Koodinimi Wagner

Gustaf Skördeman: Koodinimi Wagner

Sara Nowak on tuskin ehtinyt toipua Faustin dramaattisista tapahtumista, kun Tukholman poliisi saa lisää väkivaltaisia rikoksia selvitettäväkseen. Tunnettu talousvaikuttaja murhaa toisen ja ampuu sen jälkeen itsensä. Sama toistuu toisen parin kanssa. Yhteys tapahtumille löytyy suuren yhtiön hallituksen kautta, eikä aikaakaan, kun Sara huomaa, että ... Lue koko vinkki »
Dunkelblum

Eva Menasse: Dunkelblum

Koko totuuden tietävät kuten nimikin jo sanoo kaikki asianosaiset yhdessä. Siksi sitä ei saa myöhemmin enää koskaan kunnolla kasaan. Sillä niistä, joilla on ollut siitä osuutensa, kuolee aina äkkiä muutama. Tai he valehtelevat tai heillä on huono muisti. Dunkelblum on pikkukaupunki Itävallan itärajalla, aivan Unkarin tuntumassa. Vuonna 1989 rau... Lue koko vinkki »
Uupuneet nuoret pärjääjät

Liisa Huhta: Uupuneet nuoret pärjääjät

Kouluterveyskyselyt osoittavat huolestuttavaa trendiä: nuorista yhä suurempi osa oireilee väsymyksen, masennuksen ja muiden mielenterveyden ongelmien parissa. Erityisesti tytöt uupuvat. Päivätyössäni lukion opettajana näen tämän kehityksen omin silmin joka päivä. Mutta miksi opiskelijat eivät jaksa koulussa? Tamperelaisen suuren lukion opinto-oh... Lue koko vinkki »
Mykkäkoulu

Rachel Cusk: Mykkäkoulu

On vaikeaa kirjoittaa mitään tyhjentävää Rachel Cuskista. Hän on monipuolinen ja terävä kirjoittaja, jonka hyvin harkittua proosaa lukiessaan tuntee koko ajan olevansa syvän henkistyneessä seurassa. Hän tutkii Ääriviivat-trilogiansa romaaneissaan toisen ihmisen kohtaamista, ihmissuhteiden erityisyyttä, aivan poikkeuksellisella tarkkuudella. Näissä ... Lue koko vinkki »
Ikuisuuden sudet

Karl Ove Knausgård: Ikuisuuden sudet

Keväällä 1986 Syvert pääsee armeijasta ja palaa kotiinsa äitinsä ja pikkuveljensä luo. Isä on kuollut melkein 10 vuotta aiemmin. Syvert ei vielä tiedä, mihin ryhtyisi: opiskelu ei oikein kiinnosta, eikä paljon muukaan. Jalkapallojoukkue, vanhat kaverit, tytöt… Äidin reistaileva terveys huolettaa, mutta isoimman ihmetyksen aiheuttavat isän jäämistös... Lue koko vinkki »
Kunniallinen vetäytyminen

Éric Vuillard: Kunniallinen vetäytyminen

Ennen paremmin tunnettua amerikkalaisten käymää Vietnamin sotaa Vietnamin, Laosin ja Kambodžan aluetta miehittivät ranskalaiset. Indokiinan sotana tunnettu konflikti johti näiden maiden itsenäistymiseen siirtomaavallan alta. Heti toisen maailmansodan jälkeen alkaneen sodan hoito ei ollut kunniaksi Ranskalle. Vuosina 1946–1954 Ranska menetti vähitel... Lue koko vinkki »
Festergrimm

Thomas Taylor: Festergrimm

Herbert Sitruksen ja Orvokki Parman verivihollinen Sebastian Ankerias palaa jälleen Aaverantaan. Aikuiset eivät ilmeisesti vieläkään tajua Ankeriaan pahuutta, ja niin hän saa alkaa kaikessa rauhassa valmistella vanhan Festergrimmin vahakabinetin remontointia ja avaamista uudeksi turistinähtävyydeksi. Ankeriaalla on kuitenkin mielessään jotain ihan ... Lue koko vinkki »
Krysa

Sami Tissari: Krysa

1970-luvulla kävikin niin, että varhainen amerikkalainen tekoälytutkija loikkasi Neuvostoliittoon, ja hänen kauttaan käynnistyi ajattelevien koneiden verkoston rakentuminen, joka johti vähitellen koko maailmanjärjestyksen muuttumiseen. Neuvostoliitto nousi kiistattomaksi maailmanvallaksi Amerikan jäädessä soittelemaan toista viulua. Vähitellen kone... Lue koko vinkki »
Sovitus

Ian McEwan: Sovitus

Alku on kuin mistä tahansa pukudraamasta: englantilainen maalaiskartano kuumana kesänä 1935, jonka 13-vuotias tytär Briony Tallis haaveilee kirjailijanurasta ja valmistelee kirjoittamaansa näytelmää serkkuvoimin esitettäväksi, kun aikuinen isoveli Leon on saapumassa kotiin rikkaan ystävänsä kanssa. Kotona ovat myös aikuinen isosisko Cecilia sekä Ta... Lue koko vinkki »
Yhden astian vegaaniruoat

Elina Innanen: Yhden astian vegaaniruoat

Elina Innasen Chocochili-blogi on Suomen luetuimpia vegaaniruokablogeja. Useita kirjojakin vegaaniruoasta julkaisseen Innasen uusi teos keskittyy ruokalajeihin, jotka voidaan laittaa alusta loppuun vain yhdessä astiassa. Pannut, pellit, vuoat, kattilat – Yhden astian vegaaniruoat antaa monipuolisia vinkkejä herkullisen aterian valmistamiseen ilman ... Lue koko vinkki »
What if? 2

Randall Munroe: What If? 2

Fyysikko, robotiikkatutkija NASA:n palveluksessa, tikku-ukkosarjisten piirtäjä. Aika mielenkiintoinen on Randall Munroen urakaari tähän saakka. Munroen loistava XKCD-sarjakuva on yhä voimissaan, samoin sen sivutuotteena syntynyt What if? -sivusto. Tällä sivustolla Munroe antaa "vakavia tieteellisiä vastauksia absurdeihin hypoteettisiin kysymyksiin"... Lue koko vinkki »
Taikajengi ja Kalaganin arvoitus

Neil Patrick Harris: Taikajengi ja Kalaganin arvoitus

Neil Patrick Harrisin lastenromaanitetralogia tulee päätökseensä, kun Taikajengi kohtaa vielä kertaalleen arkkivihollisensa Kalaganin. Sarjan edellisen kirjan viekkaan vatsastapuhujan aiheuttamien tapahtumien jälkeen nuoret taikurit ovat pitäneet hetken matalaa profiilia, mutta nyt on aika liittyä jälleen yhteen. Taikajengi ja Kalaganin arvoitus al... Lue koko vinkki »
Muutos on ainoa vakio

Ben Orlin: Muutos on ainoa vakio

Lukion pitkän matematiikan oppimäärästä suuren osan lohkaisee matemaattinen analyysi. Differentiaali- ja integraalilaskennassa tärkeää on pystyä käsittelemään itseisarvoltaan äärettömän pieniä ja äärettömän suuria muutoksia. Derivaatta ilmaisee suureen muutosnopeuden, integraali puolestaan kasaa äärettömän pienistä palasista suuria kokonaisuuksia. ... Lue koko vinkki »
Verikuu

Jo Nesbø: Verikuu

Vieläkö Jo Nesbø löytää virtaa uuden Harry Hole -dekkarin kirjoittamiseen? Vieläkö Oslon yössä liikkuu vaaroja kaihtamattomia sarjamurhaajia legendaarisen rikostutkijan jäljitettäväksi? No, vielä löytyy. Kaksi nuorta naista on kadonnut. Toinen löytyy kuolleena, ja toivoa toisenkaan löytymisestä elossa ei juuri ole. Molemmat naiset liittyvät upp... Lue koko vinkki »
Riistopallon MM-kisat Qatarissa

Sami Kolamo: Riistopallon MM-kisat Qatarissa

Jalkapallon MM-kisat järjestetään vuonna 2022 Qatarissa. Pieneen upporikkaaseen valtioon Persianlahden rannalla on rakennettu loisteliaita stadioneja, joista osaa uhkaa purkaminen heti kisojen jälkeen. Jalkapalloa ja erityisesti sen suurtapahtumia pitkään tutkinut mediatutkija, maantieteilijä Sami Kolamo kävi paikan päällä Qatarissa seuraamassa kis... Lue koko vinkki »
Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

Jana Kippo on nyt yksin. Bror-veli on hänet jättänyt: kuollut, muttei vielä kuopattu, eikä varsinkaan unohdettu. Tuntuu, että kaikki muutkin kuolevat Janan ympäriltä. Mistä hän löytää rauhan? Jo lapsena haavoitettu nainen ei löydä paikkaansa maailmassa ja ajautuu koko ajan vääränkaltaisten ihmisten seuraan, myrkyllisiin suhteisiin. Jokin uhka on ko... Lue koko vinkki »
Tiu tau tilhi

Juha Hurme: Tiu tau tilhi

Kaikki tuntevat Tiu tau tilhi -lastenlaulun, mutta mistä se on peräisin? Juha Hurme havahtui tutkimaan tutun sävelmän historiaa, kun hän tunnisti oman 2-vuotiaan lapsensa hyräilevän sitä. Siispä kotikirjahyllylle (joillakin on yhä sellainen!) ja vanha kansakoulun laulukirja esille. Sieltähän se löytyi, Wilho Siukosen alkujaan vuonna 1929 kokoamasta... Lue koko vinkki »
Tiloja / Avaruuksia

Georges Perec: Tiloja / Avaruuksia

Yöpöytäni on oikeastaan vain tuoli, jonka yläpuolella on pieni hyllykkö. Hyllykön ylimmällä hyllyllä on kirjoja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet odottamaan vuoroaan lukujonossani; muut hyllyt täyttyvät sekalaisesta tavarasta: kuulokkeet, latauskaapeleita, korvatulpat, nukahtamislääke, jalkavoide. Hyllykön viereen olen ruuvannut pienen pyöreä... Lue koko vinkki »
Taikajengi ja viekas vatsastapuhuja

Neil Patrick Harris: Taikajengi ja viekas vatsastapuhuja

Ihmelähteiden kaupungin vuotuinen suuri kykykilpailu lähestyy, ja Taikajengi harjoittelee ahkerasti ohjelmanumeroa, jolla he löisivät ällikällä kanssakaupunkilaisensa. Ohjelman elementit kuitenkin aiheuttavat nuorten taikureiden keskuudessa eripuraa: kuka saisi vastuulleen suuren finaalin? Kaupunkiin on myös saapunut kuuluisa vatsastapuhuja, jonka ... Lue koko vinkki »
Pysäyttämätön ihminen

Yuval Noah Harari: Pysäyttämätön ihminen : Kuinka valloitimme maailman

Homo sapiens, viisas ihminen, on ainoa maapalloa asuttava ihmislaji. Mutta aina näin ei ole ollut. Evoluution alkuhämärien jälkeen varhaisista ihmisapinoista kehittyi vähitellen nykyihmistä muistuttavia muitakin lajeja. Ja kuten muillakin eliökunnan haaroilla, myös ihmisillä luonnollinen kehitys vei kohti useita erilaisiin oloihin sopeutuneita laje... Lue koko vinkki »