Ennen kuin olimme sinun

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

Jo kaksi vuotta New York Timesin myydyimpien kirjojen listalla pysytellyt teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, jossa kirjailija Lisa Wingate kertoo kahden eri aikaan elämänsä aloittaneen ihmisen kautta siitä, miten Memphisissä toimivan orpokodin toiminta muutti niin monen ihmisen elämän pysyvästi. Rill Foss on kaksitoista vuonna 1939,... Lue koko vinkki »
Häivähdys purppuraa

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Kersti Juvan tuotannon kartoittaminen johti tämän klassikon pariin. Pulitzerilla palkittu kirja on esiintynyt sekä rakastetuimpien että kirjastoissa haastetuimpien kirjojen listoilla. Siitä on myös Steven Spielbergin ohjaama elokuva, joka sai 11 Oscar-ehdokkuutta, mutta ei yhtään voittoa. Suomeksi tämä ei tainnut olla suurmenestys: vaikka suomennok... Lue koko vinkki »
Tyttölapsi

Eila Pennanen: Tyttölapsi

Tyttölapsi saattaa loppuun Eila Pennasen kuusiosaiseksi venyneen kirjasarjan. Alkuperäinen trilogia valmistui jo 1970-luvulla, mutta Pennanen palasi vielä kolmen kirjan verran äitiinsä pohjautuvan Himmun elämään. Tässä viimeisessä osassa pääosassa onkin sitten Pennanen itse sekä Aila-tyttönä 1920-luvulla että kirjailija Marjatta Pätösenä 1990-luvun... Lue koko vinkki »
Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Kun kirja kertoo saaresta, jonne mielisairaat naiset lähetetään pois silmistä, mieleen tulee tietysti ensimmäisenä Seili. Kirjailija taikoo kuitenkin Seilille sisaren, Tiiralinnan, jonne 1920-luvulla vanhan luostarin tiloihin rakennetaan moderni hoitolaitos, jonne saadaan suljetuksi turhan levottomia naisia. Toki saarelle tarvitaan myös henkilök... Lue koko vinkki »
Pajarit

Kari Valto: Pajarit

Käsissä on ollut sellainen kirja, ettei sitä olisi herennyt millään jättää, niin mukavaa oli lukeminen. Ihan huolimatta siitä, että aiheena on viinan trokaus ja vieläpä 1920-luvulla, niin voiko synkempää ajatella? Vaan oliko synkkää - ei sitten ollenkaan. Hyvinhän ne ihmiset osasivat elää vuonna 1928, vaikka osa saikin leivän pöytään trokaamalla vi... Lue koko vinkki »

Virpi Hämeen-Anttila: Kalman kevät

Monenmoista on Karl Axel Björk joutunut jo aiemmalla yksityisetsivänurallaan metsästämään, mutta kummitukset ovat jotain uutta. Kaupunkitalon portaikossa kohtalokkaasti pudonneen miehen kotona on nähty useampaan otteeseen selittämätön valoilmiö. Björkin taskuun ja postiluukkuun ujutetut nimettömät uhkaukset eivät tietenkään saa Björkiä luopumaan tu... Lue koko vinkki »

Sujata Massey: Satapurin jalokivi

Korona-aikaan matkustetaan turvallisesti kirjojen siivin, ei vain toiseen paikkaan vaan myös aivan toisenlaiseen aikaan. Sujata Masseyn Satapurin jalokivi on toinen osa Perveen Mistry tutkii -dekkarisarjaa ja se sijoittuu 1920-luvun Intiaan. Perveen on nuori juristi ja työskentelee isänsä lakiasiaintoimistossa Bombayssa. Varakas ja myös ilmeisen ed... Lue koko vinkki »

Tapio Koivukari: Pirtumiehet

Suomen raittiusväki halusi kitkeä juopottelun kansan keskuudesta ja niinpä suomalaisten raitistamiseksi saatettiin voimaan kieltolaki vuonna 1919. Pullonkorkit eivät kuitenkaan kieltämällä kiinni pysyneet, sillä viinan salakuljetuksesta ja myynnistä aukesi monille mahdollisuus kannattavaan bisnekseen. Noista ajoista kertova Tapio Koivukarin romaani... Lue koko vinkki »
Myrkkyä

Dorothy L. Sayers: Myrkkyä

Kuudes Peter Wimsey -dekkari Myrkkyä on sarjassa varsin keskeinen, sillä se esittelee dekkarikirjailija Harriet Vanen, josta tuli sittemmin useammankin Wimsey-kirjan varsinainen päähenkilö. Niinpä kun kirja alkaa oikeudenistunnosta, jossa Harriet Vane on syytettynä miesystävänsä, kirjailija Philip Boyesin, murhaamisesta myrkyttämällä, tuomarin v... Lue koko vinkki »
206 pientä osaa

Wilhelmiina Palonen: 206 pientä osaa

Mikä koostuu 206 pienestä ja vähän isommasta osasta? Ihmisen luuranko, tietysti, ja luista tässä kirjassa puhutaankin monella tavalla. Alvar on poika, jonka äiti tekee yksinhuoltajana kansainvälistä uraa Helena Rannan jalanjäljissä oikeushammaslääketieteen alalla eli kiertelee kriisialueilla tunnistamassa kuolleita hampaistaan ja konferensseissa... Lue koko vinkki »
Kuka ja mistä?

Dorothy L. Sayers: Kuka ja mistä?

Vuonna 1923 ilmestynyt Kuka ja mistä? esittelee meille rikoksia ratkovan aatelisherra lordi Peter Wimseyn, joka on Dorothy L. Sayersin omien sanojen mukaan sekoitus Fred Astairea ja joitain vuosia aikaisemmin ensiesiintymisensä tehnyttä Bertie Woosteria. Ensimmäisenä dokumentoituna tapauksenaan Wimsey pääsee tutkimaan rikosta, jossa ruumiin äärellä... Lue koko vinkki »

Aleko E. Lilius: I Sailed with Chinese Pirates

Suomalainen Aleko Lilius (1890–1977) eli lievästi sanottuna värikkään elämän. Mies puuhasteli vuosien varrella kaikennäköisen parissa, hän oli muun muassa kirjailija, journalisti, seikkailija, elokuvakäsikirjoittaja, liikemies, Persian konsuli ja myöhemmällä iällään myös maalari. Ehkä miehestä saadaan jonain päivänä elämäkerta, mutta sitä odotelles... Lue koko vinkki »
Alma

Merete Mazzarella: Alma : Edelläkävijän tarina

Aikamoinen edelläkävijä tämä Alma Söderhjelm (1870–1949) tosiaan oli – ensimmäisiä suomalaisia naisylioppilaita, Pohjoismaiden ensimmäinen naisdosentti, Suomen ensimmäinen naisprofessori. Itsenäinen nainen yliopistomaailmassa aikana, jolloin sellaista ei vain tehty. Merete Mazzarella on tarttunut Söderhjelmin elämään ja tiivistää sen hienosti na... Lue koko vinkki »
Roger Ackroydin murha

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

Kolmas Hercule Poirot -dekkari vie meidät King's Abbottin pikkukylään Cranchesterin kaupungin lähistölle. Kylässä kuohuu, sillä rouva Ferrars on riistänyt henkensä. Se ei kuitenkaan ole rikos, jota lähdetään tutkimaan, vaan se varsinainen tutkimus keskittyy pian sen jälkeen tapahtuvaan Roger Ackroydin murhaan. Ackroyd ehditään tavata vielä eloss... Lue koko vinkki »

Virpi Hämeen-Anttila: Kirkkopuiston rakastavaiset

Tuskin Karl Axel Björk on ehtinyt palata karmaisevalta Berliinin-matkaltaan takaisin kotiin Helsinkiin, kun kelpo amatööridekkarimme joutuu jo keskelle uutta juttua. Vanhan kirkon puistosta löytyy kaksi vainajaa: rikkaan liikemiehen ottotytär ja hänen salainen sulhasensa. Kuolema on naamioitu kaksoisitsemurhaksi, mutta ei Björk – eivätkä hänen ystä... Lue koko vinkki »

Sanna Ryynänen: Meri Genetz : Levoton sielu

Kuvataiteen tuntemukseni on ehkä heikonlainen, mutta itse taiteilijoiden epäsovinnainen elämä on kiinnostanut aina. Luovuus on potentiaalia nähdä asiat toisin ja luoda uutta, ottaa riskejä ja rikkoa rajoja. Taiteellinen lahjakkuus on usein sekä rikkaus että riesa, herkkyyden ja vahvuuden ristiriitaa. En muista aiemmin Meri Genetzistä kuulleeni, mut... Lue koko vinkki »
The Bolsheviks and Workers' Control

Maurice Brinton: The Bolsheviks and Workers’ Control 1917–1921

Maurice Brintonin The Bolsheviks and Workers’ Control 1917–1921 on vuonna 1972 julkaistu pamfletti, joka kertoo, miten Leninin johtamat bolševikit tuhosivat Venäjän vallankumouksessa syntyneet itsenäiset työläisneuvostot. Venäjän vallankumouksen aikana työläisistä koostuvat ryhmittymät olivat vallanneet työpaikkansa ja perustaneet demokraattises... Lue koko vinkki »

Édith ja Zidrou: Emma G. Wildford

Emma G. Wildford on elänyt suruaikaa jo vuoden verran, sillä niin kauan hänen rakastettunsa retkikuntineen on ollut kadoksissa. Edes Kuninkaallinen maantieteellinen yhdistys ei usko enää miesten löytymiseen ja pahaenteisesti jopa siippa itse ennusti lopputuloksen ja jätti Emmalle kirjeen, mikäli hän ei enää palaisi. Emma G. ei kuitenkaan olisi s... Lue koko vinkki »
Missä kuljimme kerran

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Vuoden 2006 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto meni Kjell Westölle. Missä kuljimme kerran maalaa lavealla pensselillä nuoren Suomen kohtalonhetkiä vuoden 1905 suurlakosta sisällissodan kautta toisen maailmansodan kynnykselle asti. Lähes 600-sivuinen tiiliskivi tutkii kansakunnan kehitystä nuoren suomenruotsalaisen porvarisseurapiirin ja heidän ... Lue koko vinkki »

Volker Kutscher: Babylon Berlin

Rikoskomisario Gereon Rath on siirtynyt vastikään Kölnistä Berliiniin. Traagisen möhläyksen jälkeen maisemanvaihtoon päätynyt nuori ja kunnianhimoinen Rath hakee uralleen uutta nostetta Berliinin huoltopoliisiyksikön kautta. Rath sotkeutuu varsinaisten työtehtäviensä ohessa hankalan murhatapauksen selvittelyyn, ja omia epävirallisia tutkimuksiaan t... Lue koko vinkki »