Hovin kannessa on valkoisen reunastama verenpunainen laatikko, jonka yläreunassa on kruunun mieleen tuova kolmiolaita. Kirjailijan ja kirjan nimi ovat punaisen alueen keskellä käsin kirjoitettuna valkoisella.

Kaija Rantakari: Hovi

Kaija Rantakarin runouteen hullaannuin edellisen, vuonna 2023 ilmestyneen Kertosäe-kokoelman myötä. Se sai lukemaan läpi Rantakarin tähänastisen tuotannon ja nyt kun muutaman vuoden jälkeen käsillä on aivan uusi teos, tartuin siihen innokkain odotuksin. On ilo havaita, että Hovi maistuu. Runoteos alkaa poikkeuksellisesti henkilögallerian esittel... Lue koko vinkki »
Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa -kirjan kannessa on maalaus pikkutytöstä kyykyssä vadelmapensaan vieressä poimimassa vadelmaa huolellisesti, keskittynyt ilme kasvoillaan. Vieressä näkyy isoveljen jalat. Isoveljellä on hillopurkki täynnä vadelmia. Juulin marjakippo lojuu maassa vieressä kaatuneena ja kipossa olleet viisi vadelmaa ovat valuneet osin ulos kiposta.

Maria Vilja: Juuli, isoveli ja viisi vadelmaa

Maria Vilja aloitti uuden kuvakirjasarjan vuonna 2025 kirjalla Juuli, isoveli ja hurja liuku. Nyt käsillä on sarjan toinen kirja ja on hyvä tarkastella, miten sarja hahmottuu. Pääosassa ovat jälleen kerran viisivuotiaas Juuli, kahdeksanvuotias isoveli ja isovanhemmat, joiden kanssa ollaan arkisten puuhien ja tunteiden parissa. Kirja alkaa vadelm... Lue koko vinkki »
Karamellikatastrofi-kirjan kannessa on pastellisävyinen piirros kahdesta nuoresta naisesta tulossa ulos kahvilasta. Toisella on käsissään juoma ja puhelin.

Ulla Onerva: Karamellikatastrofi

Ulla Onerva aloitti esikoisromaanillaan Hattaradilemma viihdekirjallisuutta ruotivan Oikukkaiden romantikkojen piiri -kirjasarjan, jossa lukiolaisnuoret nousivat kapinaan romanttisen viihdekirjallisuuden puolesta. Troopeistaan tietoinen kirja saa nyt jatkoa, kun Karamellikatastrofi jatkaa edellisen kirjan nuorten abivuotta kohti ylioppilaskirjoituk... Lue koko vinkki »
Onni ja Aada kylpylässä -kirjan kannessa Onni ja Aada ovat uima-altaassa heittelemässä rantapalloa toiselleen. Kannen yläosan poikki kulkee vesiliukumäen putki.

Maria Kuutti ja Saara Söderlund: Onni ja Aada kylpylässä

Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin kuvittamassa Onni ja Aada -sarjassa on ilmestynyt jo useita kirjoja. Tämä ensituttavuuteni sarjaan on jo sen seitsemäs osa. Sarjan päähenkilöinä ovat päiväkoti-ikäiset ystävykset Onni ja Aada, jotka kirjoissa tutustuvat erilaisiin asioihin ensimmäistä kertaa. Kirjoissa liikutaan varsin arkisten asioi... Lue koko vinkki »
Varjokahleen kannessa kolme polkupyöräilevää nuorta on luolan suuaukon ulkopuolella katsomassa sisään kohti lukijaa. Luolan suuaukon poikki kulkee punainen, katkennut kettinki.

J. S. Meresmaa: Varjokahle

J. S. Meresmaan Lumola-sarja jäi edellisessä Sysivesi-osassaan sen verran pahasti kesken, että tätä viimeistä osaa on varmasti odotettu. Sarja kertoo 13-vuotiaasta Aaposta, joka muuttaa Mustakolun kylään eli isänsä kotipaikkakunnalle vanhempiensa eron jälkeen. Siellä Aapo joutuu tekemisiin Lumolan kartanon hirviöhoitolan kanssa, samalla kun hän kam... Lue koko vinkki »
Selityspakin kannessa on vihreä piirros metsästä, jossa puut on piirretty vain vaaleilla viivoilla. Puiden edessä on pieni punaposkinen pallopäinen pikkulapsi.

Kreetta Onkeli: Selityspakki

Alun perin Kreetta Onkeli selitti asioita lapsille vuonna 2013. Selityspakki on ollut pitkään vaikeasti saatavilla, sillä viimeisin painos on vuodelta 2015, mutta nyt kirjasta on tullut uusi laitos. Kirja on jonkun verran aikaisempaa laajempi, eli uutta sisältöä on mukana vähäsen. Kirjan ideana on antaa ajattelemisen aihetta ja vastauksia monenl... Lue koko vinkki »
Pyhät pahat äidit -kirjan kannessa on kollaasi, jossa on vanhasta maalauksesta poimittu äitihahmo ympärillään kukkia ja lasten katseita.

Laura Juntunen: Pyhät pahat äidit

Nuori kirjailija Laura Juntunen on paneutunut vähemmän mukaviin aiheisiin. Kannattaa silti tutustua, millaista elämä on siellä, missä ei ole niin aurinkoista. Tämä kirja kertoo äideistä, jotka eivät ole niitä pullantuoksuisia äitejä; eivät niitä äitejä, jotka kuvataan aina perinteisesti uhrautuviksi ja hymyileviksi. Pyhät pahat äidit marssittaa ... Lue koko vinkki »
Lippikseen ja haalariin pukeutunut tyttö istuu A-tikkailla ja katselee pihalla rakennustarpeiden seassa kulkevia kanoja.

Heidi Viherjuuri: Hilja ja suuri remonttikesä

Hilja pyöräilee täyttä vauhtia kotiin. On kiire: repussa on tuore koulutodistus ensimmäisestä kouluvuodesta ja edessä kesäloma, josta ei parane hukata hetkeäkään. Kotona isä ja vaari suunnittelevat remonttia. Talon vintti kunnostetaan isosisko Veinin huoneeksi, jotta tytöt saavat enemmän tilaa. Siinä sivussa vaari hoitaa kesäkanoja, joissa riitt... Lue koko vinkki »
Unen ovi -kirjan kannessa on utuinen vesivärimaalaus vintillä olevasta lapsesta.

Sanna Pelliccioni: Unen ovi

Sanna Pelliccionilta on tänä vuonna ilmestynyt useampikin kirja, joiden kuvitus perustuu intensiiviseen vesivärien käyttöön. Kuvat on maalattu täyteen ja sävyt liukenevat sulavasti toisiinsa. Jälki on hienoa. Tyyli ei joka paikkaan sovi, mutta näissä teoksissa se toimii. Unen oven aiheena on nukahtaminen ja unet. Unimaailmassa sietääkin olla utuist... Lue koko vinkki »
Pelastakaa talot! -kirjan kannessa on sinivioletilla taustalla laventelinvärinen kuvio, josta erottuu eri suuntiin talojen profiileja. Kuvassa on myös kullanvärisiä ikkunaruutuja.

Iida Kalakoski ja Riina Sirén: Pelastakaa talot! : Purkuvimmaa purkamassa

Olin myyty, kun näin tästä kirjasta vain nimen ja kansikuvan. Pidän niin kovasti taloista ja arkkitehtuurista, että tämä kirja oli pakko lukea. Iida Kalakoski ja Riina Sirén ovat molemmat arkkitehtejä ja paljon muutakin, mutta eritoten he haluavat suojella rakennuksia. Se tulee monin tavoin esiin tässä kirjassa, jossa he hyvin valottavat sitä m... Lue koko vinkki »
Koneiden sota -kirjan kannessa on valokuva sotilasdrooneista jonossa. Taustalla aurinko paistaa matalalta.

Jyri Kosola: Koneiden sota : Droonien läpimurto ja vallankumous

Paljon on muuttunut lyhyessä ajassa. Ukrainan sota on tehnyt todellisuutta asiasta, jota on viimeiset kaksi vuosikymmentä teorisoitu, ennakoitu ja pelätty. Tekniikan ja sotatieteiden tohtori Jyri Kosolalle pysäyttävä hetki koitti, kun hän katsoi uutisista kuvia ukrainalaisten droonien tuhoamista venäläisistä panssariajoneuvoista. Taistelukentän kun... Lue koko vinkki »
Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia -kirjan kannessa on piirros mustasta koirasta, jolla on päässään punainen pipo. Taustalla näkyy Helsingin rakennuksia.

Tomi Kontio ja Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia

Runoilija Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan herkän kuvakirjasarjan kolmannessa osassa koira nimeltään Kissa kyllästyy kiertelevään elämään. “Me nukumme milloin missäkin, siltojen alla hylätyissä taloissa, rappukäytävissä ja roskakatosten alla. Mutta usein joku ajaa miedät pois yöpaikoistamme.” Viimeinen niitti on rautatieasemalla kohdattu pie... Lue koko vinkki »
Hilja ja synttärisoppa -kirjan kannessa on piirros Hiljasta pukeutuneena korkeaan mustaan silinterihattuun. Hiljan toisessa kädessä on punainen ilmapallo narun päässä ja toisessa kädessä on tötteröllinen popcornia.

Heidi Viherjuuri: Hilja ja synttärisoppa

Hiljan synttärit lähestyvät. Aikaa on enää kolme viikkoa. Kun Hilja tiedustelee, ovatko siskot kenties hankkineet hänelle jo lahjoja, isosisko Veini ihmettelee vain tylysti, luuleeko Hilja tosiaan olevansa jotenkin erityinen. Maapallollahan keskimäärin melkein 22 miljoonaa ihmistä viettää syntymäpäivää samana päivänä kuin Hilja! Äiti sentään lupaa ... Lue koko vinkki »
Kittilä Rewind -kirjan kannessa on pienehkö piirros kahden vastakkain seisovan nuoren silueteista.

Daniela Hakulinen: Kittilä Rewind

17-vuotiaan Joonatanin elämä menee uusiksi, kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Äidin vanhemmat ottaisivat Joonatanin mieluusti hoitoonsa, jotta tämä voisi jatkaa elämäänsä Helsingissä, mutta Joonatan päättääkin muuttaa Kittilään isänsä luokse. Isä yritti aikoinaan vähän olla Joonatanin elämässä mukana, mutta Helsingin ja Kittilän välillä on pitkä ... Lue koko vinkki »
Brunssilla murhaajan kanssa -kirjan kannessa on piirros mutteripannusta, josta kaadetaan verta ylitsevuotavaan kahvikuppiin.

Tittamari Marttinen: Brunssilla murhaajan kanssa

Brunssilla murhaajan kanssa sijoittuu Munkkivuoressa sijaitsevaan kuvitteelliseen pieneen Viikunapuu-ravintolaan. Ruokakirjailija Jessica Tuulensuun uuden keittokirjan annosten kokkaaminen ja kuvaaminen on toteutettu Viikunapuun tiloissa. Tulevaa kirjaa juhlistamaan on järjestetty kutsuvierastilaisuus, joka päättyy dramaattisesti yhden vieraan m... Lue koko vinkki »
Pikku hiiri lentää -kirjan kannessa Hiiru on äitinsä kanssa katsomassa nousevaa lentokonetta.

Riikka Jäntti: Pikku hiiri lentää

Hiiru on hauska pieni hiiri, jonka tavallista, mutta mukavaa hiirilapsen elämää olemme saaneet seurata jo yhdentoista kirjan verran. Meidän perheessämme Hiirulla on oma erityinen paikkansa, onhan Pikku hiiri -sarja melko lailla esikoisemme ikäinen ja näin ollen kulkenut perheemme lukuhetkissä jo kohta kymmenen vuoden ajan. Jotain tästä kertonee se,... Lue koko vinkki »
Eeva ja harmaakaapu -kirjan kannessa on piirros kahdesta lapsesta tekemässä palapeliä lattialla. Taustalla kolme harmaata aikuisen siluettia on puhumassa keskenään. Yläreunassa näkyy kädet, jotka raottavat harmaata verhoa tai muuta kangasta.

Maria Lassila: Eeva ja Harmaakaapu

Lastenkirjoissa on käsitelty toisinaan masennusta (esimerkiksi Ilja Karsikkaan Amos ja sumupuu), mutta läheisen päätyminen masennuksen seurauksena itsemurhaan on jo harvinaisempi aihe. Maria Lassilan Eeva ja Harmaakaapu kertoo enon itsemurhasta pienen koululaisen näkökulmasta. Lapsille ei kuitenkaan kerrota koko totuutta, puhutaan vain siitä, mi... Lue koko vinkki »
Miun tunnekasvatuspaketin kannessa on kuva Miu-liikeristä kurkistamassa valkoisen tekstilaatikon takaa.

Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen: Miun tunnekasvatuspaketti

Psykologit Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat luoneet Fanni-tunnetaitosarjan. Tuoteperheen keskiössä ovat lastenkirjat, mutta muutamia muitakin tuotteita löytyy. Miun tunnekasvatuspaketti on yksi tällainen. Siinä yhdistyvät tunnelorukortit ja aikuisen opas. Aikuisen opas sisältää ohjeita tunnekasvatukseen. Tietoa ja käytännön vinkkejä löyty... Lue koko vinkki »