Hannele Huovi ja Elina Warsta: Hiiri mittaa maailmaa

Hannele Huovin tekstit ovat lapsiperheille tuttuja ja pidettyjä jo vuosikymmenten ajan. Tähän kokoelmaan on paketoitu 200 lastenrunoa Huovin runsaasta tuotannosta. Kirja tempaa mukaansa ensiriviltä lähtien. Tekstit on jaoteltu yhdeksän eri teeman alle, mutta yhtä hyvin niitä voi lukea yhden kerrallaan sieltä täältä. Ne eivät ole sidoksissa johon... Lue koko vinkki »

Pini Mazza Padoa-Schioppa: Jännä tiedekirja

Tee ja testaa, totea tai ylläty on Jännän tiedekirjan resepti. Siinä pienenkään lukijan ei tarvitse jäädä pelkästään katsojan rooliin, vaan hän pääsee (ja etenkin haluaa) mukaan tekemään kokeita. Kirjan kokeet on jaeoteltu viiden eri teeman alle alkaen vedestä ja päättyen reaktioihin. Viimeksi mainittu osio onkin se, joka vaatii eniten ja niinpä... Lue koko vinkki »

Owen Hart ja Sean Julian: Olet aina yhtä rakas

Niin ihmis- kuin eläinlapsien kiinnostus tutun kotipiirin ulkopuolisiin asioihin lisääntyy kasvaessa. Jossain vaiheessa on aika lähteä tutkimaan, mitä siellä ulkopuolella on. Tässä kirjassa aihetta kuvataan jääkarhun poikasen ja hänen emonsa kautta. En tiedä, onko jääkarhut sijoitettu kirjassa tarkoituksella vai vahingossa kulkemaan myös lajille... Lue koko vinkki »

Xanna Chown: Iltasatuja : 11 hyvän yön tarinaa

Teemana nukkumaanmeno ja hahmoina erilaisia eläimiä voi kuulostaa melko kliseiseltä lähtökohdalta, mutta Iltasatuja : 11 hyvän yön tarinaa onnistuu silti hyvin. Se on miellyttävä katsoa ja lukea, otsikkonsa mukainen kirja. Lapsi on villinä kun pitäisi mennä nukkumaan, ei voi nukkua kun on vielä nälkä. Lyhyiden tarinoiden aiheista suurin osa on t... Lue koko vinkki »

Rasa Dmuchovskienė: Pikkumuurahaisen jännä päivä

Miksi-kysymykset ovat tärkeä osa lapsen kehitystä. Tässä kirjassa niitä esittää lähes tauotta muurahaispienokainen ja niinpä hän saakin nimekseen Miksimiksi. Hän lähtee keon uumenista metsään, jossa herää paljon uusia kysymyksiä ja pikkuhiljaa myös vastauksia niihin. Erilaisuus, pienuus ja kiinnostus ympäristöön ovat kirjan pääteemoja. Miksimiks... Lue koko vinkki »
Syysretki Nipsun kanssa

Katariina Heilala, Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Syysretki Nipsun kanssa

Nipsu on muumihahmoista hieman pelokas, epäröivä ja epävarma, mutta kun hän innostuu niin hän innostuu tosissaan. Niin myös muumien vuodenaikasarjan syysosassa. Kesä on ohi ja Nuuskamuikkunen lähtenyt, Muumilaaksosssa on hieman alakuloinen tunnelma. Puolukkaämpärin kanssa sisään tuleva Tuu-tikki saa kuitenkin tilanteen kääntymään ja muut innostu... Lue koko vinkki »
Kevätretki Muumimamman kanssa

Katariina Heilala, Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Kevätretki Muumimamman kanssa

Talviretki Pikku Myyn kanssa on saanut jatkoa. Tällä kertaa retken vetäjänä on Muumimamma ja teemana keväinen luonto. Luonnon ja retkeilyn ystävän on helppo samastua kirjan juoneen. Kun seinät uhkaavat kaatua päälle ja tunnelma alkaa kiristyä, kaikkein paras lääke on kunnon retki. Tämän tietää myös Muumimamma, joka siirtää kevätsiivousta, kun hu... Lue koko vinkki »
Talviretki Pikku Myyn kanssa

Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Talviretki Pikku Myyn kanssa

Talviretki Pikku Myyn kanssa mukailee tarinaltaan pitkälti Taikatalvi-klassikkoa. Muumikirjoissa hahmot ovat yleensä pääosissa, mutta tällä kertaa sitä ovat luonto, ympäristö ja tekeminen. Muumipeikko herää kesken talviunien ja lähtee ulos. Siellä avautuu uudenlainen maailma tutussa maisemassa, hieman pelottavakin sellainen. Pian Muumipeikko huo... Lue koko vinkki »
Nok Nok Nok

Lucy Cousins: Nok Nok Nok

Maisa-kirjojen tekijä vie tällä kertaa lukijat tikkojen maailmaan. Nokkiminen on oleellinen osa tikkojen elämää ja tässä kirjassa nokitaankin paljon. Samalla se tarjoaa lorumaista tekstiä ja paljon värikkäitä kuvia perheen pienimmille katsottavaksi. Tikkaisä kertoo poikaselleen, että nyt on aika oppia nokkimaan. Poikanen aloittaa kotipuusta ja s... Lue koko vinkki »
Missä olet, Luru Lude?

Richard Scarry: Missä olet, Luru Lude?

Jotain on tekeillä, tapahtumassa. Kissalan perhe ja Mato Matala ovat lähdössä jonnekin, mutta missä on Luru Lude? Miksi häntä kaivataan erityisen paljon juuri tänään? Luru Lude on ollut Mato Matala -kirjoissa sivuroolissa, mutta noussut monen lapsen suosikiksi. Pienen keltaisen hahmon etsiminen sivuilta on tämänkin kirjan parasta antia. Avautuva... Lue koko vinkki »
Soita soita sinikello

Ismo Loivamaa (toim.): Soita soita sinikello : Suomen lasten kesärunot

Ismo Loivamaan toimittamat ja Rudolf Koivun kuvittamat Jos sul lysti on ja Unen sinistä maata päin ovat saaneet jatkoa kesärunojen kokoelmasta. Soita soita sinikello noudattaa tuttua konseptia. Perinteiset ja uudemmat tekstit on kuvitettu tällä kertaa Martta Wendelinin upeilla maalauksilla. Kesärunoissa ei ehkä ole yhtä paljon klassikkoja kuin v... Lue koko vinkki »
Maailman paras Mato Matala

Richard Scarry: Maailman paras Mato Matala

Omppuautossa, suihkukoneen ohjaimissa, peltotöissä, vasaroimassa tai vaikka koulussa. Mato Matala on monipuolinen kaveri, ja Richard Scarryn luoma tirolilaishattuinen hahmo onkin tuttu ympäri maailmaa. Tämä kuvateos on kuin kokoelma Mato Matalan puuhista. Aukeamat ovat välillä liiankin täyteen ahdettuja. Toisaalta se saattaa lisätä kirjan lukuke... Lue koko vinkki »

Päivi Arenius: Muumiperhe talvella

Muumit ovat tuttuun tapaan talviunilla vatsa täynnä havunneulasia. Muumilaaksossa on kuitenkin liikkeellä monenlaista kulkijaa riemuitsemassa talven iloista. Myös muumiperhe kokee yllätyksen kesken uniensa. Värikkäisiin piirroksiin perustuvassa kirjassa on paljon tuttua, mutta niin eläväistä ja muumimaista. Toiminnallisuus on sopivan vähäeleistä... Lue koko vinkki »
Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä

Anneli Kanto: Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä

Limerikki ei ole Suomessa kovin yleinen runotyyli, eikä sitä ainakaan heti yhdistäisi eläinteemaan. Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjassa se kuitenkin tapahtuu onnistuneesti. Viisiriviset riimittelyt on suunnattu nuorille lukijoille, mutta kyllä aikuinenkin saa kirjasta paljon irti. Runoja on A:sta Ö:hön, jokainen esittelee yhden eläi... Lue koko vinkki »
Hauska eläinkirja

Mauri Kunnas: Hauska eläinkirja

Kukapa ei tuntisi unissa kävelevää vuohta, Herra Hakkaraista, joka on Mauri Kunnaksen tunnetuin hahmo. Hauska Eläinkirja esittelee monta muutakin eläintä, yhteensä 11 lajia sekä Kunnaksen kirjoissa seikkailevan hahmon joka lajista. Joka eläin on saanut yhden aukeaman. Ensimmäisellä sivulla eläintä kuvataan otsikkojen Mikä ja Millainen alla. Lisä... Lue koko vinkki »
Mintun luontokirja

Maikki Harjanne: Mintun luontokirja

Minttu on yksi eniten kirjoissa esiintyneistä hahmoista, mitä tulee kirjojen lukumäärään. Maikki Harjanteen tuotanto kattaa lähes 90 teosta, joista Minttu esiintyy yli 40:ssä. Mintun luontokirja on innostava, ja parhaimmillaan se tuo luonnon seuraamisen osaksi lapsen elämää. Minttu täyttää kuusi vuotta ja saa äidiltään lahjaksi muistikirjan. Sii... Lue koko vinkki »
Krokotiili hiihtää kevääseen

Hannu Hirvonen ja Pia Sakki: Krokotiili hiihtää kevääseen

Mikä on pieni ja vihreä, joka liikkuu valkealla hangella? Sehän on murisevan metsän krokotiili, jonka talviseikkailusta tämä hauskasti kuvitettu kirja kertoo. Krokotiili ei pidä talvesta, joten hän yrittää saada auringon kiinni ja kiirehtiä kevääseen – hiihtämällä. Muut eläimet taas pitävät talvesta, eivätkä ymmärrä krokotiilin touhotusta. Kirja... Lue koko vinkki »
Mato Matalan omppuauto

Richard Scarry: Mato Matalan Omppuauto

Tutut Mato Matala ja Luru Lude seikkailevat matkallaan Kissalan Hessun omenankalastusjuhliin. Richard Scarry ei tuota pettymystä tälläkään kertaa. Mato Matalan Omppuauto on vauhdikas seikkailukirja, jonka luukkuja on hauska availla. Kuvat ovat selkeitä ja värikkäitä. Kuvitus on täynnä nokkelia yksityiskohtia, ja lukiessaan saa palata sivuja taak... Lue koko vinkki »