Henkien labyrintti

Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti

Henkien labyrintti saa viimein päätökseen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan, joka alkoi Tuulen varjo -kirjasta vuonna 2001. Itse luin ensimmäisen osan vuonna 2006 ja edellisestäkin on jo viitisen vuotta, joten hieman ovat ruosteessa aikaisemmat käänteet. Eipä se onneksi haitannut. Tutuissa kuvioissa pyöritään 1960-luvun Barcelonassa. Pääo... Lue koko vinkki »
Poikani Sam

Keith Stuart: Poikani Sam

Rehellisesti – en pitänyt tästä kirjasta. Alex on jumittunut elämässä paikalleen niin työssä, avioliitossa kuin isänä. Kun avioliitto menee karille, työpaikka menee alta ja oman pojan kanssa menee aina samalla lailla pieleen, on aika ottaa niskasta kiinni ja tehdä muutoksia. Poikani Sam on karun kaunistelematon tarina siitä, millaista on olla... Lue koko vinkki »
Kivitasku

Anni Kytömäki: Kivitasku

"Helenan viimeinen kesä on kuin Helena itse, pitkä ja arvaamaton". Näin alkaa Kivitaskun takakansiesittely. Lause pätee myös kirjaan itseensä: 645 sivua on paljon, mutta Kivitaskun kohdalla se ei tunnu missään. Kaunis kieli viettelee, ja kirja tempaa mukaansa aikakaudesta toiseen. Kivitaskussa liikutaan kolmella eri aikatasolla: 1800-luvun puoli... Lue koko vinkki »
Taivas Lontoon yllä

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

Taivas Lontoon yllä on reilusti päälle viisisataasivuinen järkäle, joka tarjoaa lukijalleen yllätyksen toisensa jälkeen. Alku on kuitenkin melko pitkälle ihan sovinnaista. On perinteinen romaani, jossa on pääjuoni ja sivujuonia: kuolemansairas Leonard Vermin saapuu Lontooseen nuoruutensa maisemiin puolisonsa Maudin kanssa. Leonard on kutsunut mukaa... Lue koko vinkki »
Viattomuuden loppu

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Viattomuuden loppu on Leena Lehtolaisen 14. Maria Kallio -dekkari. Tällä kertaa aihe on hyvinkin vastenmielinen sekä arka, kun Lehtolainen kirjoittaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta. Ei mikään jokapäivänen aihe dekkareissakaan. Maria on uuden edessä. Hän on vetäjänä lasten ja nuorten seksuaalirikoksiin kohdistuvalla osa... Lue koko vinkki »
Edellinen asukas

J. P. Delaney: Edellinen asukas

Kiinnostaisiko täydellinen elämä unelmien talossa? Janelle ainakin maistuu. Lontoosta on vaikea löytää järkevän hintaista kotia ja kun kohdalle osuu mahdollisuus muuttaa huipputekniseen mestariarkkitehdin luomukseen, Jane on tietysti kiinnostunut. Asiaan liittyy toki jokunen ehto – kelvatakseen asukkaaksi on tehtävä hakemus ja kelvattava arkkite... Lue koko vinkki »
Garden Spells

Sarah Addison Allen: Garden Spells

Garden Spells kertoo kahdesta hyvin erilaisesta Waverleyn sisaruksesta. Koko Waverlyn suvulla on aina ollut erikoisia kykyjä ja he kuuluvat pikkukaupunkiin omalla tavallaan. Claire on juurtunut Bascomiin eikä pidä muutoksista. Häneltä pyydetään erikoisia leipomuksia ja muita puutarhan tuotteita, mutta muuten hän on tyytyväinen rauhalliseen ja yk... Lue koko vinkki »
Kauneus on kirous

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous

Kun Dewi Ayu eräänä maaliskuisena viikonloppuna nousi haudastaan, hän oli ollut kaksikymmentäyksi vuotta kuolleena. Eka Kurniawan osaa aloituslauseen jalon taidon. Tästähän on pakko jatkaa eteenpäin. Aloitus tempaisee lukijan mukaan 500 sivua kestävälle matkalle Indonesian lähihistorian halki, näyttäen tapahtumia kuvitteellisen Halimundan pikkuk... Lue koko vinkki »
Iltalaulaja

Kati Tervo: Iltalaulaja

Iltalaulaja kertoo kesästä 1945. Taiteilija Ellen Thesleff saapuu Hämeen Muroleen, huvilaansa Casa Biancaan. Häntä vastaanottamassa on nuori tyttö Taimi, jonka tehtävänä on huolehtia huvilan siivouksesta ja ruuanlaitosta. Taimi on maalaisperheestä, jossa äiti on jokseenkin väsynyt. Isä rytyää kylillä ja hänelle maistuu iloluontoinen elämä. Sisko... Lue koko vinkki »
Yyteet

Matti Rönkä: Yyteet

Varma-Data on pieni IT-firma, jonka toimitusjohtaja ja omistaja Risto Kaarna on siirtymässä eläkkeelle. Hänen tilalleen valitaan moderni muutosjohtaja Tanja Lammio, jonka talousajattelu poikkeaa edeltäjänsä tyylistä niin, että työntekijät ovat ihmeissään. Henkilöstöesimies Ville Koskela, sutki myyntimies Rahikainen, passiivis-aggressiivinen koodari... Lue koko vinkki »
Seleesian näkijä

Erika Vik: Seleesian näkijä

Hän sanoi nimekseen Aleia pääsi lukulistalle kauniin kantensa ja kiehtovan nimensä vuoksi. Seleesian näkijä taas oli pakollista luettavaa ensimmäisen osan jälkeen, sen verran kiehtovan maailman Erika Vik oli esikoisessaan keitellyt kokoon. Aleia pääsee nyt Seleesiaan, ystävänsä Corildonin kotimaahan, jota asuttavat ihmisistä eroavat seleesit. Al... Lue koko vinkki »

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Lumilapsessa Eowyn Ivey esitteli lapsettomuuden kanssa taistelevan parin, jonka seuraan ilmestyi mystinen metsän lapsi. Lumilapsi oli hyvin kaunis kirja ja se oli Pulitzer-finalisti. Lumilapsi oli minulle suurin syy tarttua tähänkin kirjaan, kirjan aihepiiri kun ei suoranaisesti ole ihan minun tavallisesti lukemiani genrejä. Maailman kirkkaalle ... Lue koko vinkki »
Anastasia

Ilkka Auer: Anastasia

Haamu Kustannus on pieni kummitusjuttuihin keskittynyt kustantamo. Tähän kustannusohjelmaan Lumen ja jään maa -sarjasta tutun Ilkka Auerin kummitusjuttu Anastasia sopiikin oivallisesti. Kristian on menossa kesälomalla isovanhempiensa luokse Friggesbyn Porkkalaan. Siellä odottavat kaverit Matias ja Elsa, mutta myös melkoinen kauhuseikkailu. Kyläl... Lue koko vinkki »
Ylpeydestä

Marko Kantomaa: Ylpeydestä

Joonas on kuusitoistavuotias, kilpajuoksija ja homo. Homoudesta ei tiedä kukaan, tuskin vielä Joonas itsekään. Kun samaan valmennusporukkaan liittyy salaisten haaveiden kohde Alex, alkaa omien tunteiden piilottelu olla yhä vaikeampaa. Vähitellen Joonaksen mieli alkaa olla niin lukossa, ettei juoksukaan enää kulje. Ainoan valonpilkahduksen tuo uusi ... Lue koko vinkki »
Siuntio Silosäkeen tarinat

J. K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Siuntio Silosäkeen kirjalla ja etenkin yhdellä tarinalla oli suuri merkitys Harry Potter -saagassa. J. K. Rowling kirjoitti tarinan kuoleman varjeluksista, mutta ei jättänyt tarinointia puolitiehen vaan kirjoitti koko kirjan. Lyhyessä satukirjassa on myös neljä muuta satua. Satujen tyyli on klassinen ja opettavainen, kuten saduissa pitäisikin olla.... Lue koko vinkki »
Äänet

Ursula Poznanski: Äänet

Ursula Poznanski, itävaltalainen dekkarikirjailija, on työskennellyt vuosia lääketieteen toimittajana ennen ryhtymistään kokopäiväiseksi kirjailijaksi. En ole lukenut hänen aiemmin suomennettuja teoksiaan Viisi ja Sokeat linnut, mutta ehkäpä niihin kannattaisi tutustua, on kirjojen päähenkilö Beatrice Kaspary sen verran mielenkiintoinen hahmo. Ä... Lue koko vinkki »
Nix

Nathan Hill: Nix

Vanhempi nainen hyökkää poliitikon kimppuun kovin asein eli kourallisella soraa ja tapauksesta tulee nettisensaatio. Samuel Anderson on vanhaksi mennyt kirjailijalupaus, joka on menettämässä kaiken, kunnes lupaa tehdä paljastuskirjan soraa heittelevästä naisesta – joka sattuu olemaan myös hänen äitinsä. Kuuluuko lasten tietää kaikkea, mitä vanhe... Lue koko vinkki »
Kalmari

Pirjo Hassinen: Kalmari

Pirjo Hassinen kuvaa romaanissaan kovasti tuttua ilmiötä: on oikeistopopulistinen puolue, jolla on karismaattinen johtaja ja paljon valtaa; hänen puolueessaan vaikuttaa myös jos mahdollista vieläkin oikeistoradikaalimpi henkilö, jolle maahanmuuton vastustaminen on keskeinen poliittinen agenda. Tämä Popula-puolue tuli lukijoille tutuksi jo Hassis... Lue koko vinkki »
Myrkkykeiso

Eppu Nuotio: Myrkkykeiso : Ellen Lähteen tutkimuksia

Salillinen marttoja kuuntelee innostuneena Ellen Lähteen esitelmää puutarhamatkasta. Tästä alkaa tutustuminen Eppu Nuotion uuteen naisetsivähahmoon. Ellen Lähde edustaa uudenaikaista marttaihmistä parhaimmillaan; hän elää aktiivista, itsenäistä ja sosiaalista elämää ja on ilmeisen sinut itsensä kanssa. Hän on pian varhaiseläkkeelle jäätyään menettä... Lue koko vinkki »
Komendantti

Pauliina Lindholm: Komendantti : Viapori 1748

Viaporin rakentaminen oli iso tapahtuma Suomessa eli silloisessa Ruotsin Itämaassa 1700-luvulla. Rakennustöitä johtamaan tuli menestynyt upseeri ja valistusmies Augustin Ehrensvärd. Hän on Komendantin päähenkilö. Toinen merkittävä päähenkilö on itse merilinnoitus Helsingin, vähän nuhjuisen tuppukylän edustalla. Saaret, joille linnoitusta rakenne... Lue koko vinkki »