Seikkailu merenpohjassa

Tove Jansson: Seikkailu merenpohjassa

Tove Janssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, ja niinpä hänen esikoisteoksensa julkaistiin uudestaan. Toven 13-vuotiaana salanimellä Vera Haij tekemä pieni kuvatarina on sananmukainen sukellus satumaailmaan. Ensimmäisellä sivulla tyttö ja poika ajavat autolla merenpohjaan, mutta se ei ole minkään loppu, vaan aloittaa omaperä... Lue koko vinkki »
Kärpäsvaara

Timo Sandberg: Kärpäsvaara

Timo Sandberg on saanut hienon julkisen tunnustuksen, kun hänen viime vuonna ilmestynyt Mustamäki-­kirjansa palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka ­-palkinnolla. Se olikin varsin mielenkiintoinen ja tavallisuudesta poikkeava sijoittuessaan historialliseen ympäristöön. Nyt Sandberg on palannut vanhan tutun komisario Erkki Heittolan par... Lue koko vinkki »
Amerikkalainen

Meri Kuusisto: Amerikkalainen

On tarinoita, jotka alkavat todella herkullisesti, mutta jotka eivät lopulta täytä lukijan odotuksia. Sitten on niitä toisia, joiden alku ei aivan vakuuta, mutta jotka on lopulta luettava yhdeltä istumalta loppuun. Kun sinne on päästy, ne jättävät jälkeensä vielä hailakkaa lämpöä ja tyytyväistä hyrinää. Meri Kuusiston esikoisteos Amerikkalainen kuu... Lue koko vinkki »
The Walking Dead: Kuvernöörin nousu

Jay Bonansinga ja Robert Kirkman: Walking Dead : Kuvernöörin nousu

Kuvernöörin nousu on ensimmäinen kolmesta Walking Dead -sarjan kuvernööriä koskevista kirjoista. Kirjan ovat kirjoittaneet Walking Dead -sarjakuvan käsikirjoittanut Robert Kirkman ja kauhukirjailija Jay Bonansinga. Kirkmanin taustalla on mittava ura sarjakuvien parissa niin Imagella kuin Marvelillakin. Jay Bonansinga puolestaan on suomalaisille aik... Lue koko vinkki »
Valkoinen aura

Mia Vänskä: Valkoinen aura

"Tiesitkö sä muuten, että joku teidän koulussa opiskellut tyttö tapettiin muutama vuosi sitten", Linda sanoi äkkiä. "Se löytyi ojasta teidän koulun vierestä." Iina aloittaa opiskelujaan sairaanhoitajaksi uudella paikkakunnalla. Opiskelujen aloittaminen on stressaavaa, samoin suhde kotikaupunkiin jääneeseen poikaystävään, mutta ei se vain sitä o... Lue koko vinkki »
Kuhala ja tuomitut

Markku Ropponen: Kuhala ja tuomitut

Yksityisetsivä Otto Kuhala onnistuu jälleen hankkiutumaan vaikeuksiin. Hän suostuu rahapulassa perimään laskun, laskun ruumisarkusta, kalliista sellaisesta. Arkun on tilannut eräs liikemies, jonka luokse Kuhala ensimmäisenä pistäytyy. Herra löytyy, ikävä kyllä jo kuolleena ja makaamassa samaisessa arkussa. Perintä siis näyttää menevän pieleen. Kun ... Lue koko vinkki »
Ansiosidonnainen kuolema

Katja Alm: Ansiosidonnainen kuolema

Ansiosidonnainen kuolema esittelee lukijalle nuoren naisen – hänen nimeään ei kerrota missään vaiheessa – joka ei ole oikein tiennyt, mitä tehdä elämässään. Lopulta hän on päättänyt ryhtyä opiskelemaan kauppaopistossa. Kevään lopulla tarvitaan harjoittelupaikka, ja nainen menee työvoimatoimistoon harjoittelijaksi. Toimistossa ihmissuhteet ovat kire... Lue koko vinkki »
Ilottomien ihmisten kylä

Anne Leinonen: Ilottomien ihmisten kylä

Anne Leinonen kirjoitti yli kymmenen vuotta sitten novellin, joka kertoi kylästä, jossa nauraminen on kiellettyä. Kylän ulkopuolella oli raja, jonka taakse jotkut lähtivät, ja jonka takaa ei ollut paluuta. Sari Peltoniemi arvosteli novellin ja kommentoi: "Rajan takaisuuksia ei tarvitse paljastaa, mutta nyt jää sellainen vaikutelma, ettei kirjoittaj... Lue koko vinkki »
Lewis Winterin on kuoltava

Malcolm Mackay: Lewis Winterin on kuoltava

Lewis Winterin on kuoltava on trilogian ensimmäinen osa, jossa lukija tapaa ilmeisen päähenkilön, palkkatappaja Calum MacLeanin. Hän on 29-vuotias ammattilainen, lahjakas työssään ja toimii yleensä vain freelancerina. On helppo tappaa, on vaikeaa tehdä se hyvin. Jos hän epäonnistuu, siitä rangaistaan. Ei kuitenkaan tapeta. Calumille tarjotaan va... Lue koko vinkki »
Koston vanki

Stefan Tegenfalk: Koston vanki

Brutaaleja kostomurhia on tapahtunut jo useampia, eikä tekijää vain saada kiinni. Rikoskomisario Walter Gröhn etsiikin täysin uusia toimintalinjoja ja apuna on Jonna de Brugge. Huume X:n kehittäjä on kadonnut. Leo Brageleria pidetään vankina jossakin – missä, sitä hän ei tiedä edes itse. Häneltä vaaditaan tietoja, häntä kidutetaan ja hän on sairas,... Lue koko vinkki »
Viimeinen ihmissusi

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Jake Marlowe on tietääkseen maailman viimeinen ihmissusi. Agentuuriosasto Moiko on metsästänyt ihmissudet sukupuuttoon ja Jaken täytyy varoa nahkaansa. Jake on kuitenkin elänyt satoja vuosia ja elämä on alkanut tökkiä jo jonkin aikaa sitten, joten hän päättää karata maaseudulle odottelemaan vääjäämätöntä kuolemaansa. Mutta kaikki tai oikeastaan mik... Lue koko vinkki »
Marras

Sami Lopakka: Marras

Pohjois-Suomesta lähtöisin oleva bändi kokoaa itsensä jälleen kerran kiertueelle Eurooppaan, näin on eletty jo viisitoista vuotta. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yhtye ei ole niinkään suosittu, mutta muualla menee vielä hyvin. Ainoastaan Hautamaalla on outo aavistus siitä, että jotain pahaa on tapahtumassa ja koko kirja kerrotaankin hänen näkökul... Lue koko vinkki »
Lempi ei ole leikin asia

Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

Billie on omasta mielestään sivistymätön moukka jo pelkän syntyperänsä takia. Franck on hyvin toimeentulevan perheen älykäs poika, mutta pähkinä perheelleen homoseksuaalisuutensa takia. Sattuman oikusta Billie ja Franck päätyvät yhteen koulutehtävän takia. Samalla he ystävystyvät ja omalla tavallaan rakastuvat. Lempi ei ole leikin asia osoittaa ... Lue koko vinkki »
Ole niin kiltti älä rakasta häntä

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Jojo Moyesin kirja Ole niin kiltti, älä rakasta häntä, vie lukijansa kahden eri vuosikymmenen Lontooseen. Vuonna 1960 Jennifer Stirling herää sairaalassa vakavasti loukkaantuneena ja muistinsa menettäneenä. Paluu omaan elämään tuntuu vieraalta ja väärältä, eikä arki aviomiehenkään kanssa tahdo sujua. Menneisyyden solmut alkavat avautua, kun Jennife... Lue koko vinkki »

Erik Axl Sund: Varistyttö

"Kerran muuan metsästäjä lähti viidakkoon ampuakseen apinan. Kun hän oli päässyt tarpeeksi lähelle, hän meni suojaan puun taakse, kohotti kiväärinsä ja tähtäsi. Juuri kun hän oli painamaisillaan liipasinta, apina sanoi: 'Jos ammut minut, äitisi kuolee, ja jos annat olla, isäsi kuolee.' Apina asettui paikalleen, mutusteli ruokaansa ja raapi itseään ... Lue koko vinkki »
Heta

Arne Nevanlinna: Heta

Paitsi kampurajalkaansa ja ajatustenlukukykyään Heta on aivan tavallinen herrasväen piikatyttö. Orpo Heta kasvaa Celeriuksen kenraaliperheessä ensin Haminassa ja sittemmin Helsingissä Senaatintorin laidalla. Celeriukset ovat hieno suurperhe: leskikenraalitar Gustavan hoviin kuuluu tohtoreita, paroneita, upseereita, senaattoreja ja tuomareita puolis... Lue koko vinkki »
Valuvika

Kimmo Miettinen: Valuvika

Markus Imatra on alkanut tottua elämään Helsingin alamaailman liepeillä. Kun hän pari vuotta sitten sai kuulla sukunsa todellisesta taustasta, alkaa Ukki nyt viipyillä konttorilla ja viskilasillisen ääressä kertoilla tarinoita suvun hurjasta elämästä. Ukkia ei hetkeäkään vaivaa se, että joku on ottanut – kirjaimellisesti – oikeuden omiin käsiinsä j... Lue koko vinkki »
Valheiden varjo

Denise Mina: Valheiden varjo

Sanotaan, että jokainen britti muistaa, missä oli prinsessa Dianan kuolinyönä. Nuori Rose on muistava sen aivan muista syistä läpi elämänsä. Hyväksikäytettynä ja hylättynä hän joutuu tilanteeseen, jossa vain väkivalta on ratkaisu. Hän myös maksaa siitä viettämällä vuosia vankilassa. Onneksi hyvä asianajaja saa tuomion kohtuulliseksi sekä auttaa hän... Lue koko vinkki »
Lyhyehköjä päiviä

Anna Katharina Hahn: Lyhyehköjä päiviä

Lurra Editions on pienkustantamo, joka on erikoistunut saksankieliseen kirjallisuuteen. Nyt sen tuotantoon on jälleen löytynyt pienimuotoinen helmi, Anna Katharina Hahnin esikoisteos Lyhyehköjä päiviä. Romaani sijoittuu 2000­-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Stuttgartiin muutaman loppusyksyn päivän aikana. Kerronta kulkee neljän näkökulman kautta... Lue koko vinkki »
The Violent Century

Lavie Tidhar: The Violent Century

Alan Mooren Vartijoita pidetään kai yleisesti hienoimpana tulkintana supersankareista. Minun kirjoissani Lavie Tidharin The Violent Century keulii kuitenkin Mooren mestariteoksen ohi, mitä supersankariaiheen uustulkintoihin tulee. The Violent Centuryn maailma on omamme, mutta yhdellä muutoksella. Saksalainen tiedemies, tohtori Vomacht, sai ennen... Lue koko vinkki »