillä aika tasaiseen tahtiin, ja niillä on uskoakseni oma vakiintunut lukijakuntansa. Yksi näitä tuotteliaista kirjailijoista on tamperelainen Unto Katajamäki, joka on toiminut erilaisissa tehtävissä koulumaailmassa ennen dekkaristiuraansa. Kuka murhasi galleristin? kertoo nimensä mukaisesti tamperelaisesta vähän ... Lue koko vinkki »

Ira Levin: Suudelma ennen kuolemaa

Suudelma ennen kuolemaa lähti viime hetkellä matkalle mukaan. Pokkari oli sopivan kokoinen ja Levinin nimi tuttu. Kirja osoittautui täydelliseksi lomalukemiseksi. Jännitysdraama alkaa kuin Columbon jakso; murhaaja suunnittelee ja toteuttaa aikeensa ensimmäisessä osassa. Toisessa osassa yllätytään huomaamaan, että murhaajasta ei tiedetä mitään. K... Lue koko vinkki »
Voiko kuolla kahdesti

Leif GW Persson: Voiko kuolla kahdesti

Kirjan otsikko esittää melko omituisen kysymyksen. Vastaus on tietenkin, että ihminen kuolee vain kerran. Mutta miksi sitten ruotsalaistunut thaimaalainen Jaidee Kunchai löytyy kuolleena pusikoituneelta Mälarenin saarelta, vaikka hän sai surmansa jo tapaninpäivän tsunamissa Khao Lakissa vuonna 2004? Uusi visainen juttu Ruotsin tunnetuimmalle rikosk... Lue koko vinkki »
Perimä

Yrsa Sigurðardóttir: Perimä

Viime vuosina on muun pohjoismaisen rikoskirjallisuuden mukana käännetty jonkin verran myös islantilaisia dekkareita, ja televisiokin on tuonut koteihimme sieltä laadukasta rikosdraamaa. Kirjailija Yrsa Sigurðardóttir on kuitenkin haastattelussaan sanonut, ettei Islannissa tosiasiassa tehdä kuin muutama murha vuodessa, ja silloinkin on kyse yleensä... Lue koko vinkki »
Kun eilinen oli toinen

Johanna Tuomola: Kun eilinen oli toinen

Johanna Tuomola esitteli meille jo aiemmassa kirjassaan Valheiden vangit yksityisetsivä Julia Takalon. Julia on entinen poliisi, joka nyt pitää ammatiaan yllä isoäitinsä Anniinan kanssa. Anniina hoitaa paperityöt ja Julia käytännön. Julia sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on nyt toipumassa siitä, mihin edellisessä kirjassa jouduttiin. N... Lue koko vinkki »
Vakaasti harkiten

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten

Murhan uhri löytyy uimarannalta naskali niskassa. Murhaaja esitellään heti alkulehdillä, joten lukija tietää kaiken aikaa enemmän kuin tarinan poliisit. Melkein tulee sellainen olo, että saisiko antaa vinkin... Komisario Koskinen on Ullan kanssa mökkilomalla, joka ei ihan mene käsikirjoituksen mukaan, joten on oikeastaan ihan hyvä, että tulee tö... Lue koko vinkki »
Kaivo

Annika Eronen: Kaivo

Eeva Rautiainen on erakoitunut hamstraaja jossain Rengon peräkylillä. Niinpä onkin kovasti yllättävää, että hänen pihakaivostaan löytyy kuristetun naisen ruumis. Kyseessä on Tuula Kalliokoski, terminaalivaiheen syöpää sairastanut vanhahko nainen, jolla ei ensinäkemältä tunnu olevan mitään yhteistä Rautiaisen kanssa. Tapausta tutkii rikoskomisario H... Lue koko vinkki »
Toiset kasvot

Mari Jungstedt: Toiset kasvot

Mari Jungstedt on tavattoman tuottelias dekkaristi: kirja vuodessa, kaksi parhaassa. Gotlanti-sarja on ehtinyt jo kolmanteentoista osaan, eikä loppua näy ainakaan kirjan tapahtumien perusteella: murhakertomusten ohessa kulkevat rakkausjuonet etenevät hitaasti, vähän television saippuaoopperoitten tapaan: ei ole niin väliä, vaikka jokin osa olisi jä... Lue koko vinkki »
Miinus kahdeksantoista astetta

Stefan Ahnhem: Miinus kahdeksantoista astetta

”Paine selässä sai Dunjan ajattelemaan leikkiä, jota hänellä oli tapana leikkiä lapsena. Pulleri pulleri pukki, monellako sarvella pökki? Mutta tällä kertaa hänen selkäänsä vasten ei painunut sormenpäitä vaan pistoolin piippu.” Miinus kahdeksantoista astetta -kirjan lukukokemukselle ei liene lopultakaan kovin paha spoilaus, vaikka kertookin het... Lue koko vinkki »
Älä aivan vielä

Jaana Lehtiö: Älä aivan vielä

Turusta porvoolaistunut opettaja ja rikoskirjailija Jaana Lehtiö on osoittautunut varsin tuotteliaaksi; hän on viime vuodet melkein onnistunut pitämään kirja vuodessa -tahtia: Joka viisautta rakastaa (2013), Uutta auringon alla (2014) sekä Kolmas oli ensimmäinen (2015). Tämähän ei tietenkään ole mikään itsetarkoitus sen rinnalla, että julkaistujen ... Lue koko vinkki »

Samuel Bjørk: Yölintu

Monitaitoiselta Frode Sander Øienilta, joka siis käyttää kirjailijanimeä Samuel Bjørk, julkaistiin vuonna 2016 melko paljon huomiota saanut ja kieltämättä koukuttava ja tiivistunnelmainen dekkari Minä matkustan yksin. Kuten arvata saattaa, kyseessä oli sarjan avaus, ja nyt Bjørkin päähenkilöt, poliisityöpari Holger Munch ja Mia Krüger, jatkavat rik... Lue koko vinkki »
Pahuuden hinta

Matti Laine: Pahuuden hinta

Mikä ilo ja riemu, kun jännityksellä avasin Matti Laineen dekkarin Pahuuden hinta. Jo kolmas kerta, kun tapaan Elias Vitikan. Vitikka on entinen jääkiekkoilija, joka harjoittaa venebisnestä ja tuntee alamaailman kuin omat taskunsa. Elias Vitikka on vähän niin kuin Raid ja keikkuu siinä rajoilla, onko rikollinen vai ei. Oikeudenmukaisuus päällimm... Lue koko vinkki »
Amuletti

C. J. Sansom: Amuletti

C. J. Sansom kirjoittaa historiallisia dekkareita, jotka seurailevat lakimies Matthew Shardlaken edesottamuksia eri brittihistorian merkkihenkilöiden alaisuudessa. Kirjat muodostavat itsenäisistä osista koostuvan sarjan, josta Amuletti on viides osa. Suomessa Otava ei ole oikein nostanut sarjan olemassaoloa esiin, sillä kansilehti ei moista mainint... Lue koko vinkki »
Ristiaallokossa

Viveca Sten: Ristiaallokossa

”Missään ei ole niin turvallista kuin Sandhamnissa”, luvataan Ristiaallokossa -kirjan takakannen tekstissä. No, jos näin olisi, niin tuskin siitä olisi saatu kirjoitettua yli 400-sivuista teosta... Viveca Stenin uudessa romaanissa tapahtumat sijoittuvat joulunaikaan, jolloin Sandhamnin hotelliin saapuu peräti ahdistunut sotakirjeenvaihtaja Jeanette... Lue koko vinkki »
Jano

Jo Nesbø: Jano

Oslossa riehuu jälleen sarjamurhaaja. Tappaja etsii uhreja Tinderin avulla ja surmaa uhrinsa erityisen verisellä tavalla – puremalla metallisin raateluhampain. Puhutaan vampiristista, joka juo uhriensa verta. Koko kaupunki on kauhuissaan. Itsestään surmaaja jättää merkkejä, allekirjoituksia, surmapaikoille. Aivan kuin hän kutsuisi Harry Holea kimpp... Lue koko vinkki »
Erakko

Thomas Rydahl: Erakko

Erakko-romaani on kahminut paljon palkintoja: se on ilmestyessään valittu kotimaansa Tanskan parhaaksi esikoisromaaniksi ja parhaaksi rikosromaaniksi, ja päälle päätteeksi sille myönnettiin vuonna 2015 Lasiavain-palkinto parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista. Tämä antaa ymmärtää, että lukijan käsissä on nyt jotain aivan erityistä. Osittain odot... Lue koko vinkki »
Riistetty

Patricia Cornwell: Riistetty

”Herra Jumala, Herra Lusifervarovaro.Tuhkastanousen punaisin hiuksinja syön miehiä kuin ilmaa.” Patricia Cornwell on valinnut kirjansa etusivun motoksi katkelman Sylvia Plathin kuuluisimmasta runosta Rouva Lasarus, mikä antaa ymmärtää, ettei tuleva rikosromaani ole kovin hilpeätä lajia. Riistetty onkin hyvin synkkä ja tummasävyinen, eikä siinä ... Lue koko vinkki »
Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset

Lauri Mäkisen esikoisteoksen nimi on sitaatti Matteuksen evankeliumista, jossa Jeesus ohjeistaa opetuslapsiaan. Viittaus on paikallaan, sillä kirja kertoo suomalaisista lähetyssaarnaajista 1920-luvun Ambomaalla. Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset on sekä historiallinen romaani että dekkari. Tarinan nykyhetkessä vuonna 1924 lähetyss... Lue koko vinkki »
Muistin piinaamat

Arnaldur Indriðason: Muistin piinaamat

1970-luvun lopulla Erlendur on vastikään siirtynyt rikospoliisiin järjestyspoliisin puolelta esimiehensä Marionin kannustamana. He joutuvat selvittelemään juttua, jossa pahasti murskaantunut ruumis löytyy lämpövoimalan lauhdevesilammesta (paikalta, jossa nykyään toimii yksi Islannin tärkeimmistä turistikohteista, Blue Lagoon -kylpylä). Juttu paljas... Lue koko vinkki »
Valheiden vangit

Johanna Tuomola: Valheiden vangit

Julia Takalo on entinen poliisi ja nykyinen yksityisetsivä. Mielenkiintoinen reipas nuori nainen, jolla tuntuu olevan kova kunto. Lisäksi on isoäiti Anniina hoitamassa toimistoa! Julia tapaa hississä naisen, Susannan, josta tulee hänen asiakkaansa. Susannan mies on murhattu ja häntä epäillään murhaajaksi. Jää Julian tehtäväksi ottaa selvää, mitä... Lue koko vinkki »