Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Kuusamolainen äidinkielen opettaja Petri Vartiainen kuvaa esikoisteoksessaan isyyttä. Isäasentoja on kuvaus miehen kasvusta isäksi. Ensin yksi lapsi, pian toinen, ja vähän myöhemmin, vaimon painostuksen myötä, kolmas. Kirja kuvaa myös muita isiä: vaaria, ukkia, setää, enoa. Omaa isää, tietysti, ja tämän vanhuutta ja, lopulta, kuolemaa. Vartia... Lue koko vinkki »
Paavo Virtanen ja pimeys

Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys

Olisipa voinut kuvitella, että Viisi villiä Virtasta -sarja päättyisi, kun jokaisesta Virtasen lapsesta on oma kirjansa. Mutta ei – lapsiperheiden arkeen liittyviä aiheitahan riittää, joten sarja lähtee uudelle kierrokselle. Toisella kierroksella ensimmäisenä kirjansa saa Paavo. Paavo ja pikkuveli Perttu lähtevät kaverin synttäreille. Pojat mene... Lue koko vinkki »

Kenneth Lehtinen: Digikuvaamisen taito

Kenneth Lehtinen on kirjoittanut valokuvauskirjoja ahkerasti viime vuosina. Tähän asti kirjat ovat käsitelleet rajatumpia aiheita, mutta nyt aika oli kypsä laajan valokuvausoppaan kirjoittamiseen. Digikuvaamisen taito on kattava valokuvausopas, joka kertoo, miten onnistuneita kuvia otetaan. Kirja sopii aivan aloittelijoille ja lähtee tekniikasta... Lue koko vinkki »
PMMP / Koko Show

Aku-Axel Muukka: PMMP : Koko show

Vastahan PMMP:stä saatiin kuvakirja... Tai siis – miten voi olla, että Vaahtopäät-kirjasta on jo neljä vuotta? Ehkäpä siis sittenkin uudelle PMMP-kuvakirjalle on tilausta. Tällä kertaa bändin mukana on kulkenut Aku-Axel Muukka, joka on kiertänyt bändin mukana jo vuosia. Koko show -kirjaan on kuvattu Rakkaudesta -levyn keikkoja ja jäähyväiskiertu... Lue koko vinkki »
Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Lumikki-trilogia päättyy tähän kirjaan. Lumikki Andersson on palannut Tampereelle Prahasta. Koulussa tehdään näytelmää, modernia Lumikki-tulkintaa. Lumikki on päätynyt pääosaan, vaikka onkin vähän vastahakoinen. Metsästäjää esittää Sampsa, josta on hieman yllättäen tullut Lumikin poikaystävä. Lumikin suuri rakkaus, Liekki, ottaa hänkin yhteyttä ... Lue koko vinkki »
Valkoinen aura

Mia Vänskä: Valkoinen aura

"Tiesitkö sä muuten, että joku teidän koulussa opiskellut tyttö tapettiin muutama vuosi sitten", Linda sanoi äkkiä. "Se löytyi ojasta teidän koulun vierestä." Iina aloittaa opiskelujaan sairaanhoitajaksi uudella paikkakunnalla. Opiskelujen aloittaminen on stressaavaa, samoin suhde kotikaupunkiin jääneeseen poikaystävään, mutta ei se vain sitä o... Lue koko vinkki »
Ilottomien ihmisten kylä

Anne Leinonen: Ilottomien ihmisten kylä

Anne Leinonen kirjoitti yli kymmenen vuotta sitten novellin, joka kertoi kylästä, jossa nauraminen on kiellettyä. Kylän ulkopuolella oli raja, jonka taakse jotkut lähtivät, ja jonka takaa ei ollut paluuta. Sari Peltoniemi arvosteli novellin ja kommentoi: "Rajan takaisuuksia ei tarvitse paljastaa, mutta nyt jää sellainen vaikutelma, ettei kirjoittaj... Lue koko vinkki »

Lauri Luomanen: Aasiakas ei ole koskaan oikeassa

Aasiakas.net on kerännyt asiakaspalvelijoiden kokemuksia hankalista asiakkaista jo pitkään, ja tottahan toki juttuja on kirjaksikin koottu. Aasiakas ei ole koskaan oikeassa on hauskaa kertakäyttökirjallisuutta, pieni kirjanen, jonka selailee läpi nopeasti, mutta josta irtoaa kyllä muutamat hyvät naurut. Asiakaspalvelijakaan ei ole aina täydellin... Lue koko vinkki »
The Violent Century

Lavie Tidhar: The Violent Century

Alan Mooren Vartijoita pidetään kai yleisesti hienoimpana tulkintana supersankareista. Minun kirjoissani Lavie Tidharin The Violent Century keulii kuitenkin Mooren mestariteoksen ohi, mitä supersankariaiheen uustulkintoihin tulee. The Violent Centuryn maailma on omamme, mutta yhdellä muutoksella. Saksalainen tiedemies, tohtori Vomacht, sai ennen... Lue koko vinkki »
Me tarvitaan uudet nimet

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Kulta on zimbabwelainen 10-vuotias tyttö, joka asuu hökkelikylässä ja ryöstelee ystäviensä kanssa guavoja hienomman kaupunginosan puutarhoista. Lasten elämä on vauhdikasta ja kovaäänistä. Me tarvitaan uudet nimet on oikeastaan novellikokoelma, joka koostuu irrallisista katkelmista Kullan ja tämän ystävien elämästä. Lapset leikkivät, aikuiset odo... Lue koko vinkki »

Tuomas Kilpi: Kummallisten kuolemien kirja

Ihmiselo on haurasta ja herkästi ohi. Kummallisten kuolemien kirja esittelee 113 kuolemantapausta, jotka vaihtelevat makaabereista huvittaviin. Tapauksia on antiikin ajoista tähän päivään. Monissa tapauksissa huomaa, miten elämä voi päättyä aivan yhdentekeviin asioihin. Ironista loppua odottava saa yllättyä. Viskimies Jack Daniel esimerkiksi men... Lue koko vinkki »
Kissataksi

Sari Peltoniemi: Kissataksi

Juho hiippailee mummon puutarhassa, omenavarkaissa ja vakoilemassa mummoa ja tämän kissoja. Juho jää kuitenkin kiinni, kun yksi kissoista huomaa hänet. Mummo ottaa Juhon kuulusteluun, mutta päästää tämän lähtemään ilman rangaistusta, vaikka kissat sellaista kuulemma vaativatkin. Mutta kissat haluavat, että Juho tulee uudestaan käymään seuraavana pä... Lue koko vinkki »
Monimutkaisuus

Kari Enqvist: Monimutkaisuus : elävän olemassaolomme perusta

Mitä kaiken takana on? Kari Enqvist pyrkii tässä kirjassa selvittämään, mikä on se yksinkertainen perusta, joka löytyy kaiken monimutkaisuuden takaa. Ollaan teoreettisen fysiikan peruskysymysten äärellä ja puhutaan energian, entropian ja emergenssin kaltaisista asioista. Kirjan ensimmäinen osa kertoo, mistä energiassa on kyse. Mitä aine ja energ... Lue koko vinkki »

Saara Viljamaa: Koira ja kirahvi

Aina on ilo nähdä hyvin tehtyjä lastenkirjoja, sen verran lapsille julkaistaan täysin yhdentekevää roskaa ja tusinasarjakirjoja, jotka saisi jättää julkaisematta. Koira ja kirahvi on oivallinen kirja, joka on kauniisti tehty ja mielenkiintoinen. Kirja kertoo koirasta, joka päättää lähteä retkelle. Retkellä koiran eväät varastetaan, mutta koira o... Lue koko vinkki »
Photoshop Lightroom 5 valokuvaajille

Pekka Potka: Photoshop Lightroom 5 valokuvaajille

Adobe päivitti valokuvaajien perustyökalun Photoshop Lightroomin viitosversioon. Uudessa versiossa on jonkin verran uusia ominaisuuksia, joten tämä tarkoittaa päivitystarvetta myös opaskirjoille. Pekka Potka ehtikin nopsaan päivittää pätevän Photoshop Lightroom 4 valokuvaajille -kirjansa viitosversioon. Suuria muutoksia kirjassa ei ole, joten ka... Lue koko vinkki »
Blogistanian Finlandia

Blogistanian Finlandia 2013 voittajat

Kirjabloggaajat äänestivät vuoden 2013 parhaita kotimaisia kirjoja. Blogistanian Finlandia 2013 -kisaan osallistui 54 blogia (viime vuonna osallistui 44 blogia). Yhteensä 61 kirjaa sai ääniä (viime vuonna 47). Äänestyksessä pystyi antamaan kirjoille 1–3 pistettä, ja pistepotti paisui 302 pisteen suuruiseksi (viime vuonna 260). Keskimäärin ääniä ... Lue lisää »

Kirjavinkkien Blogistania-palkintoäänet

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2013 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat: Blogistanian FinlandiaBlogistanian GlobaliaBlogistanian KuopusBlogistanian Tieto Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa tiistaina 28.1.2014 klo 10. Hannu Finl... Lue lisää »