Laiton lapsi

Trevor Noah: Laiton lapsi : Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Tämä oli jokseenkin toisentyyppinen kirja kuin odotin. En tiennyt Trevor Noahista mitään etukäteen, en ole koskaan katsonut The Daily Show'ta. Niinpä tuli yllätyksenä, miten hauskalla tavalla Laiton lapsi on kirjoitettu. Noah kertoo todella värikkäästä lapsuudestaan ja nuoruudestaan Etelä-Afrikassa ja valottaa siinä sivussa apartheidin älyttömyyttä... Lue koko vinkki »

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Jostain sain vinkin, että nyt on jälleen kirja, jonka yksi aihe on uskonnollinen yhteisö. Joten ei kun kimppuun, sillä aihe jaksaa aina vaan kiinnostaa. Kirjan kertojana on Markus, jolla on kolme siskoa. Perhe on lämminhenkinen ja isä opetti heitä huolehtimaan toisistaan, etenkin Markusta, joka perheen ainoana poikana oli velvoitettu huolehtimaa... Lue koko vinkki »

Emelie Pine: Tästä on vaikea puhua

Tästä kirjasta olin kuullut paljon ja se on nostattanut ajatuksia, joten olihan se pakko ottaa käsittelyyn ja ilahduin siitä todella. Kirja todella on nimensä veroinen, sillä siinä käsitellään kaikki ne aiheet, joista voi vaan sanoa, että Tästä on vaikea puhua. Naisen elämää kannesta kanteen; ja kaikki ne asiat, ne, joista ei ole uskaltanut puhu... Lue koko vinkki »

Hallie Rubenhold: Viisi : Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Onkohan kenestäkään murhaajasta kirjoitettu niin paljon kuin Viiltäjä-Jackistä? Aiheesta tuntuu löytyvän loputtomasti kirjallisuutta, mutta siitä huolimatta eräs seikka murhiin liittyen on jäänyt omituisen vähälle huomiolle – nimittäin itse uhrit. Itse muistan lukeneeni uhreista oikeastaan vain sen, että he olivat prostituoituja, mutta Hallie Ruben... Lue koko vinkki »
Yöllinen elämämme

Anna Tommola: Yöllinen elämämme : Miksi näemme unia

Ottaen huomioon miten suuren kiinnostuksen kohteena unet ovat olleet kautta ihmiskunnan historian, on mielenkiintoista miten vähän niistä edelleen tiedämme. Miksi ylipäätään edes näemme unia? Anna Tommolan Yöllinen elämämme kerää aiheesta yhteen viimeisimmän tieteellisen tiedon, unohtamatta myöskään yksilöllisiä kokemuksia. Kirjan ensimmäinen pu... Lue koko vinkki »
Toinen silmä kiinni

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Kun äidillä oli takki päällä, pakotin itseni ylös. Kävelin eteiseen, kiedoin käteni äidin ympärille. Äidin silmät olivat sammuneet elämästä. Niskaani särki syyllisyydestä, ohut yöpaitani oli hiestä märkä. Palaisimmeko aiheeseen enää koskaan? Palaisimmeko ennallemme joskus? Nuori perheenäiti ei yllättäen enää näe kuin toisen puolen puolisonsa ka... Lue koko vinkki »

Daniel Rydén: Maailman salaperäisin kirja ja muita historian mysteerejä

Daniel Rydén on ottanut tehtäväkseen tutkia ihmisiä vaivanneita kysymyksiä kuten, kuka oli Viiltäjä Jack, miksei poliisi ole ratkonut Olof Palmen murhaa tai miksi rutto levisi niin nopeasti. Aiheet on käsitelty ytimekkäästi muutaman sivun kokonaisuuksina ja antamatta tilaa yliluonnollisille uskomuksille. Tämä on piristävää, sillä useimmat mystee... Lue koko vinkki »

Mariette Lindstein: Tuomiopäivä : lahko 2

Sofia Bauman, nuori kirjastonhoitaja, vietti kaksi vuotta Dimön saarella Via Terra -lahkon parissa ja sen karismaattisen johtajan Franz Oswaldin pauloissa. Pako saarelta kuitenkin onnistui, ja Franz joutui oikeuden eteen. Hän on nyt vankilassa, mutta taitava asianajaja Anna Maria Callini, joka tietenkin kuolaa komean Franzin perään, saa hänet vapaa... Lue koko vinkki »

Emma Vepsä: Tie Teheraniin : peukalokyydillä Iraniin

Liftaaminen on itselleni ihan vieras kokemus ja siten ennakkoluuloisena olen miettinyt, että se ei varmaan ole hirveän turvallinen matkustusmuoto tai ylipäätään kätevä tapa matkustaa, ainakaan pidempiä matkoja. Eihän sitä voi koskaan tietää saako edes kyytiä ja jos saa, niin minkälaisen hyypiön kyydissä. Tie Teheraniin : peukalokyydillä Iraniin ... Lue koko vinkki »

Antti Halme: Saattaen vaihdettava

Tämä Antti Halmeen ensimmäinen aikuisten kirja on niin lukemisen arvoinen, että olin ihan liekeissä alusta loppuun asti. Kirjassa on kolme päähenkilöä, joiden elämät ovat kaikki erilaisia, mutta niin mielenkiintoisia, että välillä nauratti ja sitten taas nousi vesi silmiin. Joten voi sanoa, että silloin kirjailija on onnistunut, kun saa tunteet ... Lue koko vinkki »

Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen : Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer

Kun Michelle McNamara on 14-vuotias, hänen naapurinsa tapetaan, eikä syyllistä koskaan saada kiinni. Väkivaltainen murha vaikuttaa McNamaran elämään: hän alkaa pakkomielteen lailla tutkia sarjamurhaajia ja erityisesti Golden State Killeriksi kutsumaansa tappajaa. Golden State Killer aloitti sarjaraiskaajana, ja hänen ensimmäinen tunnettu rikokse... Lue koko vinkki »
Perno Mega City

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Hanna kasvaa työläisperheessä Pernossa, Turun lähiössä. Perno Mega City kuvaa tytön kasvukertomusta varhaislapsuudesta teini-ikään köyhyyden ja huono-osaisuuden keskellä. Elämään kasautuu kaikenlaista vastoinkäymistä, joista vähäisimpiä eivät ole äidin mielenterveysongelmat ja myöhemmin isän vakava sairastuminen. Hanna on saman ikäinen kuin minä... Lue koko vinkki »

Tuomas Rajala: Isävuoro : Miehekäs selviytymisopas eroon

Menneisyydessä on paljon upeita muistoja, sillä koimme monia asioita yhdessä. Niistä olen ikuisesti kiitollinen, sillä ilman niitä en olisi sellainen ihminen kuin tällä hetkellä olen. Tuomas, 39, erosta aikaa kymmenen vuotta Vertaistuki on muutostilanteissa tärkeää, mutta valitettavan usein miehet jäävät eron jälkeen tarkkailijan rooliin, eivät... Lue koko vinkki »

Hugleikur Dagsson: Sallittu kaikille

Tänä poliittisen korrektiuden aikakaudella Hugleikur Dagssonin kaltaiset koomikot tulevat esiin entistäkin tehokkaamin räävittömällä shokkikomediallaan. Kysyntää tälle selvästi on, sillä Dagssonilla on yli kahdeksantoista vuoden ura tällaisten teosten parissa ja hänen kirjojaan on jo yksin Suomessa myyty yli 70 000 kappaletta. Sallittu kaikille ... Lue koko vinkki »