Me olemme päättäneet -kirjan kannessa on tiiliseinä, johon on spraymaalilla maalattu kirjan nimi. Seinän yläpuolella on valaistu ikkuna, jossa näkyy ihmisen siluetti.

Maria Mustranta: Me olemme päättäneet

Eräänä elokuisena yönä Jonin ikkunan alle ilmestyy hahmo menneisyydestä. Erkka on vähän levoton kaveri ja joutuu herkästi hankaluuksiin, joten juuri lukion aloittaneen Jonin mielessä on muutakin kuin arvaamattoman vanhan kaverin kanssa hengailu. Erkalla on kuitenkin ongelma: hän asuu nuorisokodissa, joka uhataan sulkea. Nuorisokodin sulkemispäät... Lue koko vinkki »
Kristinuskon historia -kirjan kannessa on vanhan koristeellisen kirkollisen käsikirjoituksen tekstiä, jossa puhutaan apostoli Paavalista.

Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia

Pontoksen provinssista kotoisin olevan rikkaan laivanvarustajan Markionin mielestä juutalaisten pyhien kirjoitusten Jumala oli eri olento kuin Jeesuksen ilmoittama Jumala. Kristittyjen omista kirjoituksista hän hyväksyi vain Luukkaan evankeliumin sekä muutamia Paavalin kirjeitä. Hän piti itseään Paavalin työn jatkajana: tämän ajama irrottautuminen ... Lue koko vinkki »
John Ford -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva John Fordista.

Lauri Timonen: John Ford

Filmihullun päätoimittaja ja elokuvakirjailija Lauri Timonen on muutamassa vuodessa julkaissut valtavan määrän laadukasta elokuvahistoriaa, joka hakee pienessä maassa vertaistaan. Vuonna 2025 ilmestyi kaksi teosta amerikkalaisesta elokuvaohjaaja John Fordista (1894-1973), vuodet 1894–1949 kattava ensimmäinen osa ja ja vuodet 1950–1973 kattava toine... Lue koko vinkki »
Viimeinen pistos -kirjan kannessa on sinisävyinen kuva sairaalakäytävästä, injektioruisku ja tyhjä lääkepullo.

Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos

Janka Vitéz on käytännössä näkymätön. Hän on kuusikymppinen laitosapulainen, pieni kooltaan ja vaatimaton ulkoiselta olemukseltaan. Hän on myös unkarilainen maahanmuuttaja ja alkuperäiseltä ammatiltaan oikeuslääkäri. Janka työskentelee suomalaisen Aboan ultramodernin keskussairaalan teho-osastolla. Patricia G. Bertényin Osasto C1 -sarja on edenn... Lue koko vinkki »
Mandariinin tytär -kirjan kannessa on kellertävänsävyinen kuva, jossa on erilaisia kasvien lehtiä ja oksia.

Matti Järvinen (toim.): Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia

Mastodonissa vinkattiin, että Nysalor on julkaissut tällaisen kokoelman vanhoja suomalaisia novelleja. Siinä keskustelussa asian ytimessä oli Aino Malmbergin novelli Ystävyyttä, joka on varsin varhainen esimerkki queeriksi luettavaksi kirjallisuudesta – novelli on julkaistu vuonna 1903. Pitihän sellaiseen tutustua! Kokoelma avaa Nysalorin Varhai... Lue koko vinkki »
Julietten toinen elämä -kirjan laventelinsävyisessä kannessa näkyy kaksikerroksinen talo, jossa on ikkunaluukut avoinna.

Sami Joensuu: Julietten toinen elämä

Mutta minä kirjoitan silti, sillä joskus sanat ovat ainoa tapa hengittää. Kun jättää turvallisen työn pankissa Pariisissa ja muuttaa etelään viinitilalle, asetelma antaa mahdollisuuksia tavallisempaankin tarinaan. Sami Joensuun Julietten toinen elämä ei kuitenkaan ole perinteinen viihdekirja mainituista aineksista. Tarinassa on paljon herkky... Lue koko vinkki »
Materian unien kannessa on mustalla taustalla piirroksia ketjusta, kiteistä, kasveista, pääkallo ja simpukka.

Elli Leppä: Materian unet

Millaista on materian ympäröimä elämä? Kun oma identiteetti rakentuu koruista, pellavamekoista ja designlasista, niin että ajatus Marsiin uudisraivaajaksi lähtemisestä on mahdoton ja kun koruja on järkevintä luetteloida rajaamalla 10 × 10 cm alue, laskea siitä kappalemäärä ja kertoa todellisella pinta-alalla. Kun uhanalaiseksi ja museoituneiksi ... Lue koko vinkki »
Frank Bear : Mustan laakson paimen -kirjan kannessa on kuva rynnäkkökivääristä.

Toni Mattila: Frank Bear : Mustan laakson paimen

Terveyskeskuslääkäri Toni Mattilan ensimmäinen dekkari on raju hardcoredekkarin ja sincitymäisen synkän film noirin yhdistelmä, sarjakuvamainen kovaksikeitetty kioskidekkari, kuin aikoinaan Jerry Cottonit. Mattilan dekkari ei ole tarkoitettu nynnyille ja heikkohermoisille. Näin rajua dekkaria en muista koskaan lukeneeni. Mattilan teksteissä rohkais... Lue koko vinkki »
Evoluution herrat -kirjan kannessa on Vitruviuksen miestä jäljittelevä piirros, jossa miestä on parannettu kyberneettisillä osilla.

Tapio Tamminen ja Anssi Ylirönni: Evoluution herrat : Kosmismi, transhumanismi ja jumalallistettu teknologia

Välillä Piilaaksosta kuuluu kummia. Joku umpirikas tech-yrittäjä optimoi terveyttään kymmenillä lisäravinnepillereillä päivässä, toinen siirtää itseensä nuorten miesten verta, jotta voisi säilyttää nuoruutensa. Biohakkerointia, kryogeniikkaa, mitä tahansa, jotta voimme väistää ikääntymisen, ja jopa kuoleman sekä parantaa ominaisuuksiamme loputtomas... Lue koko vinkki »
Matkaopas mahdolliseen -kirjan kannessa on piirroksia scifinäkymistä: avaruutta, olentoja, avaruusalus.

Venla Lintunen, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen (toim.): Matkaopas mahdolliseen : tieteiskirjoittajan työkalupakki

Matkaopas mahdolliseen on Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n julkaisema kirja, joka kokoaa yksiin kansiin Suomen eturivin tieteiskirjoittajia, kuten Runeberg-palkitun Tiina Raevaaran ja Kalevi Jäntin palkinnon saaneen Emmi Itärannan. Suomalaisia kirjoitusoppaita on viime vuosina ilmestynyt kiitettävän paljon. Esimerkiksi Haamu-kustannu... Lue koko vinkki »
Todellinen ystävä -kirjan kannessa on piirros sisätiloista, joissa poika leikkii pienen valkoisen koiranpennun kanssa.

Mirkka Eskonen ja Petra Heikkilä: Todellinen ystävä

Kasperi on toivonut pitkään koiraa, sellaista pientä valkoista, ja eräänä päivänä isä tulee kotiin pahvilaatikon kanssa. Siellä on koira! Isän työkaverin lapsi on kyllästynyt koiraan, joten nyt se muuttaa heille. Koiran nimi on Nero. Nerosta ja Kasperista tulee heti parhaat ystävät. Naapuritalon Felix kaipaisi Kasperista seuraa etsimään kissoja,... Lue koko vinkki »
Vilijonkka on tarkka -kirjan oranssissa kannessa on kolme piirrosta Vilijonkasta.

Tove Jansson, Päivi Kaataja ja Riikka Turkulainen: Vilijonkka on tarkka

Vilijonkka on tarkka jatkaa Pikku Muumi -kirjasarjaa, jossa esitellään tunteita muumihahmojen kautta. Kirjojen kuvitus on peräisin Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Päivi Kaataja ja Riikka Turkulainen ovat kirjoittaneet kuviin uuden tarinan. Sarjassa on ilmestynyt yhdeksän muutakin osaa. Vilijonkka arvostaa järjestystä. Kaiken pitää olla suorassa ... Lue koko vinkki »
Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin -kirjan kannessa on ruskeasävyinen valokuva arkkipiispa Paavalista.

Nunna Kristoduli: Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin

Luterilaiset eivät juurikaan tiedä ortodokseista mitään. Millaisia he ovat ja heidän uskonsa, saa selville nunna Kristodulin kirjasta Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin (Minerva 2008). Kirja on oman alansa harvinaisuus ja kannattaa siksi lukaista, sillä nunnan suorasukaisuus yllättää lukijansa. Kirja on myös häpeilemättömästi ja kri... Lue koko vinkki »
Jehkin kannessa on veritahrainen valokuva vuonomaisemasta, jossa kaksi ihmistä meloo kanootilla.

Tuire Malmstedt: Jehki

Tuijotin merelle lumoutuneena. Vedin keuhkoni täyteen meri-ilmaa, ja kun suljin silmäni, saatoin kuulla Jehkin soittoäänen viheltävän tuulen lomasta. Ironista kyllä, soittoääni oli iPhonen valikoimassa nimellä Lähtö. Oikeuspsykologi Nina Nordbø istuu jäämeren rannalla ja miettii, mistä hän voisi aloittaa miehensä Jehkin kymmenen vuotta aiemmin ... Lue koko vinkki »
Sika somettaa -albumin kannessa Wagner raivosomettaa puhelimella. Viivi sanoo: "Muista nettietiketti!", mihin Wagner vastaa: "Mutta kun ihmiset eivät tajua mitään!"

Juba: Sika somettaa

Viivi ja Wagner on yksi pitkäikäisimmistä suomalaisista sarjakuvista. Sarjakuvan modernia versiota on ilmestynyt vuodesta 1998 ja Sika somettaa on sarjan 29. albumi. Sarjakuva seuraa sian ja naisen välistä parisuhdetta. Wagner on huonokäytöksinen vätys, jota Viivi sietää tuntemattomasta syystä. Tällä kertaa Viivi huomaa somen kuluttavan aikaansa... Lue koko vinkki »
Langenneiden naisten talo -kirjan kannessa on useamman naisen ja yhden kirjasta saarnaavan miehen siluetit.

Johanna Annola: Langenneiden naisten talo

Alkuvuodesta 2026 julkaistu Langenneiden naisten talo on itsenäinen jatko-osa Johanna Annolan historialliselle romaanille Valkenee kaukainen ranta. Yhdessä ne muodostavat Annolan Routataivaat-sarjan. Kahden kirjan muodostama "sarja" on tosin vasta aluillaan, mutta kirjoja yhdistävät 1890-luvun lopun köyhäinhoidon laitokset, vaivaistalot ja naisten ... Lue koko vinkki »
Punapääoman romahdus -kirjan kannessa on piirros isosta punaisesta tiiliseinästä. Seinästä pois päin kävelee pieni mies kantaen punaista lippua, joka on samalla yksi seinästä irronnut tiili.

Esko Seppänen: Punapääoman romahdus

Velaksi eläminen, valtava byrokratiakoneisto ja valtion vahva rooli ovat edelleenkin, valitettavasti, suomalainen malli. Samalla totuutta yritetään häivyttää kauniilla ylisanoilla niin oikeiston kuin vasemmistonkin suunnalta niin ettei tavallinen ihminen, joka ei seuraa politiikkaa tarkasti, voi olla varma mikä on totta, ja mikä vaalien alla äänest... Lue koko vinkki »
Rakkautta ratikassa -kirjan kannessa on punatakkinen nainen, jolla on harmaa reppu selässä ja kamera kaulassa. Hän seisoo jalkakäytävällä ja hymyilee kameralle. Kadun toisella puolella on helsinkiläinen kelta-vihreä raitiovaunu.

Asta Ikonen: Rakkautta ratikassa

Ker-ran-kin kaupunkilaisromantiikkaa! Asta Ikosen Rakkautta ratikassa sijoittuu Helsinkiin, Pikku Huopalahteen ja kaupungin nähtävyyksiin. Sallalla on vapaa kesä, ja hän päättää viettää sen Helsingissä. Tädin asunto on melkein kuin hänen omansa, sillä täti matkustelee ja mökkeilee paljon ja käy vain kääntymässä kaupunkikodissaan. Jutusta Vern... Lue koko vinkki »