Rehelliseksi tunnettu kirjan kannessa on sinisävyinen kuva, jossa kaksi miestä istuu tuoleissa vastakkain.

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu

Poliitikon kirjoittama jännitysromaani ei ole toki uutuus pohjoismaissa, mutta Suomessa kyllä. Häkämies on siis päättänyt seurata tunnetumpien kollegojensa, kuten Anne Holtin jälkiä. Oikeusministeri löydetään kuolleena kaupunkiasunnostaan. Jotakin on kuitenkin pielessä — kyseessä on harkittu murha. Lähipiiriä aletaan epäillä välittömästi, lähinn... Lue koko vinkki »
Vauhtiässät Max & Olivia -kirjan kannessa tyttö ratsastaa lohikäärmeellä. Tytöllä on iso hattu ja kädessään kartta. Lohikäärmeellä on puvun takki ja polvihousut ja kädessään kiikarit.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Vauhtiässät Max & Olivia

Vauhtiässien seikkailu on Tatu ja Patu -tekijöiden Sami Toivosen ja Aino Havukaisen esikoiskirja vuodelta 1997. Tekijöiden kerättyä mainetta myöhemmillä teoksillaan esikoinen on katsottu parhaaksi julkaista uudestaan. Hyvä niin, sillä se ei ole mikään hävettävä harjoituskappale, vaan vallan mainio ja perinjuurin absurdi tarina Nurinmaasta, jota ... Lue koko vinkki »
Sirkuksen miehiä -kirjan kannessa on oranssilla taustalla pelkistetty sininen sirkusteltan huippu. Etualalla on valkoinen istuvan koiran siluetti.

Ludovic Roubaudi: Sirkuksen miehiä

Sirkuksen miehiä on ihana pieni kultakimpale kirjaksi. Tätä kirjaa ehdottaisin ihmiselle, joka ei ole koskaan lukenut mitään. Sirkuksen miehiä on modernin kirjallisuuden Hiiriä ja ihmisiä. Työtätekevät ihmiset haaveilevat jostain suuremmasta ja samalla tuhlaavat viikoittaiset hilunsa vanhaan kunnon viinaan. Puhetta löytyy, mutta mahdollisuuksia ja ... Lue koko vinkki »
Punainen mekko -kirjan kannessa on melko abstraktia kangaskuviointia.

Elina Tiilikka: Punainen mekko

Punainen mekko on nuoren esikoiskirjailijan vahva ja omakohtainen romaani prostituutiosta. Päähenkilönä kirjassa on Noora, joka ei tiedä mitä tekisi – miksi tyytyisi siivoamaan muiden sotkuja, kun ansaitsee paremmin myymällä omaa itseään! Teos on kuvaus sukupolvesta, jonka tulevaisuutta sävyttävät epärealistiset haaveet. Noora haluaisi kelvata k... Lue koko vinkki »
Paljastuskirjan kannessa on sirpaleisia kuvia nuorista, osin vähäpukeisista naisista.

Taina Latvala: Paljastuskirja

Iltapäivälehden viihdeosaston nuori naistoimittaja ei ole kovin hyvä työssään: hän ei aio paljastaa, että kovassa nousukiidossa olevalla ulkoministerillä on avioliittonsa ulkopuolella salarakas — hän itse. Ongelma on, että hän on aidosti oikeasti hyvin rakastunut ulkoministeriin. Myöskään ulkoministeri ei tiedä hänen oikeaa identiteettiään. Itsensä... Lue koko vinkki »
Kolmastoista kertomus -kirjan kannessa on lähikuva pinosta vanhoja, kuluneen ja likaisen näköisiä kirjoja.

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

A=Austen, B=Bronte ja niin edelleen. Kolmannentoista kertomuksen päähenkilö Margaret Lea on oppinut aakkoset kirjailijoiden mukaan ja tarina lähtee liikkeelle antikvariaatista. Ensimmäisellä sivulla Margaret saa yllättävän kirjeen, joka toimii kuin avaimena koko kertomukselle. Tätä teosta onkin helppo tituleerata kunnianosoitukseksi tarinoille sekä... Lue koko vinkki »
Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille -kirjan kannen täyttää samannimistä kirjaa lukeva lohikäärme, joka näkyy kuvassa vain osin. Lohikäärme rusentaa jalkansa alle pientä ihmishahmoa.

Emilia Lehtinen ja Laura Valojärvi: Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille

Tämä huikea runokirja kertoo kaiken olennaisen lohikäärmeiden kasvattamisesta. Se alkaa perusteista — lohikäärmeen istuttamisesta — ja käsittelee niin iloiset hetket pienen lohikäärmeen parissa, lohikäärmeen parveutumisen, monipäiset lohikäärmeet, lohikäärmeellä lentämisen kuin eläköityvät lohikäärmeet. Kirja on erittäin viehättävä, kaikinpuolin... Lue koko vinkki »
Jalat edellä -kirjan kannessa on katkonainen lähikuva pienestä leikkilentokoneesta.

Reidar Palmgren: Jalat edellä

Reidar Palmgrenin esikoisteoksen tapahtumat kuten uimahallissa käynti, työkiireet tai parisuhdeongelmat saattavat kuulostaa arkisilta, mutta teos menee kuitenkin hienosti pinnan alle. Niin altaassa kuin elämässäkin. Kohtaukset ovat elokuvamaisia ja jos pitäisi määritellä lajityyppi, niin tragikomedia tulee helposti mieleen. Kirjassa on paljon mu... Lue koko vinkki »
Jäätävää satoa -kirjan kannessa on maalaus pistoolia pitelevästä ihmisestä makaamassa maassa suojassa auton takana. Taustalla on strippiklubin valomainos, on yö ja sataa lunta.

Scott Phillips: Jäätävää satoa

On jouluaatto ja sataa lunta. Eräs asianajaja kiertelee kaupungin hämäriä kapakoita ja strippariluolia — hänellä on 9,5 tuntia aikaa häipyä kaupungista. Hän on kavaltanut työnantajaltaan rahaa, paljon rahaa ja kotikaupunki on pakko jättää. Matkaan tulee kuitenkin lukuisia omituisia mutkia eikä herkeämättä lisääntyvä lumisade ainakaan paranna tilann... Lue koko vinkki »

Paula Hahtola: Salpalinja

Salpalinja on Paula Hahtolan esikoisteos, joka oli Atenan ja Parnasson suuren proosakilpailun voittaja. Erittäin raikas tuulahdus kirjojen maailmaan. Tässä kirjassa Salpalinja ei tarkoita mitään sodan aikaisia linjoja. Kyse on enemmänkin häpeän muurista. Häpeä on kirjassa varsin koskettavaa ja paikoitellen katkeraa. Kun lapsi syntyy isättömänä, ... Lue koko vinkki »
Kotiin-kirjan kannessa on takaapäin otettu kuva lapsesta mekossa. Kuva on utuinen, sinisävyinen, ja pilvimäisen tekstuurin peittämä.

Helmi Kekkonen: Kotiin

Esikoisteoksen yhdeksän novellia ovat tiiviitä ja tarkkoja kuvauksia ihmissuhteista, nuorista, keski-ikäisistä tai vanhoista, yksin tai yhdessä olevista ihmisistä. Vaikka kokoelma ei ole tapahtumiltaan yhtenäinen tarinaketju, samat henkilöt (ja asiat) voivat esiintyä eri novelleissa, esimerkiksi Ilona (ja valkovuokot) ensimmäisessä ja viimeisessä n... Lue koko vinkki »
Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan kannessa on epämääräinen siivekäs ja karvainen hahmo, jonka ympärillä kulkee tekstiä.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Peikkoja on ollut aina olemassa, vaikka ensimmäinen tieteellisesti pätevä havainto tästä skandinaavisesta suurpedosta tehtiinkin vasta vuonna 1907. Peikoista tiedetään kuitenkin melko vähän, niin huomaamattomasti ja hiljaa ne elävät metsien luoksepääsemättömissä loukoissa. Kansantarustomme on kuitenkin rikas peikkoperinteen suhteen. Nyt peikot ovat... Lue koko vinkki »
The White Tiger -kirjan kannessa on piirros valkoisesta tiikeristä ja kukosta.

Aravind Adiga: The White Tiger

Intialainen esikoiskirjailija näyttää ratkaisseen mahdottoman yhtälön. En muista, milloin olen lukenut kirjan, joka olisi sekä yhtä poskettoman hauska että yhtä ajatteluttava. Viidakossa valkoinen tiikeri on harvinainen eläin, jollainen syntyy vain kerran sukupolvessa. Balram, köyhän perheen poika Intian syrjäkylällä, hurmaa viksulla vastauksell... Lue koko vinkki »

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija

Täytyy myöntää: olin ennakkoluuloinen. Parikymppinen esikoiskirjailija, yli 500-sivuinen fantasiaseikkailu — voiko lopputulos olla mistään kotoisin? Omenmean vallanhaltija on kuitenkin jännittävä ja toimiva fantasiasatu. Maailman parhaat ystävykset Nez ja Ninir joutuvat onnettomuuteen, jossa Ninir loukkaantuu vakavasti. Nez lähtee etsimään parannus... Lue koko vinkki »
Kotkansilmä

Eeva Vuorenpää: Kotkansilmän kartano -trilogia

Kotkansilmän kartanosta kertova trilogia koostuu teoksista, Kotkansilmä, Kotkansilmän perintö ja Kotkansilmän uusi loisto. Kirjojen kansissa jo suoraan ilmoitetaan, että kyseessä ovat kartanoromaanit... Täytyy myöntää suoraan, että tartuin näihin siis hieman epäröiden. Olikin iloinen yllätys, tämä on viihdekirjallisuutta, mutta hyvää sellaista. Tos... Lue koko vinkki »
China Mountain Zhang -kirjan kannen taustalla on ylhäältä päin otettu sinisävyinen mustavalkokuva korkeita rakennuksia sisältävästä kaupungista.

Maureen McHugh: China Mountain Zhang

2100-luvun maailmaa hallitsee kommunistinen Kiina. Yhdysvallat on kokenut massiivisen laman ja sosialistisen vallankumouksen. Tämä kirja kertoo päähenkilönsä, vallankumousjohtajan mukaan nimetyn China Mountain Zhangin eli Zhang Zhong Shanin elämästä. Zhang on Amerikassa syntynyt kiinalainen, ei siis parasta puhdasta kiinalaista sukua, mutta ei täys... Lue koko vinkki »
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan kannessa on kaksi kättä yhdessä pitelemässä metsämansikoita.

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Herkkä, kaunis kirja. Nuori ja vanha nainen, molemmilla takanaan rankkoja kokemuksia, elettyä elämää ja suuria tunteita, joutuvat pakon sanelemana naapureiksi. Molemmat ovat yksinäisiä omasta halustaan ja virittelevät hiljalleen erikoisen ystävyyden. Ystävyyden, joka alkaa pikkuhiljaa pienistä asioista, mutta jossa käydään lopulta läpi kaikkein ... Lue koko vinkki »
Uniin piirretty polku -kirjan kannessa on kuvattuna oranssinvalkoista metsää.

Helena Waris: Uniin piirretty polku

Uniin piirretty polku vie heti ensi riveillään nimensä mukaiseen maailmaan. Se kertoo vuorotellen tarinaa kolmen sisaruksen, Arnin, Ailen ja Troin näkökulmasta, joilla on yhteinen päämäärä, vaikka he eivät sitä tiedäkään. Sisaruksista mystisimmän Arnin unenomaiset muistelot kasvavat tarinan edetessä suurempaan rooliin ja toimivat lopulta avaimena m... Lue koko vinkki »
Kunnian sirpaleita -kirjan kannessa on avaruusalus, taustallaan miehen ja naisen kasvot.

Lois McMaster Bujold: Kunnian sirpaleita

Myrskykustannuksen toinen julkaisu on ahkeran ja palkitun scifi- ja fantasiakirjailija Lois McMaster Bujoldin ensimmäinen julkaistu romaani vuodelta 1983. Se on samalla Bujoldin suositun Vorkosigan-sarjan avaus. Sarjan varsinainen päähenkilö Miles Vorkosigan ei tosin siinä vielä esiinny. Betalaisen tutkimusaluksen komentaja Cordelia Naismith tut... Lue koko vinkki »
Sokea etsivä -kirjan kannessa on pyöreät, keltalinssiset silmälasit.

Olli Lehtinen: Sokea etsivä

Jere herää taas kerran Kisahallin putkasta. Illan ja yön juhlinnasta ei ole mitään mielikuvaa. Kotiavaimetkin ovat hukassa, hamu-hamu, tapu-tapu, ei löydy. Kaiken muun lisäksi on hukassa myös tyttöystävä, Peikko. Jeren ottaessa selvää illan vaiheista, soitellessa ympäriinsä ja yrittäessä selvittää tilannetta, kaikki tuntuu kovin oudolta. Äänet, ... Lue koko vinkki »