Kuhala ja kevään ensi ruumis

Markku Ropponen: Kuhala ja kevään ensi ruumis

Yksityisetsivä Kuhalan elämässä on alkanut tapahtua liikaa ja hän tarvitsee taukoa. Siispä hän muuttaa maalle, lakkautettuun kuntaan, paikkaan, jossa ei pitäisi tapahtua mitään. Mukana ei seuraa edes televisiota ja hän päättää elää mahdollisimman yksinkertaista elämää löytääkseen jonkinlaisen mielenrauhan. Viimeinen ystävä, Jeri-koirakin, on päättä... Lue koko vinkki »
Katumurha

Jarkko Sipilä: Katumurha

Katumurha on Jarkko Sipilän kymmenes Takamäki-romaani, jossa Helsin­gissä jälleen tapahtuu outoja asioita. Takamäki itse on tällä kertaa kirjassa hieman syrjäänkatsojan osassa. Vaimon kuoleman jälkeen mikään ei enää ole tuntunut samalta kuin ennen, ei edes työ. Murharyhmän on kuitenkin toimit­tava, sillä väkivaltaa ei tunne kukaan niin hyvin kuin t... Lue koko vinkki »
Salainen puhe -kirjan kannessa on mustalla taustalla valkoinen kuva piikkilanka-aidasta ja keskellä punainen pitkätakkisen miehen siluetti.

Tom Rob Smith: Salainen puhe

Aikaisemmin Lapsi 44:stä tuttu Lev, entinen MBG:n upseeri ja nykyisin KGB:n henkirikosyksikön päällikkö, joutuu jälleen selvittämään outoja kuolemantapauksia. Samaan aikaan hän häpeää entistä elämäänsä – johon on todella syytäkin. Häntä vainoavat sekä muistot että myös todelliset henkilöt. Vaikka Lev vaimoineen on adoptoinut kaksi tytärtä, joiden v... Lue koko vinkki »
Viimeinen yö Twisted Riverillä

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Karheanhellä tarina jykevien, karskien miesten ja naisten maailmasta tukinuitossa ja metsätyömaalla Twisted Riverin varrella. Heitä ruokkii Dominick, työmaan ja sahan kokki, myöhemmin usean erinimisen ravintolan omistaja sekä pienen Dannyn yksinhuoltajaisä. Maailmassa sattuu vahinkoja ja eräänä yönä he joutuvat absurdin tragedian jälkeen mahdollisi... Lue koko vinkki »
Pillerinpyörittäjä-kirjan kannessa on varsin epämääräinen kuva naisesta ja pillerinpyörittäjäkuoriaisesta.

Katariina Souri: Pillerinpyörittäjä

Pillerinpyörittäjä on monikerroksinen romaani henkilöistä, joiden kohtalot oudolla tavalla risteytyvät jossain vaiheessa ja kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen. Ehkä huomattavin päähenkilö Iisa on suomalainen kuvataiteilija. Hän on vakavan sairauden ja siitä ihmeellisen selviämisen jälkeen ajautunut kriisiin, eikä saa otetta arjesta. Uusi miesyst... Lue koko vinkki »
Minä, Ozzy -kirjan kannessa Ozzy Osbourne osoittaa katsojaa sormella.

Chris Ayres ja Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy

Kun John Osbournen isä sanoi, että hänen pojastaan vielä tulee jotakin, sitä ei uskonut kukaan. Kaikki sen sijaan uskoivat toisen ennustuksen: että hän tulee istumaan vankilassa. Ozzy istui, tosin lyhyen tuomion eikä enää palannut sille tielle. Minä, Ozzy -kirjassa Ozzy itse kertoo kaiken muistettavan – ainakin omasta mielestään ja omalla tavall... Lue koko vinkki »

Michael Connelly: Saalistaja

Rikostoimittaja Jack McEvoylla on kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa uransa paras juttu. Sen jälkeen hän saa potkut Los Angeles Timesista, joka vähentää väkeään. Toimittaja suunnitteleekin vetäytyvänsä kirjoittamaan romaania vuodeksi ja hakeutuvansa sitten muihin töihin. Suunnitelmat eivät toteudu, sillä hänelle soitetaan: ”meidän Alonzo ei ole mikään ... Lue koko vinkki »

Irmeli Castrén: Nykynaisen hyvinvointiniksit

Tekijä jatkaa hyväksi havaittua linjaansa, johon tutustuttiin jo Nykynaisen niksit -kirjassa. Tässä kirjassa nainen käydään läpi päästä varpaisiin, kirjaimellisesti. Neuvoja hyvinvoinnin ja terveyden sekä kauneuden vaalimiseen järkevästi ja rahaa tuhlaamatta sekä luontoa mahdollisimman paljon säästäen. Mukana on paljon kotikonsteja, jotka ova... Lue koko vinkki »
Sinisilmän kannessa on tuolilla istuva poika, jolla on sininen t-paita ja shortsit. Lattialla tuolin edessä on särkynyt posliinikoira.

Joanne Harris: Sinisilmä

Sinisilmä on Joanne Harrisilta aivan uusi aluevaltaus, joka toimii erittäin hyvin. Asiantuntevasti kirjoitetussa blogijännärissä leikitellään internetin mahdollisuuksilla, hakkeroinnilla, blogeilla, blogipersoonilla sekä niiden tekemillä asioilla. Ei mikään tavallinen jännäri siis eikä tavallinen blogiromaanikaan. B.B. käyttää nimimerkkiä ja kir... Lue koko vinkki »
Sininen enkeli : Marlene Dietrich -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva Marlene Dietrichin kasvoista.

Donald Spoto: Sininen enkeli : Marlene Dietrich

Elämäkerta salaperäisen sensuellista ja viettelevästä Marlene Dietrichistä on välillä melko korutonta kerrottavaa. Esimerkiksi hänen lapsuudestaan ei aiemmin liene paljon kerrottu ja nuoruus villissä ja vapaassa Berliinissä 1920-luvulla toi hänet yleiseen tietoisuuteen. Donald Spoto tuo tapansa mukaan esille tarkkojen elokuva- ja lauluansioiden ... Lue koko vinkki »
Jään valtakunta -kirjan kannessa on valokuva naisen kasvoista ja kallionkielekkeellä seisovan suden siluetti.

Maite Carranza: Jään valtakunta : Noitien taistelu 2. osa

Hyvän ja pahan välinen kamppailu saa uusia piirteitä Noitien taistelu –trilogian toisessa osassa. Juuri 15-vuotta täyttävä Anaid, valittu, on paljastunut! Hän lähtee pakomatkalle äitinsä kanssa, vaikka onkin äärettömän ihastunut erääseen poikaan. Kohtalolla on jälleen osuutensa jaettavana heitä kaikkia varten ja paljastuksiakin riittää... Matkan... Lue koko vinkki »
Äidiltä tyttärille -kirjna kannessa on hymyilevä nainen, jolla on toisessa kädessä kuohuviinilasi ja toisessa lautasella kakkua.

Elina Halttunen: Äidiltä tyttärille

Perheen historiaa ja samalla keittokirja. Tämä kirja syntyi, kun Elina Halttusen tyttäret soittelivat äidille milloin mistäkin reseptistä. Mukaan on mukavasti kirjattu perhehistoriaa ja selostuksia, kuka teki mitäkin ruokaa ja missä tilanteessa tarjoiluehdotuksineen. Reseptit on koottu, kerjätty, osa etsitty jopa vuosien takaa. Reseptit kulkevat... Lue koko vinkki »
David Bowie -kirjan kannessa on mustavalkoinen valokuva David Bowien kasvoista.

Marc Spitz: David Bowie

Tunnetun rock-kriitikon ja kirjailijan haastava ja kompakti elämäkerta David Bowiesta, monilahjakkuudesta, jonka ideat ovat aina erilaisia ja mieleenpainuvia. Muusikosta, säveltäjästä, ohjaajasta, näyttelijästä – monipuolisesta taiteellisesta lahjakkuudesta tämän lapsuudesta aina nykypäivään asti. Bowiesta on kirjoitettu kymmeniä kirjoja, tämä o... Lue koko vinkki »
Toista maata

Marjaneh Bakhtiari: Toista maata

Romaani on jatkoa kirjailijan esikoisteokselle Mistään kotosin, mutta on luettavissa täysin itsenäisenä kokonaisuutena. Pääosassa on jälleen Mehrdadin perhe, joka asustaa periruotsalaisessa miljöössä kaikkine kliseineen. Kuitenkin perheen 16-vuotias tytär Parisa haluaa matkustaa Teheraniin, Iraniin. Maahan, josta vanhemmat aikoinaan pakenivat he... Lue koko vinkki »
Paritanssia-kirjan kannessa on magentanvärisellä taustalla etualalla naisten tanssikengät ja taaempana miesten tanssikengät.

Lucy Dillon: Paritanssia

Entinen kilpatanssija Angelica palaa kotiseudulleeen eronneena ja karanneena. Loiston päivät ovat jääneet taakse, tai niin hän ainakin luulee. Ammatikseen hän alkaa järjestää pienimuotoisia perustanssikursseja aloittelijoille. Tanssin opetuksen sivussa Angelica kuitenkin tulee järjestäneeksi kipinää myös osallistujien arkeen. Eräs pariskunta on ... Lue koko vinkki »
Tarvitse minua -kirjan kannessa on ihminen pitelemässä taulua niin, että taulun tausta näkyy katsojalle.

Saara Kesävuori: Tarvitse minua

Anton Lahdenperä on menestynyt kuvataiteilija, joka päättää lopultakin antaa pitkään pyydellyn haastattelun lehteen. Hän joutuu kuitenkin yllätetyksi, sillä toimittaja muistuttaa häntä salaisuuksista, joihin ei ole vuosiin kajottu. On perhe, johon ei synnytty. Anton adoptoitiin ja Tuukasta tuli lyhyen tuttavuuden perusteella isä, joka joutui hyv... Lue koko vinkki »
Tumman veden päällä -kirjan kannessa on valokuva pyjama-asuisesta pojasta selin kameraan pimeässä eteisessä. Pojan edessä ovi on raollaan ja oven takana on kirkas valo.

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Näyttelijänä paremmin tunnetun Peter Franzénin esikoisromaani on herkkä ja välillä riemastuttavan hauska kasvukertomus. Pete ei ole vielä koulussakaan, tosin hän aloittaa kohta ja jokainen päivä sisältää jotakin uutta ja ihmeellistä, kauheaa tai mukavaa, ehkä jotain outoakin. Pete rakastaa Pikkusiskoa sekä Vaaria, molempia omalla tavallaan. Heis... Lue koko vinkki »
144 kertaa -sarjakuvan piirroskannessa nainen istuu lattialla kokopunaisella taustalla pidellen käsissään jotain tummaa esinettä.

Reetta Laitinen ja Jussi Pakkanen: 144 kertaa

144 kertaa on sarjakuva-albumi, jota voisi vaikka nimittää parisuhdeasiantuntemukseksi. Toisaalta Heli ja Pasi ovat ystäviä ja rakastavaisia. Suhde ei ole kuitenkaan täysin selkeä kummallekaan osapuolelle. Taustalla häilyy omalaatuinen sopimus, jonka pitäminen osoittautuu vaikeammaksi kuin kumpikaan olisi kuvitellut. Piirrosjälki on tanakkaa ja ... Lue koko vinkki »
Matkalla puoleen hintaan -kirjan kannessa on taideteos, joka kuvaa siivekästä lintumaista olentoa.

Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan

Alaotsikkona Eläkkeellä olemisen taidosta. Tässä viimeisimmässä elämänkerrallisessa kirjassaan Merete Mazzarella kertoo siitä, millaista on jäädä oikeasti eläkkeelle. Hän on pohtinut asiaa jo paljon ennen sitä tiettyä päivää, jolloin tämä tapahtuu. Ja niin, se todella tapahtui... Kirjassa on mainiota pohdintaa eläkkeelle siirtymisestä joko vapaa... Lue koko vinkki »