Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta

Vaikka Suomessa fantasian julkaiseminen tuntuu olevan laskussa, hyvää fantasiaa silti yhä löytyy. Yksi tällainen on Jalavan listoilta löytyvä Brandon Sandersonin Mistborn -sarja. Kyseisen sarjan saamista Suomeen on hieman odoteltukin, koska maailmalla Sanderson on menestynyt varsin hyvin. Monet lukevatkin Sandersonin merkittäviin uuden polven fanta... Lue koko vinkki »

Steph Swainston: Aika on lahjoista suurin

Nelimaan tarina jatkuu. Jostain syystä minulla kesti viisi vuotta tarttua tähän jatko-osaan, ja sitä tuskin olisi tapahtunut, ellei sarjan kolmas osa, Uusi maailma, olisi voittanut Tähtifantasiaa vuonna 2013. Vaan ihan hyvä että tartuin – Aika on lahjoista suurin olikin itse asiassa mukiinmenevä tarina. Sota turilaita vastaan jatkuu taustalla, mutt... Lue koko vinkki »

Guy Gavriel Kay: Under Heaven

Shen Tai on merkittävän suvun toinen poika, joka isänsä kuoltua vetäytyy vuorille Kuala Noriin, jossa parikymmentä vuotta sitten käytiin suuria taisteluita. Taisteluiden jäljiltä maassa makaa kymmeniä tuhansia hautaamattomia luita, joiden omistajien sielut eivät saa rauhaa. Shen Tai antaa sieluille rauhan, hautaamalla luita maahan. Tätä työtä ar... Lue koko vinkki »

Edgar Allan Poe: Arthur Gordon Pymin selonteko

Edgar Allan Poen ainoaksi jäänyt romaani Arthur Gordon Pymin selonteko sotkee faktan ja fiktion rajoja heti esipuheestaan alkaen. Lukijalle uskotellaan nuoren merimiehen Arthur Gordon Pymin tekevän selkoa Edgar Allan Poen avustamana suurista ja uskomattomista seikkailuistaan maailman valtamerillä. Hän joutuu ensin salamatkustajana keskelle laivakap... Lue koko vinkki »