Yökoulun kannessa on kuvattuna lasinsirpaleita, joista heijastuu ihmisen kasvot.

Karl Ove Knausgård: Yökoulu

1980-luvun puolivälissä parikymppinen Kristian muutti Lontooseen valokuvausopintojensa perässä. Aika pian hän katkoi kaikki yhteydet kotiväkeensä Norjassa ja kehittyi kuin taikaiskusta yhä taitavammaksi kuvaajaksi. Toisaalla tapaamme Kristianin uudelleen maailmankuuluna taidevalokuvaajana neljännesvuosisataa myöhemmin. Menneisyyden haamut palaavat ... Lue koko vinkki »
Kaupunki jonka keskellä on metsä -kirjan kannessa on alareunassa öisiä pientalojen siluetteja. Ylhäällä on pilviä ja keskellä iso punainen ympyrä, jonka keskeltä näkyy punasävyistä metsää.

Tiina Raevaara: Kaupunki jonka keskellä on metsä

Kaupunki jonka keskellä on metsä on Tiina Raevaaran Tuonijoki-sarjan avaus. Kirja kertoo tarinan Tuonijoen pikkukaupungin elämästä ja ihmisistä. Tarina alkaa vuodesta 1988 ja huipentuu vuoteen 2026. Tuonijoki on vanha tehdaskaupunki, jossa tehtaat on jo suljettu, ihmiset menettäneet työpaikkansa ja uutta menestystä kaivataan. Sitä on puuhannut j... Lue koko vinkki »
Siveltimenä heinänkorsi -kirjan kannessa on abstraktinoloinen maalaus, joka kuvaa heinikkoa tai rantakaislikkoa.

Kristiina Huttunen: Siveltimenä heinänkorsi : Vintagen tekijöiden jäljillä Finlaysonin Forssan ateljeessa 1951-1986

Finlayson perustettiin jo 1820, mutta vuonna 1934 yrityksen historiassa tapahtui käänne, josta en ollut aikaisemmin kuullut, ja joka on ehkä muillekin yrityksen kuosien ystäville tuntematon. Finlayson osti enemmistön osakkeita Osakeyhtiö Forssalta ja niin yrityksen nimeksi tuli Oy Finlayson-Forssa Ab. Koska Osakeyhtiö Forssalla oli puuvillakehräämö... Lue koko vinkki »
17. kesäkuuta -kirjan sinisessä kannessa on yläreunassa nuori poika soutamassa soutuveneellä. Järven vesi muuttuu tähtitaivaaksi kannen alareunan metsänreunalle.

Alex Schulman: 17. kesäkuuta

Vidar on opettaja, pidetty sellainen, mutta eräänä päivänä tapahtuu jotain... Kaksi poikaa tappelevat koulun käytävällä ja Vidar menee hätiin, tarttuu toista poikaa hihasta ja sitten unohtaa kaiken! Pian käy ilmi, että pojan isä on tehnyt ilmoituksen pahoinpitelystä ja Vidar irtisanotaan. Vidar ei millään ymmärrä, miksi hän olisi pahoinpidellyt. ... Lue koko vinkki »
Punarutto-kirjan kannessa on rulettipyörä, jonka keskellä on Naton kompassiruusu. Reunoilla on Valkoisen talon kuva, sukellusvene, Gorbatšev, valokuva Berliinin muurin murtumisesta ja naisen kasvot.

Ilkka Remes: Punarutto

Ilkka Remeksen uutuudessa Punarutto saksalainen miljonääri joutuu kiristyksen kohteeksi. Välineenä käytetään aineistoa, jonka perässä osoittautuu olevan useampikin tiedustelupalvelu. Materiaali liittyy Berliiniin kahdeksankymmentäluvun lopulle juuri ennen muurin murtumista ajoittuviin tapahtumiin. Tarinan suomalainen päähenkilö saa työn miljonäärin... Lue koko vinkki »
Se on täytetty -kirjan kannessa punaisesta taustasta purskahtaa läpi mäyrän pää, jonka silmissä on täytetyn eläimen toljottava katse.

Virpi Hämeen-Anttila, Ansu Kivekäs, Tiina Raevaara ja muut: Se on täytetty

Mikä on oudoin aihe, josta olet lukenut viime aikoina? Meikäläiselle se taitaa olla Virpi Hämeen-Anttilan, Ansu Kivekkään, Pauliina Suden ja Tiina Raevaaran episodiromaani Se on täytetty. Ai mikä? No mäyrä, se mäyrä on täytetty. Mäyrän tarinan avaa Virpi Hämeen-Anttila kertomuksellaan Sukulaissielut, jossa 1970-luvulla koulusta potkut saava väh... Lue koko vinkki »
Miehenpuolet-kirjan kannessa on miehen sivuprofiili siluettina, jonka sisällä on paljon erilaisia miehen siluetteja.

Andrev Walden: Miehenpuolet

Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Augustin sai vuonna 2023 Andrev Waldenin esikoisromaani Miehenpuolet. Se on tarina nuoren Andrevin kasvusta seitsemän vuoden aikana pikkulapsesta teini-ikään – aikana, jona hänen äitinsä vaihtaa miestä useampaan kertaan, ja jonka pyörteissä Andrevin ja hänen nuorempien sisarustensa on opittava vain pärjä... Lue koko vinkki »
Breadcrumbs-sarjakuvan kannessa on harmaasävyinen piirros nuhjuisesta kerrostalon seinästä, jossa on useita ikkunoita. Kuvan keskellä on lämpimän punataustainen ikkuna, jonka äärellä nainen nojaa ikkunalautaan ja tupakoi.

Kasia Babis: Breadcrumbs : coming of age in post-Soviet Poland

Kasia Babis jäi mieleen erinomaisen Dictatorship : It’s Easier than you Think! -sarjakuvan kuvittajana. Luisu autoritääriseen yhteiskuntaan on puolalaiselle Babikselle tuttu myös henkilökohtaisen elämän kautta. Muistelmateos Breadcrumbs kertoo Puolan kehityksestä 1980-luvun lopulta nykypäivään nuoren naisen näkökulmasta. Lyhyessä ajassa on tapa... Lue koko vinkki »
Kairoksen kannessa on mosaiikkiruutuja, kuin kaupungin kortteleita: on mustavalkoinen valokuva nuoren naisen kasvoista, vaaleanpunainen monikulmio jonka päällä on kelanauhurin nauhakela, kuva kerrostalorivistöstä sinisellä taivaalla, mustavalkoinen valokuva miehen leuasta ja kukkatapettia.

Jenny Erpenbeck: Kairos

Kairos on hämmentävä romaani. Sen pintakerroksessa piirtyy parikymppisen opiskelijan Katharinan ja häntä yli 30 vuotta vanhemman kirjailija Hansin rakkaustarina, joka alkaa ihan kauniina. Pariskunta löytää toisensa sattumoisin bussipysäkillä, ja viehtymys on heti molemminpuolinen. Pian käy kuitenkin ilmi, että Hansilla on jo vaimo ja poika eikä hän... Lue koko vinkki »
Elektra

Markku Pääskynen: Elektra

Markku Pääskynen on kotimainen pitkän linjan kirjoittaja ja kustannustoimittaja, jonka viimeisin kirja tarttuu klassiseen aiheeseen. Nimi kertoo mistä on kyse: ollaan antiikin Kreikan Elektra-myytin äärellä. Tämän kirjan Elektrana toimii Erika, jonka perhe omistaa oskilloskooppeja valmistavan teollisuusyrityksen Oy Elektra Ab. Tapahtumat alkavat... Lue koko vinkki »
Huoranpenikka

Sanna Vanha-Vähäaho: Huoranpenikka

Tartuin tähän tarjottuun kirjaan, koska tässä on kuvausta lapsen silmin, kova ja ankea kohtalo ja vieläpä paikoitellen meän kieltä. Miksi sitten pidän moisista aiheista, niin lapsen silmin kuvattu vain on niin kiehtovaa. Kova ja ankea kohtalo siksi, että jossain määrin voi olla samastumispintaa tai jos ei, niin osaa sittemmin arvostaa omaa osaan... Lue koko vinkki »
Tyttärentytär

Susanna Alakoski: Tyttärentytär

Hän halusi vain pois. Hän halusi juosta pitkään ja pitkälle, ei tiennyt miksi, mutta Skellefteå tuntui ahtaalta rotankololta jonne kaikki änkesivät. Pois lähteminen, uusiin ympyröihin muuttaminen, pakosta tai omasta kiihkeästä halusta – ne ovat olleet Susanna Alakosken viimeisimpien kirjojen keskeisiä teemoja. Neliosaiseksi kaavaillun sarjan en... Lue koko vinkki »
Mieletön vilppi

Marko Erola ja Jouni Ranta: Mieletön vilppi

Jo ainakin 1980-luvulta jatkunut mittava taideväärennösten sarja stigmatisoi paljastuessaan kymmenkunta vuotta sitten suuren määrän suomalaisia taidekaupan ammattilaisia. Muutamien vilunkiveikkojen välittäminä huutokauppoihin päätyi lukemattomia väärennöksiä esimerkiksi Gallén-Kallelan, Thesleffin, Järnefeltin, Schjerfbeckin ja monien muiden Suomen... Lue koko vinkki »
Pnuk

Mika Lietzén: Pnuk

Mika Lietzénin hullu spurtti on vihdoin ohi. Vuoden sisällä on ilmestynyt teokset Alkoholi, Heavy Metal ja lopulta tämän Turku-trilogian päättävä Pnuk. Aikamoinen saavutus, varsinkin kun sarjakuvat eivät edes ole mitään ohuita lärpäkkeitä! Tarinallisesti trilogialla ei ole muuta yhteyttä kuin, että jokainen niistä sijoittuu Turkuun. Tosin siinä mis... Lue koko vinkki »
Mies joka näki kaiken

Deborah Levy: Mies joka näki kaiken

Deborah Levy tunnetaan Suomessa erityisesti elämäkertatrilogiastaan (Mitä en halua tietää, Elämisen hinta, Omistuskirjoituksia). Levyn romaanitkin ovat kuitenkin kiinnostavia. Mies joka näki kaiken on kolmas suomennos, monimutkainen teos, jossa aika on totuttua joustavampi käsite. Romaanin päähenkilö Saul Adler jää auton alle Abbey Roadin suojat... Lue koko vinkki »
Nämä pienet asiat

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

Irlantilainen Claire Keegan tunnetaan Wikipedian mukaan parhaiten novelleistaan. Niitä häneltä ei ole suomennettu, mutta eivät nämä suomennoksetkaan pitkiä ole: Nämä pienet asiat on pienoisromaani ja toinen suomennos Kasvatti on sekin alkujaan The New Yorkerissa ilmestynyt novelli.  Vaan pituus ei ole kirjassa ratkaisevaa; moni painava roma... Lue koko vinkki »
Minä olen monta

John Irving: Minä olen monta

Kuinka kuvailla muutamalla sanalla pääkäänteet John Irvingin romaanista Minä olen monta, siinäpä kysymys! Kokonaisia elämiä nousuineen ja laskuineen sisältävä tiiliskivi on vaikea selittää kattavasti. Kyse on kuitenkin Billystä, eli kirjailija William Marshall Abbotista, joka ponnistaa vermontilaisesta pikkukaupungista maailmalle – vain palata... Lue koko vinkki »
Leviatan

Paul Auster: Leviatan

Ben Sachs kirjoitti nuorena miehenä yhden romaanin ja sittemmin hän teki monenmoisia muita kirjallisia töitä, kunnes hävisi kuvasta kokonaan. Kun kesäkuussa 1990 eräs mies räjäytti itsensä hengiltä, tietää Sachsin ystävä Peter Aaron, että toistaiseksi tunnistamaton uhri on varmasti Sachs, ja että nyt on kiire saada paperille se, mitä hän omasta mie... Lue koko vinkki »
Kuurupiilon anatomia

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Alvar on huippulahjakas lukiolainen Marrasvirran maineikkaimmassa lukiossa, kunnes äkkiarvaamatta hän häviää jäljettömiin abikevään aikana. On vuosi 1976. Alvar on aiemmin leikkinyt nuoremman sisaruksensa Maran kanssa marsilaista kuurupiiloa, jossa Maran, "pikku marsilaisen", tehtävänä on ollut selvittää Alvarin jälkeensä jättämät kryptiset vihjeet... Lue koko vinkki »