Rachel Bright ja Jim Field: Ihan itse, sanoi susi

Pikkuinen Sisu-susi elelee tundralla laumassaan. Se tuntee itsensä kovin seikkailunhaluiseksi ja malttamattomana odottaa jo kasvavansa isoksi – tänään ja heti. Ylpeyttä siltä ei ainakaan puutu ja kun lauma yhtenä yönä joutuu pakenemaan karhua, haluaisi Sisu asettua lauman johtajaksi. Pieni Sisu kuitenkin kadottaa muut ja joutuu suuren suureen vaara... Lue koko vinkki »

Amanda Hellberg ja Eveline Johnsson: Vegepikaruokaa

Alunperin ruotsalainen kirja on nyt suomennettu ja meidän käsissämme ihan suomeksi kirjoitettuna ja voimme ruveta loihtimaan pikana kasvisruokia keittiöissämme. Oli sitten kasvisruokailija tai ei, niin ohjeet ovat loistavia ja ainahan niitä voi soveltaa omien makujensa mukaan. Kirjan meny menee niin, että ihan aluksi kerrotaan friteeraamisesta, ... Lue koko vinkki »

Owen Hart ja Sean Julian: Olet aina yhtä rakas

Niin ihmis- kuin eläinlapsien kiinnostus tutun kotipiirin ulkopuolisiin asioihin lisääntyy kasvaessa. Jossain vaiheessa on aika lähteä tutkimaan, mitä siellä ulkopuolella on. Tässä kirjassa aihetta kuvataan jääkarhun poikasen ja hänen emonsa kautta. En tiedä, onko jääkarhut sijoitettu kirjassa tarkoituksella vai vahingossa kulkemaan myös lajille... Lue koko vinkki »

David Walliams: Mörkökarhu

Pohjoisnavalla jääkarhuneiti nauttii elämästään jäävuorella loikoillen, silloin tällöin kalan merestä popsaisten. Kun tyytyväinen neitokainen vaipuu uneen, tapahtuu jotakin vallan kamalaa. Jäävuori murtuu ja nukkuva karhu joutuu tuuliajolle. Se ajelehtii ja ajelehtii, kunnes sen jäälautta on enää pieni jääkuutio ja karhu joutuu veden varaan. Onneks... Lue koko vinkki »

Suzanne Chiew: Stella ja toivomustähti

Jotenkin tuntuu siltä, että loistavat tähdet ovat pikkuihmisille tärkeä juttu. Itselleni tulee mieleen muutamakin tähtiloistoa sisältävä lastenkirja, yhtenä esimerkkinä täälläkin vinkkaamani Siili ja tähtisade. Mutta ovathan ne tuikkeineen mielenkiintoisia taivaankappaleita ja ainakin meidän pienen kerholaisemme yksi suosikkilauluista on alusta ast... Lue koko vinkki »

Guy Parker-Rees: Karri opettajana & Karri leipurina

Karri on hiukan hassunnäköinen koira, sen valkoisessa turkissa on nimittäin punaisia, vihreitä, sinisiä ja keltaisia raitoja. Myös Karrin talo on valkoinen, ja samalla tavalla raidallinen. Karrin ystäviä ovat Sulo Saukko, Tipsu Tipu ja Kattiina. Tässä teoskaksikossa ilmeisen aktiivinen Karri keksii ystävilleen hauskaa puuhaa, opiskelua ja leipomist... Lue koko vinkki »

Debbie Bliss: Neulekoulu : enemmän iloa puikoista

Debbie Bliss on maailmankuulu neulesuunnittelija ja tunnettu etenkin lastenneuleista; lisäksi hänellä on oma lankamallisto ja merkittävä julkaisutoimintakin. Nyt meidän neulojien iloksi on ilmestynyt hänen teoksensa Neulekoulu, jossa ei olekaan varsinaisesti neulemalleja, vaan lukuisia vinkkejä siitä, miten neuletyöstä saadaan mahdollisimman edusta... Lue koko vinkki »

Steve Smallman: Minäkö kärttyinen!

Eräänä päivänä Hiiri on aivan erityisen kärttyinen. Ja mitä ihmettä; sen kotikolon oviaukon peittää kaiken kukkuraksi valtava, karvainen peppu. Hieman asiaa selviteltyään Hiirelle valkenee, että pepun omistaa pieni Mäyrä, joka suree kadonnutta äitiään. Yhdessä Mäyrän kanssa Hiiri lähtee siis etsintäretkelle. Matkan alettua etsijät kohtaavat aimo... Lue koko vinkki »

David Melling: Loiskun päivä & Loiskun eväsretki

Tänä keväänä olen löytänyt jo muutaman söpön uuden kirjatuttavuuden. Tuorein niistä on Loisku, pieni ankanpoikanen. Loiskun päivä sekä Loiskun eväsretki antavat lukijalleen juuri sitä, mitä teoksilta nimien perusteella voikin odottaa; tarinat ihan tavallisesta päivästä sekä piknikretkestä kavereiden kanssa. Siis juuri niistä asioista, jotka ovat... Lue koko vinkki »

Rachel Delahaye: Hulvaton huippukokki

Hulvaton huippukokki on vallan klassinen väärinymmärrystarina. Toisin sanoen Tuukka, lastenjuhlien viihdyttäjä, ajautuu maan hienoimman ravintolan 50-vuotispäivien kunniaksi järjestettävien juhlien huippukokiksi. Simo Salama, Tuukan taiteilijanimi, sekoittuu Timo Salamiin ja soppa on valmis. Kohta syödään sangen erikoisia herkkuja ja ihmetellään tä... Lue koko vinkki »

Jujja Wieslander: Mimmi Lehmä kaipaa kesää

Mimmi Lehmällä on tylsää. Ulkona on ikävä, kylmänkostea ilma, eikä Mimmi viihdy navetassakaan. Ei ole kunnon talvi, eikä varsinkaan kesä; päivät ovat harmaita ja yöt mustia. Onneksi paikalle kuitenkin pyrähtää Varis, Mimmin harmaa ja musta ystävä. Seuralaisen saatuaan aina innokas Mimmi saa loistoidean: ”Mehän voimme leikkiä, että on kesä!” Koht... Lue koko vinkki »

Elys Dolan: Herra Pupun suklaatehdas

Miltei kaikki rakastavat suklaamunia. Erityisesti pääsiäisenä kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia suklaatuotteita: yllätysmunia, minimunia, pääsiäisrakeita ja tietysti suklaapupuja. Mutta mistä nuo oikein tulevat, miten suklaamunia tehdään? Tähän kysymykseen lähtee vastaamaan Elys Dolanin Herra Pupun suklaatehdas, omalla tavallaan varsin opettavain... Lue koko vinkki »

Danny Baker: Rohkea Sanni Hanhi

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Näinpä. Tästä mainiona esimerkkinä on metsän reunassa ypöyksin talossaan asusteleva huoleton Sanni Hanhi. Sanni on aina elellyt itsekseen, eikä ole ikinä tavannut muita eläimiä – muistaakseen. Näin ulkopuolisen näkökulmasta Sannin tilanne kuulostaa ehkäpä hiukan surulliselta, mutta ei se sitä ole, päinvastoin, Sanni on... Lue koko vinkki »

Jujja Wieslander: Lehmä saa laastarin

Muutaman vuoden päästä kolmikymppisiään juhliva Mimmi Lehmä on huippuhahmo. Mimmi sekä ystävänsä Varis muodostavat parivaljakon, jonka enemmän ja vähemmän toheloita tempauksia ainakin meillä luetaan koko perheen voimin. Kaksivuotiaskin tuntee ystävykset jo hyvin, olihan yksi hänen ehdottomia ensikirjasuosikkejaan Varis sanoo ei!, yltiöpäisessä nega... Lue koko vinkki »

Stacey McCleary: Annan sinulle maailman

Annan sinulle maailman on kaunis ja sydämellinen kuvakirja. Sen ydinajatuksena on vanhemman halu antaa vastasyntyneelle lapselleen paras mahdollinen lahja, ei sen vähempää kuin maailma kaikkineen. Teoksen sivut täyttyvät kuvista ja teksteistä, jotka kertovat maailmastamme: vuodenajoista, eläimistä ja luonnonilmiöistä, kaikesta ihmeellisestä ympä... Lue koko vinkki »

Julia Donaldson: Opitaan numeroita & Opitaan värejä

Englantilaiseen hirviöliigaan – vaikkakin täysin syyttä, eihän hän nimittäin ole edes ilkeä – ajautunut Mörkyli on saanut tarinansa uuteen ensikirjakaksikkoon. Tai ei näissä oikeastaan tarinaa ole, ainoastaan kuvia tarinan henkilöhahmoista. Opitaan numeroita ja Opitaan värejä ovat pieniä palapelikirjoja. Niiden sivuilla lasketaan yhdestä viiteen... Lue koko vinkki »

Rose Impey: Dinojengi : nosturi pelastaa päivän

Dinojengiläiset ahertavat taas. Tällä kertaa rakennuksen alla on talo Triceratopsien perheelle. Hommat sujuvat sinänsä moitteettomasti, pientä kuplintaa on ainoastaan työyhteisön henkilökemioissa. Kaunat kuitenkin unohtuvat, kun yhteisön uusin tulokas, harjoittelija Veikka Velociraptor, unelmoi itsensä suureen pinteeseen. Onneksi Bruno Brontosaurus... Lue koko vinkki »
Huojuva torni

Hanna Kökkö: Huojuva torni

Manun ja Helmin seikkailut jatkuvat. Yläkouluikäisellä geokätköilijäpariskunnalla riittää päänvaivaa uusista luokkatovereista. Toni on komea ja niin omahyväinen, että se käy jo häiriöksi. Kaupunginjohtajan poika on selvästi varakkaasta perheestä. Outi taas on hiljainen ja vetäytyvä, eikä saa ystäviä. Sitä yllättävämpää onkin, kun riidaksi yltyvä... Lue koko vinkki »

Jenny Alderbrant: Kirjoneuleita pakkaspäiviin

Monille neuleyhteisö Ravelryn jäsenille saattaa suunnittelijanimi JennyPenny olla tuttu. Nyt hän, oikealta nimeltään Jenny Alderbrant, on koonnut kirjan 24 kauniista kirjoneuleisesta asusteesta. Tuntuu siltä, että kirjoneuleet ovat nyt kovasti pinnalla, ja olen itse vannoutuneena kirjoneulojana sitä kovasti odottanutkin. Alderbrantin neuleet ova... Lue koko vinkki »

Ivar Asplund: Neulo palmikoita

Ivar Asplund on oppinut neulomisen jalon taidon isoäidiltään Anna-Stinalta jo viisivuotiaana ja kehittänyt taitoa sittemmin huippuunsa. On mielenkiintoista, ettei hän kirjansa esipuheessa ole ollenkaan defensiivinen sen suhteen, että mies neuloo, vaan ottaa asian ihan itsestäänselvyytenä, josta ei ole tarpeen erikseen mainita; alkusivuilla on viehä... Lue koko vinkki »