Laura Jackson: Jon Bon Jovi

Kirja kertoo Jon Bon Jovin tarinan lapsesta lähtien yksityiskohtaisesti. Tämä on tarina siitä, kuinka hän taisteli itsensä ja yhtyeensä yhdeksi maailman kuuluisimmista rockbändeistä, Bon Joviksi. Kuinka Johnista tuli Jon Bon Jovi, hyvä-ääninen, komea, kovan luokan yhtyeen nokkamies. John Francis Bongiovi syntyi italialaistaustaisen isänsä Johnin... Lue koko vinkki »
Juliet riisuttuna

Nick Hornby: Juliet riisuttuna

1980-luvun puolessavälissä kulttimuusikko Tucker Crowe keskeyttää uutta albumiaan markkinoineen kiertueensa ja vetäytyy täysin julkisuudesta. Pieni mutta uskollinen faniyhteisö kuitenkin jatkaa Tuckerin ihailua ja hänen tuotantonsa intohimoista tutkiskelua sekä arvailuja syrjäänvetäytymisen syistä vielä yli 20 vuotta myöhemmin. Innokkaimmat kiertäv... Lue koko vinkki »
Ei vaikuta keikkaan

Tommi Liimatta: Ei vaikuta keikkaan

Yhtye saa päähänsä tehdä supermarsalkka Mannerheimista temaattisen triplalevyn. Kulujen kattamiseksi yhtyeen täytyy lähteä tietenkin kiertämään maata keikoille, vaikka aina ei hirveästi huvittaisikaan. Kiertueella tietenkin sattuu ja tapahtuu. Jutut pyörivät aidon rock-elämän ympärillä tarun ja toden rajamaastossa. Tommi Liimatta on tuottelias k... Lue koko vinkki »
Mansikkakarnevaalit

Seppo Heikkinen: Mansikkakarnevaalit

Mansikkakarnevaalit on realistinen romaani nuorten kavereiden matkasta Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille Liimataisen ukon vanhalla Transitilla ja toilailusta siellä. Eihän siellä ole niin upeaa kuin Turun Ruisrockissa, mutta taatusti riehakkaampaa kuin Pielaveden muikkufestivaaleilla. Pettymyksiä on kuitenkin tarjolla jo matkan alkaessa. Kaverukset... Lue koko vinkki »
Emily the Strange : Kumpi ja Kummempi

Jessica Gruner ja Rob Reger: Emily the Strange : Kumpi ja kummempi

Emily jatkaa outoja seikkailujaan omassa, kummallisessa maailmassaan. Naapureita ja muitakin hiukan häiritsevien kokeidensa takia Emily joutuu jälleen kerran muuttamaan äitinsä kanssa. Silifordvillen pikkukaupunki saa nyt Emilyn asukikseen hiukan epämääräisen maineen saaneeseen taloon. Hän tarvitsee apua kaikkien tärkeiden projektiensa toteuttam... Lue koko vinkki »

Dave Thompson: Ozzy Osbourne omin sanoin

Uskollinen Ozzy-fani, toimittaja Dave Thompson on koonnut teokseen otteita Ozzyn sanomisista neljänkymmenen vuoden ajalta. Tuloksena on kokoelma hurjia ja huvittavia juttuja, mutta myös  outoja huomioita elämästä sekä syvällisiä pohdintoja – ihan oikeasti. Osa sanonnoista on eri haastatteluista, lehtijutuista ja muista yhte... Lue koko vinkki »
Aksolotli : Yliajo

Helene Hegemann: Aksolotli : yliajo

Helene Hegemann kirjoitti tämän romaaninsa 17-vuotiaana. Kirjaa on jossain verrattu kapinakirjallisuuden klassikoihin, muun muassa 1950-luvulla ilmestyneeseen Sieppariin ruispellossa. Nuorten röyhkeys, älykkyys, inho ja tahallinen normeista poikkeaminen yhdistää ehkä teosten päähenkilöitä, mutta nykymeno on rajumpaa kaikin puolin. 16-vuotias Mif... Lue koko vinkki »
Pääkallolipun alla

Arto Melleri: Pääkallolipun alla : proosateokset

Runoilijana tunnettu Arto Melleri julkaisi uransa aikana myös paljon novelleja, kertomuksia, romaanin sekä artikkeleita eri aiheista. Työpäiväkirjoihinsa hän tallensi runsaasti proosaluonnoksia, tyylikokeiluja ja mietiskelyä. Pääkallolipun alla sisältää julkaistujen proosateosten lisäksi muun muassa päiväkirjamerkintöjä, jotka avaavat upean näkö... Lue koko vinkki »
Albert Järvinen -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva Albert Järvisestä aurinkolasit päässä virittämässä kitaraa.

John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen

Mahtava paketti Suomen rockhistoriaa on näissä kansissa. Kirja on niin täynnä tietoa, että se on alkaa olla jo lähes "raamattu". John Fagerholm ja Jaakko Riihimaa ovat tehneet ison työn ja onnistuneet siinä erinomaisesti. Albert Järvinen oli niin monessa mukana ja niin taitava, että hänen elämäntyönsä koskettaa todella monia. Kun kerrotaan Alber... Lue koko vinkki »

Jessica Gruner ja Rob Reger: Emily the Strange – Pimennon päivät

Lopultakin Emily the Strange tulee Suomessa esiin, oikeana kirjana piirroksineen kaikkineen. Hän on oman elämänsä yksinäinen oudokki, tumma gootti, huippunerokas taiteilija, uneksija ja rokkari, joka salaperäisine kissoineen seikkailee uppo-oudossa todellisuudessa. Mustiin pukeutunut tyttö istuu puistossa muistinsa menettäneenä ja alkaa selvittä... Lue koko vinkki »

Ben Myers: Muse : vastavirtaan

Matthew Bellamyn, Chris Wolstenholmen ja Dominick Howardin muodostama Muse on yhtye, jonka tarina todellakin ansaitsi päästä kovien kansien väliin. Muse ei ole noussut maailmanlaajuiseen suosioon sattumalta, onnella tai ulkomusiikillisilla asioilla ratsastaen. Suuren lahjakkuuden lisäksi eväinä ovat olleet sinnikkyys, rohkeus tehdä jotain erilaista... Lue koko vinkki »
Queen : Koko ura -kirjan kannessa on valokuva Freddie Mercurystä esiintymässä Queenin konsertissa. Mercuryllä on valkoiset housut, paljas ylävartalo, harteillaan kuninkaan punainen kärpännahalla reunustettu viitta ja kädessään pramea kruunu.

Michele Primi: Queen : Koko ura

Primin toimittama opus on hyvä Queen-tietokirja. Se on erinomainen johdatus Queeniin, yhtyeen musiikkiin, levytyksiin ja konserttihistoriaan. Isokokoinen, hienosti kuvitettu kirja on helppoa luettavaa ja selattavaa vaikka pienissä osissa. Kirjassa on esimerkiksi ajankohdan mukaan järjestettynä Queenin kaikki konsertit soittolistoineen, mi... Lue koko vinkki »
Kesämies-kirjan kannessa on alaston Jouni Hynynen järven rannalla kesäillassa.

Jouni Hynynen: Kesämies

Jos ei ole koskaan lukenut mitään Jouni Hynyseltä, niin nyt on korkea aika. Oivan mahdollisuuden antaa "Hynysen kootut", jokaisen käteen sopiva pokkari Kesämies! Kesämies on tuhti paketti kaikkea, tarinaa on kerätty sieltä sun täältä. Runoja Mies katoaa -teoksesta, tarinoita Rakkaudella, Hynynen -kirjasta, ja sitten joka välissä aivan kamalia (h... Lue koko vinkki »
Minä, Ozzy -kirjan kannessa Ozzy Osbourne osoittaa katsojaa sormella.

Chris Ayres ja Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy

Kun John Osbournen isä sanoi, että hänen pojastaan vielä tulee jotakin, sitä ei uskonut kukaan. Kaikki sen sijaan uskoivat toisen ennustuksen: että hän tulee istumaan vankilassa. Ozzy istui, tosin lyhyen tuomion eikä enää palannut sille tielle. Minä, Ozzy -kirjassa Ozzy itse kertoo kaiken muistettavan – ainakin omasta mielestään ja omalla tavall... Lue koko vinkki »
Espedair Street -kirjan kannessa on vanhanmallinen levysoitin ja sen vieressä istuva pieni koira, joka katsoo suoraan kohti kameraa.

Iain Banks: Espedair Street

"Kaksi päivää sitten päätin tappaa itseni... Viime yönä muutin mieleni", aloittaa kirjan kertoja, Danny Weir. Weir on menestyksekkään Frozen Gold -rockbändin basisti ja lauluntekijä. Weir katselee kirjassa taaksepäin suuren päätöksensä hetkellä ja muistelee menneitä. Kirjassa käydään läpi Weirin matka oudosta luuserista suositun rock-bändin basi... Lue koko vinkki »
David Bowie -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva David Bowien kasvoista.

Marc Spitz: David Bowie

Tunnetun rock-kriitikon ja kirjailijan haastava ja kompakti elämäkerta David Bowiesta, monilahjakkuudesta, jonka ideat ovat aina erilaisia ja mieleenpainuvia. Muusikosta, säveltäjästä, ohjaajasta, näyttelijästä – monipuolisesta taiteellisesta lahjakkuudesta tämän lapsuudesta aina nykypäivään asti. Bowiesta on kirjoitettu kymmeniä kirjoja, tämä o... Lue koko vinkki »
Koit ny rauhottu! -kirjan kanessa on kuva nuoresta miehestä. Kuva on mustavalkoinen, mutta miehen jalassa olevat farkut ovat siniset. Taustalla on nuorisoa kadulla polkupyörineen.

Timo Lähteenmäki ja Mikko Vienonen: Koit ny rauhottu! : Tositarinoita pop-villitysten tulosta pikkukaupunkiin

Tekijät ovat valinneet tutkimustensa kohteeksi kotikaupunkinsa Salon, jonka nuorison villityksiä käydään läpi 1950-luvulta 1980-luvulle. Kirjasta selviää, kuinka Saloon tulivat rock'n'roll, modit, Beatles, fiftarit, punk, elmulaisuus, folk ja moni muu Suomen nuorisoa villinnyt ilmiö. Salo on pienenä kaupunkina mainio esimerkki. Turun ja Helsingi... Lue koko vinkki »
Kovan päivän ilta kirjan kansi kuvaa vinyylisinkkua, jonka keskiosassa on Mauri Kunnaksen piirtämiä rocktähtiä, muun muassa Mick Jagger, Bob Dylan ja Jimi Hendrix.

Jake Nyman: Kovan päivän ilta : Rockin historiaa 45 kierrosta minuutissa

Kovan päivän ilta sai alkunsa kun Jake Nyman törmäsi pari vuotta sitten vanhoja vinyylisinglejä sekä Iskelmä- ja Suosikki-lehtiä sisältäneeseen pahvilaatikkoon ja alkoi miettiä historiaa, joka on tallennettu tuolle pienelle mustalle lätylle. Tuloksena syntynyt kirja on katsaus eräisiin 1950- ja 1960-lukujen keskeisiin tapahtumiin, joiden melskeen k... Lue koko vinkki »
Pink Floyd : Koko ura -kirjan kannessa on kuva Pink Floydin keikalta.

Ian Shirley: Pink Floyd : Koko ura

Pink Floyd oli melkoisen tavallinen pieni psykedeliabändi, joka aloitteli 1960-luvun puolivälissä ja josta tuli lopulta varsinainen rocklegenda. Kuka olisi vuonna 1966 uskonut, että 43 vuotta myöhemmin Pink Floyd tunnettaisiin kaikkialla yhtenä maailman musiikillisesti, ja jopa taiteellisesti ja kaupallisesti menestyneimmistä yhtyeistä? Pink Floyd ... Lue koko vinkki »